Asekeräilystä ja sen aloittamisesta

[Trapper]

Suomi24.-sivuston asekeräilypalstaa lueskelin ja ajattelin sitten ottaa ja lainata kirjoittajan "keräilijä" tekstin tännekin luettavaksi:



"Nimenomaan ampumaurheilu ei ole keräilyä, mutta keräilyaseilla voi ampumaurheilla! Juuri näin.

Asehistorianliitto ja Suomen Asehistoriallinen Seura, sekä paikalliset asehistorialliset yhdistykset järjestävät vanhoille aseille omia ampumakilpailuja ja ampumatapahtumia, kisoissa/tapahtumissa ammutaan mustaruutiaseilla, taskupistooleilla, sotilaspistooleilla, sotilaskivääreillä, konepistooleilla, konekivääreillä, jne. Nämä kisat ja ammunnat ovat yksi rönsy seurojen ja keräilijöiden toiminnassa, sosiaalisia tapahtumia ja hauskoja yhdessäolon muotoja unohtamatta tietenkään sitä näissä tapahtumissa tapahtuvaa aseisiin ja niiden tekniikkaan perinpohjin perehtymistä. Moniin wanha-pyssyihin kun ei enään muuten saa patruunoita kuin itse tekemällä, saattaa usein käydä ettei edes hylsyjä ole saatavilla vaan ne joudutaan muokkaamaan jostain olemassa olevista. Näin käy varsin usein mm. vanhojen revolvereiden kanssa. Sellaisessa touhussa kaikkine oikean latauksen etsimisineen menee rutosti aikaa ja joutuu etsimään tietoja varsin laajalti. Ase ja patruuna, sekä niiden historia tulee esim. talven kestävän prosessin myötä varsin tutuksi.

Seurojen ampumatapahtumissa ja kisoissa on myös pukukilpailuja. Tämä toimintamuoto tuo mukavaa väriä tapahtumiin. Keräilijät pukeutuvat sen kertaisen aseensa (tai yleensä keräilysuuntansa) edustamaan asuun. Vierekkäin kahvittelemassa voi olla Napoleonin armeijan jalkaväkimies, suojeluskuntalainen, sotilaspoika, Jatkosodan eversti, SS-mies, USA:n sisällissodan taistelija jopa lottakin.

Päätoimintamuoto asekeräilyseuroilla on tietenkin esitelmäkokoukset, ainakin minun mielestäni. Niistä saa ammennettua uskomattoman paljon uutta ja itselle vierasta tietoutta, etenkin jos seurassa on keräilijöitä hyvin laajalta sektorilta (eikä vain näitä 91 keräilijöitä...). Muita tärkeitä toimintamuotoja ovat retket. Kohteina voi olla museo, yksityiskokoelma, taistelupaikka,... Jotkut seurat ovat tehneet myös museaalisesti merkittäviä tekoja kunnostamalla mm. vanhoja rannikkotykistön pattereita, panssarivaunuja, jne. Myös näyttelyt (nyt en puhu asemessuista) ovat tärkeitä, jotkut seurat ovat tehneet kuukausiakin kestäneitä erikoisnäyttelyitä, joissa kouluryhmät yms kansalaiset ovat vierailleet sankoin joukoin. Tämä on tärkeää toimintaa, historian opettamista, eläväksi tekemistä ja tiedon siirtoa tuleville polville. Kokoukset ja yhdessäolotapahtumat on myös ilman esitelmiä ja virallisia osuuksia hyviä tapahtumia. Niissä vapaamuotoisissa jutusteluissa oppii aina paljon erilaisista varusesineistä, aseista, historian henkilöistä ja tapahtumista.

Tutkimus ja tallentaminen. Kaksi tärkeää sanaa.

Keräilyaseiden lukumäärä. Kuten edellä viisaasti annettiin ymmärtää, sillä ei ole merkitystä. Huippukokoelma voi olla 4 asetta. Ja 50 asetta saattaa olla olematta oikein mitään. Jos ne neljä asetta on vaikkapa niin vaikeita hankkia ja keräilijä on tehnyt niiden hankkimiseksi vaikkapa parikymmentä vuotta töitä ja taustatutkimusta, niin onhan se upeasuoritus ja upea kokoelma. Kun siihen varmasti silloin liittyy jo muutakin rekvisiittaa runsaasti. Kymmenien aseiden kokoelma voi olla vain "kokoelma". Jos ei ole ajatusta mukana. Tai aseet on aivan kelvottomia kunnoltaan. Tms.

Runsaasti minua ärsyttää ja huvittaa nämä henkilöt jotka rinta rottingilla puhuvat asekokoelmastaan tai harrastavansa asekeräilyä. "Juu mulla on hieno asekokoelma, ostin just neljännen haulikon itelleni." "Harrastan asekeräilyä, mulla on kaksi ipsci kisapistoolia, pumppuhaulikko, kaksi ratapistoolia, pari 39 ukkopekkaa ja piekkari. Oon asekeräilijä." "Ostinpa just asekokoelmaani uuden aseen, nyt mulla on jo kaksi ilmakivääriä ja yksi piekkari." Joopa joo sanon minä ja nauran partaani.

Virallisesti asekeräilijä on lain edessä vain sisäministeriön hyväksymä asekeräilijä. Toki on sitten näitä wanhojen aseiden keräilijöitä, tai teräasekeräilijöitä joiden ei tarvi/kannata mitään hyväksyntöjä hakea. Tiedän toki, että on myös asekeräilijöitä jotka eivät ole hyväksyntää hakeneet, vaan ostaneet aseet muille kuin keräilyluville. Esimerkkinä henkilö jolla on hieno kokoelma drillinkejä ja rinnakkaispiippuisia kivääreitä. Kaikki kun ovat metsästysaseita samalla, vaikka joukossa on todella arvokkaitakin yksilöitä. Eli ei tuo keräilijähyväksyntäkään mikään papin aamen ole.

Asekeräily on niin monipiippuinen asia ja loppumaton suo ainakin mitä tulee kiinnostuksen kohteisiin ja keräilysuuntiin, ettei sen kertomiseen tässä aika, tila eikä kykyni riitä. Olen itse alaa harrastanut enempi vähempi jo parikymmentä vuotta enkä vielä oikein itsekkään aina tiedä mitä kaikkea ase- ja militariakeräily kätkeekään siipiensä suojiin. Vain mielikuvitus on rajana.

Asekeräilijä ei ole myöskään mikään peilin edessä aseineen pullisteleva idiootti, aseitaan jatkuvasti hiplaava ja siitä kiksejä saava pervetikko, sotaa silmät kiiluen toivova sotahullu tai mitään sellaista. Tuntemani keräilijät ovat tasapainoisia normaaleita ihmisiä, jotka ovat käyneet tarkemman viranomaisseulan (ja asehistoriallisen seuran seulan) läpi kuin kukaan normi kansalainen. Itselläni saattaa olla jaksoja etten käy asehuoneessa pariin viikkoon ja saattaa mennä kuukausi etten avaa asekaappia kertaakaan. Asekirjahyllyllä tosin sitäkin ahkerammin.

Itse olen ollut joskus nuoruudessani sotahullu, sitä en kiistä, ja sitä kautta ehkäpä jotenkin ajautunut tähän aseiden ja militarian maailmaan. Mutta kuta enemmän olen lukenut ase-, sota- ja kulttuurihistoriaa halki ihmiskunnan vuosituhanten, perehtynyt Foinikialaissotiin, Ardennien operaatioon, Tali-Ihantalaan, Rooman legiooniin, Tataarien tihutöihin, Inkavaltion tuhoon, Stalinin hirmuhallintoon, Gettysburgin taisteluun, Heimosotiin, viikinkiaikaan vaikkapa Englannin valloituksineen, Novgorodilaisten tekemiin sotaretkiin Suomeen, jne jne, niin sitä vähemmän haluan joutua sotaan tai mihinkään aseelliseen konfliktiin. Sota on mielettömyyttä. Mutta sota on myös ihmisyyden yksi osa, eikä sitä pidä juudaksena kieltää ja katsoa muualle ja leikkiä ettei sotaa ole olemassa... Joka muuta väittää, kuin että sota on meidän yksi luontomme, valehtelee. Ihminen on viettiensä ja luontonsa orja, on ollut sitä 16.000 vuotta sitten, on nyt ja on tulevaisuudessa. Ihminen syö, lisääntyy, sotii ja kuolee. Toki siinä sivussa tekee paljon muutakin, mutta noin pääpiirteissään näin. Mutta niin; kuta enemmän olen sodasta ja sen hirveyksistä lukenut, sitä vähemmän sitä toivon. Sota, aseet, taistelut, henkilöt näiden takana ovat kuitenkin tärkeä osa ihmisyyden historiaa ja sotimalla ihminen on muokannut maailmaansa liki yhtä paljon kuin eläinten ja kasvien domestikaation avulla, joten sodan tutkiminen ja harrastaminen on erittäin tärkeää ja antoisaa historian tutkimista. Tietenkään kaikki asekeräily ei liity sotiin ja sota-aseisiin, vaan vaikkapa metsästys- ja tarkkuusaseisiin.

Jahas. Tulipas siinä vuodatusta. Ei ole helppo laji tämä, ei."

[jylhä]

se oli hyvä vuodatus. mua on usein jurppinut töissä, kun siellä aseharrastuksestani tietävät, tuo joidenkin sota/asehullu nimitys. olen pyytänyt montaa selvittään mulle mikä sellainen on, ja miten se liittyy minuun. olen kyllä kiinnostunut aseista ja sodista, mutta en ole mitenkään fanaattinen niiden suhteen. monta muutakin harrastusta löytyy. aika mielenkiintoista miettiä tuttujen keräilijöiden ammatteja, kohtuullisen vaativia ammatteja, ei mitään hullunhommia. löytyy korjaamo ja kuljetusyrittäjää, toimitusjohtajaa, pankin ja katsastuskonttorin johtoihmisiä, autonkuljettaja ja hammaslääkäri esimerkiksi. itse teen haalarit päällä autosähkötöitä.
_________________
Elämä on pirun raskas juttu, toisinaan.

[Puskasika]

itseä kiinnostaisi kovastikkin alottaa asekeräily mutta mitenköhän käy lupa-asioiden kanssa.. suomalset aseet on aina kiehtonu.. varsinkin valmetin tuotanto.. mutta pikkusen aikaasemmin olisi saanut alakaa tekemään asian eteen jotain.. keväällä hommasin ensimmäiselle kiväärille luvat ja se myönnettin 1.5v ajaksi.. voi tulla kalliiksi jos muutamankin tussarin hommaa kerralla eikä lupia saa pysyviksi..

[RiUDE]

Ei siinä mitään ongelmaa ole. Toki turha odottaa saavansa keräilijän statusta suoraan, mutta nyt käyt keräämään oheismateriaalia ja ennenkaikkea tietoa Valmeteista.
Sitten alat hahmottelemaan, mitä kaikkea valmetin tuotannosta haluat kerätä.
Teet listan, ynnäilet hintoja/saatavuutta, ja yrität arvioida/laskea millaisella aikataululla saisit hankittua kiinnostuksesi kohteena olevat aseet. Tästä teet keräilysuunnitelman. Kannattaa olla itselleen rehellinen tässä kohtaa, esim. taloudellisten realiteettien kanssa.

Sitten kun sinulla on vankkaa tietoa, kirjallisuutta, oheismateriaalia ja realistinen keräyssuunnitelma, eikun paperit sisään.

Se, että vain haluaisit ostaa kaikki valmetin mallit kaappiin, ei taida mennä enää läpi .
_________________
Savo suureksi.

[Aris60]

Riude aika harvoin olen erimieltä ollut kanssasi. Nyt kuitenkin olen.

[RiUDE]

Hmm...rohkenen vielä vängätä hieman vastaan .

Otetaan esimerkiksi Kaisa-Petteri ja Jorma-Leena.

Molemmat haluavat hankkia kokoelman johon sisältyy Suomessa -39-40 käytössä olleet sotilaskiväärit.
Kaisa-Petteri on keräillyt jo vuosia kaikenlaista asiaankuuluvaa materiaalia, kypäriä, uniformuja, pistimiä jne jne...
K-P:llä on myös tekninen ja historiallinen tietämys ko. aikakaudesta kunnossa, ja hän myös mainitsee näistä seikoista hakemuksestaan.

Jorma-Leenalla taas ei ole tavaraa, eikä oikein hajuakaan koko jutusta, mutta "pystykorvat ois siistejä".

Toki erittäin karrikoidusti esitetty, mutta kumpi saa myönteisen päätöksen?

Ja jos halutaan hieman pehmentää kontrastia, niin sovitaan että Jorma-Leenallakin on samantasoinen tietämys aiheesta kuin Kaisa-Petterillä.
Tällöinkin väittäisin K-P:n saavan statuksen helpommin?
_________________
Savo suureksi.

[Aris60]

Kaisa-Petterin oheistavaran ja harrastuksen laadun tuntien(?) pistän roponi Jorma-Leenan kuppiin... Tässä voi jopa oheismateriaalin keräämisellä olla vaikutusta luvan saantiin.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kerhotilasta-l%C3%B6ytyi-natsi-tunnuksia/557683 ja ihan yhtä hyvin epäys saattaa iskeä jos keräily olisi vaihtunut tähän antifan aihepiiriin http://antifasistit.blogspot.com/2010/07/suomi-toteutti-rodullisen-ja.html Ääriliikkeiden harrastamisessa voi olla riskejä.

Elämä on

[Puskasika]

hän kiittää ja kumartaa.. joo en mä mitää statusta oo hakemas.. on tullu otettua selvää valmetin valmistamista asetuotannosta.. enkä oo hakemassa sarjatuliaseita.. pitänee paneutua tosissaan asiaan niin katsotaan kuinka poikain käy..

[Trapper]

Ja mitähän noi linkin skinit tähän kuuluu?

Asekeräilyhyväksynnän saaminen ei ole helppoa, mutta ei sen pidäkkään olla!

Uskallan kuitenkin jonkinmoisella kokemuksella väittää, että mikäli henkilö, keräilysuunnitelma, tilat, asehistoriallinen asiantuntemus, ym seikat ovat kunnossa ja osaa tehdä järkevän, luettevan, selkeän ja seikkaperäisen hakemuksen, niin keräilyluvan saa.

Sarjatuliaseille ei saa aloitteleva keräilijä lupia, eikä tarvikkaan saada.

Ehdottomasti alan muu rekvisiitta; kirjat, oppaat, asetarvikkeet, militaria ym mikä liittyy haettavaan suuntaukseen, on rajusti plussaa ja eduksi.

[metsästäjä poika]

Täälä on näköjään joku muukin joka on kiinnostunut valmetin ase tuotannosta.. Siitä on kirjoitettu kirjakin nimeltään Valmet haulikot.