Villisikaa ei ikinä Suomeen!

[kulkija]

Villisian tarina Ruotsissa on hyvin samanlainen kuin kauriin. Ilmaston muutoksen myötä laji palaa ryminällä metsästäjien iloksi ja joidenkin maanomistajien harmiksi. Uusimmassa Metsästys ja Kalastus -lehdessä oli artikkeli Kaakkois-Suomen villisianmetsästyksestä. Sika ei eteläisen levinneisyytensä vuoksi pääse Suomeen Laatokan tai Pohjanlahden pohjoispuolelta. Siksi sen ainoa reitti meille on Karjalan kannas, joka -onneksemme- on maastoa rikkovien vesistöjen ansiosta hyvin kontrolloitavissa. Artikkelin mukaan sika torjutaan rajalle paikallisten metsästysseurojen äänestyspäätöksellä ja iloksi. Jutussa kerrotaan 300-kiloisen karjun kadosta ja noin 50 luvattoman maahantulijan käännytyksestä patoihin vuosittain. Potentiaalia tällä aiemmin suomenniemellä asuneella lajilla olisi hyvinkin asuttautua meille uudestaan. Laji ei siis edes olisi tulokas samasssa mielessä kuin kanadanmajava, täplärapu, supi tai minkki. Päättävätkö lajin kohtalosta meillä seuraavina vuosikymmeninä todella kaakkoissuomalaiset metsästysseurat? Tuskin motiivina on Suomen lajiston alkuperäisenä säilyttäminen tai maanviljelyn tukeminen, paremminkin tuttu kotimainen riista- ja muukin politiikka: "parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla - kaverille ei jätetä".