Kanalinnustuskausi 2012

[mtaskinen]

Onhan se huomattavasti helpompaa.. Kun riista ei mihinkään karkaa ja saa ottaa vaikka 20 kuvaa,että varmasti tulee mainio otos Mutta erityisen mukavaa silti kuvata elävääkin riistaa, se haasteellisuushan siitä tekeekin mukavaa. Olisi vain kunnon kamera, niin mielekkyys säilyisi. Muutenhan luontokuvaus kokonaisuudessa kiinnostaisi. Ei noista kiikarinläpi kuvatuista oikeen saanut tolkkua.. Onhan nuita puissa istuvia lintuja muuten tullut kuvailtua ja maassakin olevista linnuista löytyy kuvia!
_________________
Onko näkyny? - aina sitä jotaki..
Ootko saanu? - kaikki mitä on näkyny!

[kurre]

Kävipäs lokakuun alussa yhtenä aamuna mielenkiintoinen tilanne. Menin jo aamuhämärissä yhden aukon laitaan, hiukan reunasta kuusikon sisälle ja aloin siinä sitten kutsumaan teeriä paikalle. Kivääri oli valmiina edessä pidemmälle matkalle ja haulikko myös, kun seisaaltani kuhauttelin. Olin jo tovin kuhautellut ihan suullani vaan ja ajattelin, etteipä noita tainnut teeriä tulla tänä aamuna, kun viereeni alle kymmeneen metriin maahan lennähtää metso. No metsohan tietty huomaa siinä samassa minut ja minä sen. Metso seisoo paikallaan ja minä myös, tuijotamme toisiamme ja yritän olla liikkumatta. Metso on vähän sivuttain ja odotan josko se kääntäisi päänsä minusta poispäin, että saisin haulikkoni napattua mättäältä, mutta eihän se niin tee, tuijottaa vaan. No minulta pettää ensimmäisenä hermot ja alan hitaasti kyyristyä ottamaan haulikkoa, tästä lintukin hermostuu ja ottaa siivet alleen. Silloin minä syöksähdän kiinni haulikkoon ja tähtäämään, mutta pihkura lintu jo ehtii pyörähtää lentäen ison kuusen taakse ja minä vain pamautan puusta oksan poikki. No saalis ei tässä tarinassa ole pääasia, vaan tiedustelisin, että onko kenellekään käynyt vastaavaa? Eli teeriä kutsuessa olisikin tullut metso paikalle? Olisiko tilanne ollut vain sattumaa, vai olisiko metso ollut tulossa teerien soitimelle...

[tetri]

Kyllä tuo ainakin pyypilliä tuntuu uskovan...
_________________
Memento mori

[Tönöttäjä]

[Kiimakaarronkulkija]

[Jii-Tee]

Olin lokakuussa suolla teeriä kutsumassa pakkas aamuna, niin metso kukkohan se lenti paikalle suon reunaan mäntyyn. Tosin se alkoi hakomaan, joten tällä "teerien soitimella" ei varmaankaan ollut mitään merkitystä.

Metso päätyi eräksi.

[Ricke]

[mtaskinen]

[Pohjola]

pojat pojat
sellasia satas paikkoja ei ole
on hyviä ja huonoja ja helevetin huonoja paikkoja.
hurskastelette, sen tiedätte itekki

[kurre]

Elikäs on niitä ilmaantunut muillekin metsoja muutenkin kuin vahingossa kun ovat teeriä kutsuneet. Täytyypä kokeilla ensi syksynä uudemman kerran ja pitää se haulikko sitten valmiina käsillä Yllättävän hiljaa se metsokin vaan pääsi lentämään, viimeisistä pysähtymisiskuista vain enemmän ääntä.

[Kiimakaarronkulkija]

[iiroS]

No onpas täällä pomppuspesialistit nohevina...
_________________
Annan toisten mä talletella suuret setelit...

[JapiTre]

Tuoomoisen klipin tein, kun sattui olemaan GoPro mukana parilla pyyreissulla.
Pyitä oli ainakin Hämeessä todella hyvin, kuten viimevuonnakin..
http://www.youtube.com/watch?v=URNjp4A6C7I&feature=plcp

[Puserovaara]

Olen pitänyt metsästyspäiväkirjaa koko metsästysuran ajalta eli jo ajalta ennekuin tämän foorumin suurimmat persoonat olivat edes kaurapuurossa. Ura alkoi samoilujahdilla, polkupyörällä parikymmentä km. jahtimaille. Perheessä kun ei metsästystä harrastettu. Aseena naapurilta 100mk.lla ostettu 60-lukuinen yksipiippu baikal (kulkee mukana satunnaisesti yhä). Jäi huonoihin paikkoihin ampumatta.

Itse käpymettästä tienatuilla rahoilla ostetun karhukoirani opetin ensin vesilinnun noutajaksi ja hirvellekin siitä tuli kelpo peli kun omistajasta l. ajomiehestä kelpuuttivat muuhunkin. Tulipa sen kanssa valjakkohiihtoakin harrastettua, 102km. tais olla pisin päivälenkki (ei puhettakaan enää). kanalintua ei kyllä haukkunut, edellinen ja nykyinen punainen korvaavat kuiten sen osion.

Tuskinpa olen edes samaa määrää ampunut eläviä mitä tämän foorumin alle parikymppiset tehomiehet, metsästyspäiviäkään kun ei vajaata 800 enempää ole kertynyt. Vaan 80% on jäänyt ampumatta kuin mitä olisi tilanteita ollut. Tosin väitänpä myös että haavakoihinki yhden käden sormet riittää vaan haittaelukoihin ei läheskään.

Metsästän, ja sillä tyylillä jonka olen omakseni kokenut.

[juse]

Viimeisen viikonlopun lumikelit saivat meikäläisenkin intoutumaan tuohon kiväärin kantamiseen kanalintumetällä latvalintujen toivossa. Kyllä se on normaalisti itsellä tahtonut jäädä tavaksi kantaa tuota haulikkoa ja hyvin sen kanssa on näillä nykyisten metsästysaikojen puitteissa pärjännytkin.

Noh, olikohan se lokakuun viimeinen perjantain kun aamulla puotti lumet tänne ja silloin eka kerran lähdin kivääriä ulkoiluttaan, haulikkoa unohtamatta.


Aika paljon tällaisia rämeen reunoja kiertelin, kun muistelin joskus näätiä jäljittäessä mettojen lähtevän hakomasta rämeiden reunoilta


Joskus iltapäivän puolella löyty eka jälet hakoneesta linnusta rämeen ja kankaan reunalta. Koppelo siitä vähän matkan päästä puolipuusta lähtikin, jossa se oli hakonut

Päivän kääntyessä jo iltaa kohti lähin kävelemään autolle päin ja siinä ajatuksissani kun tuuskasin menemään niin karkuutin rämeen ja kankaan reunamiltä suuren metson. Ei sitä aivan yltänyt haulikolla kopaseen ja katselin vain sen lentoa. Kuitenkin päätin lähteä kävelemään metson lentosuutaan, kun tuo kiväärikin tuli mukaan ja jos se kerrankin onnistaisi.

Ehkä jonkun puolen kilometrin jälkeen rämeen loputtua tulin kankaan reunalle ja pitkin kangasta oli pitkä ja kapea hakkuu.
Kävelin hakkuun reunalle ja hieman väsyynä silmäilin hakkuun reunamille jääneitä suuria mäntyjä ja kuusten latvoja. Mitä vid.. Siinähän se istuu, jumalaton metto kuusen latvassa! En ollut uskoa silmiäni ja nyt on kiväärikin mukana. Otin muutaman taka-askeleen kuusten taakse ja kaivelin äkkiä kiväärin selästä. Arvioin pikaisesti, että matkaa joku reilu parisataa metriä ja päätin, että lähemmäs on päästävä. Lähin kuusten takaa kyyryssä hiippaileen ja lopussa konttasin ihan hakkuun reunalle, kun etenemistä suojaavat kuuset vähenivät edestä. Viimeiset metrit ryömin ja pääsin kankaan harjalle, jossa oli hyvän näköinen mätäs, jonka päältä voisi ampua. Lintu ristikon taakse, ei jumalauta että veivas ristikko melko reilulla liikkeellä, pakko oli rauhoittua vähän. Uus yritys ja nyt sain ristikon pysymään jo metson sisällä. Pari pitkää hengitystä ja ristikko siiven tyveen metson ollessa siis kylki minuun päin. Laukaus ja heti kuulu mojahus, tiesin että osui. Metto lähti tippumaan ensimmäisiä latvaoksia pitkin kohti tannerta kunnes yhtäkkiä kääntyi ja potkas jyrkkään liitoon kohti hakkuun kenttää. No, mietin että ei karkaa mihinkään, kun lumetkin maassa ja vielä 5,7 puolivaipalla ammuin. Kuitenkin ehkä metriä/kahta ennen maanpintaa metso sai oikaistua itsensä ja nosti vähän korkeutta ja lähti viuhtomaan kauas alaspäin viettävän rämeen päälle. En ollut uskoa silmiäni ja melkei itku tuli sitä katsoessa, varma metso liukeni melkein käsistä. Voi sitä vi.tutuksen määrää, sanoin kuvaamatonta.. Soitin vielä koiramiehen, jolla kesti muuan tunti paikalle saapua pitkän matkan takia.. Ei löytynyt, ei niin mistään. Vitu-tus vaihtui harmiksi ja pettymykseen. Lopussa tympäsi kun komea metso jäi jonnekin ketun ruuaksi.. Ei voinut mitään jäi metsän omaksi ensimmäinen kiväärimetsoni.

Tuota epäonnistumista ei ihan yhen illan jälkeen mielestä kyllä saanut ja seuraavaan päivään lähdin melko apein mielin. Kelit oli kyllä kohdillaan, mutta edellisen päivän pettymys kalvasi mieltä. Noh, seuraavaksi päiväksi siirryin eri maisemiin ja ehkä vähän teerien perään tällä kertaa sillä ei tuollaisia paikkoja lumella ja metsoa latvaan moneen kertaan elämässä tule saatika yhdellä kaudella.

Siinä aamupäivällä kulkiessani löysin suuren teeriparven jonka aluksi vahingossa karkuutin, mutta jonka löysin uudelleen vähän aikaa sitä seurailtuani. Parvi oli suuren ja helevetin vetelän suon takana, jonka oli pakko kiertää kohtuu rapialla koukkauksella sivusta. Siinä kun olin sitten päässyt jo suon toiselle puolelle kiertämällä sen niin huomasin rämeen reunalla ehkä jonkun 300-400m päässä mustia myttyjä rämemäntyjen latvoissa. Ihmettelin että miten helevetissä ne teeret nyt täällä ovat, kun en ole vielä lähelläkään missä ne viimeksi puissa istu. Katselin lintuja rämemetsän ja hakkuun reunalta ja olivat ihmeen arkoja kun tuntuivat, että alkoi päät kurkkimaan jo noin kaukaa ja ensimmäinen siitä latvasta jo lentoonkin hyppäs. Päätin vain raakasti kontata hakkuun yli käyttäen männyn tarreja ja puskia suojana ja koittaa päästä hakkuun reunalla olevan kiven päälle, josta ei enää kovin pitkästi ois lintuihin ollut. Siihen kivelle tetsatessa huomasin, kun yksi toisensa jälkeen linnuista karkkosi latvoista. Kirosin mielessäni, että kun teeretkin niin helevetin arkoja eikä niiden pitäs juuri mua nähdä edes... No pääsin kivelle, työnsin repun kiven päälle ja aseen repulle ja hivuttauduin itse perässä. Aloin katselemaan kiikarin läpi rämementyjen latvoja ja huomasin että vielä yksihan tuolla istuu... METSO, jumalauta metso, ei voi olla totta! Taas tuntui, että tulee sydän rintakehästä läpi, ei puhettakaan että olisi siinä tilassa vaoinut ampua. Yritin siinä keräillä itseäni kokoon varmasti reilut 5min. Lähteköön metso jos lähtee mutta nyt otan rauhassa tämän tilanteen. Siirsin ristikon metson kohdalle, suurennos oli 20x ja metso siltikin näytti aika pieneltä. Arvelin, että nyt on matkaa se yli 200m helposti. Tähtäys kylki minuun päin istuvan metson siipipilkasta sentti pari keskelle ja aivan selän yläreunaan ja laukasin. Luodin lentoäänen jälkeen, plots. Pomppasin saman tien seisaalleen että näkisin lähtikö lentoon ei näy, nyt se jäi!




Tämän huomasin ekana mettoa katellessa ja ollessani ehkä hieman liian kiihkona. Metso oli tuossa ihan vieressä mättään kolossa enkä sitä muka huomannut. Kävelin siis varmaan metrin/kahen päästä ja nämä vain sattui silmään. Pyörin rämeellä ja perkasin suurempien mäntyjen alta eikä missään!

Eipä siinä auttanut kuin palata takaisin ampumapaikalle ja katsoa suunta uudelleen, siinä ihmetellessäni lenti korppi sen rämeen yli, johon mettoa ammuin ja alkoi yhtäkkiä pyörittään yhden männyn ympärillä lenkkiä. Meikällä sytytti että siellähän se on, korpin per.kele paljasti. Lähdin kävelemään mäntyä kohti pitäen sen koko ajan silmissä. Eihän se hääviä ollut kun se puu ei ollut rämeen reunalla vaan keskellä kohtuu tiheää rämettä. Noh, saavuin kohta samalle paikalla mistä nuo edellisen kuvan jäljet näin ja mietin, että jo nyt on stn. Seisoin siinä ja vähän ku pulssi tasaantui niin siinähän se metto makasi helevetti jalakojen vieressä.



Yks hienoimmista ja varmasti ikimuistoisimmasta metoista mitä oon puottanut

Autolle kun kävelin niin yhden suon reunalla istui puissa vielä 2 mustaa metsoa, aivan uskomatonta. Annoin olla metsot, koska ollut tapana, että yhdeltä alueelta en useampaa metsoa rokota.
_________________
Hatun noston kruunaa roston, suussa palaa sippiboston