Käytiin Hirvasvuopiolla riekkojahdissa.

[tukki2]

Oltiin Hirvasvuopiolla Metsähallituksen kämpällä riekostamassa 20-26(27).9.06. Reissu oli kaikinpuolin ikimuistoinen! Heti aluksi täytyy sanoa, että paikka oli todella mieleenpainuva ja todennäköisesti ainutlaatuaan. Ollaan oltu ennenkin "uniikki" paikoilla, mutta nyt taas sai arvioida uudelleen ranking listaa.
Lähdetään siitä, että tavoitettavuus luo jo sinänsä aivan uuden aspektin ja kun viimein kaikki miehet ( ja koirat (5) oltiin pelipaikoilla, oltiin todella PELIPAIKOILLA. Täytyy heti aluksi todeta, että reissu meni "onneksemme" parhainpäin, nimittäin muuttujia kyseisellä paikoilla ja huonolla tuurilla riittää.
19.9.06. Yövyimme menomatkalla n. 880 km. jälkeen.
Aiemmin Pellossa menomatkalla lämpötila +18*C, seuraava aamu Kaaresuvanto, jossa matkalla yövyimme, oli jo -4*c.

Kävely porukka, 5 miestä ja neljä koiraa heräävät klo 04.00 ja valmistautuvat ajamaan n.80km Kilpisjärven suuntaan, kunnes poikkeavat Kaldoaiville menevälle ns. "tykkiuralle". Pituus n. 20 km Kaldoaivin autiotuvalle. (Saksalaisten II-maailmansodanaikaan tekemä pakenemisreitti kohti Norjaa). Ainut kulkuneuvo maastoauto, jolla meni 20 km matkaan n.1.5-tuntia, kunnes pääsevät kävelemään autiotuvalta lähtevälle reitille 26 km Hirvasvuopion vuokrakämpälle. Tässävaiheessa jo tulee taivaantäydeltä lunta! Polku Hirvasvuopiolle alkaa hävitä maastoon. Mahdollisuus eksyä polulta on ilmeinen, oikeasti!

Jäljelle jääneet 3 miestä+koira+viikon muonat kahdeksalle miehelle (myös koirille) ja vaihtovaate varasto, heräävät klo 08.00 ja lähtee ajamaan kohti Kilpisjärveä tilatulle Kopteri kyydille. Arvaamatta hekin kohtaavat talvisen lumisateen matkalla. Perille päästyään ymmärretään, ettei kauniissa kesäsäässä suunniteltu Kopteri lento, lennä lumipyryssä! Kaverit tunturissa, eikä puh.yhteys pelaa. Onneksi, kuten mainittua, emme olleet ensimmäistä kertaa pappia kyydissä ja kävelyporukka oli jo ennen meitä oivaltanut, ettei tavarat ja loput miehet tod.näk. kyseisessä säässä lennä.
Kaikesta huolimatta säänherra oli armollinen ja järjesti 4-tuntia myöhässä lumipyryyn raon, jossa lensimme kutakuinkin näköyhteydessä maastoon, kohteeseen Norjan rajaa myötäillen.
Metsästysretkemme voi alkaa. Päivien kuluessa ja talveen totutellessa, alkoi mieleen palautua ihmisen avuttomuus ja "pienuus" luonnon keskellä. Linnun oli yllättänyt talventulo samalla tavalla, kuin miehetkin. Riekko oli vielä osittain ruskea.
Mahtavat metsästys maastot ja ankara hiljaisuus kairassa toi mielenrauhan. Ei ollut kotomaastoihin verrattavaa pusikkoa, missä et näe koiraa, etkä varsinkaan lintua. Oli avaraa maastoa silmän kantamattomiin. Päiväretkiä tehtiin tuntureille ja alavammille kosteikoille.
Palattua lämmitettettiin, niin kämppä, kuin saunakin. Vuorokaudet kuluivat ennen aikojaan.

Ettei kaikki menisi täysin "putkeen" täytyy tunnustaa, että kännykkää vihaavana, maksoin oppirahoja kirjaimellisesti, kun otin yhteyttä Norjan matkapuhelinverkon kautta Suomeen. En osannut lukita Suomenverkkoa.

Aikomuksena oli tilata vuorokautta etuajassa paluulento Kilpisjärvelle, koska jatkuneiden yöllisten -11*c pakkasten myötä kaikki ympäröivät lammet ja järvet olivat jäätyneet ja oljenkortemme, Lätäseno oli puoleen jokeen asti jo jäässä. Jokainen ymmärtää ettei vesitaso laskeudu, eikä nouse jääriitteessä. (Täytynee tässävaiheessa mainita ettei "kopteri" enää lentänyt tänä vuonna meidän viennin jälkeen sillä korkeudella). No lopulta aikeessani onnistuin ja lennon jälkeen Kilpisjärvelle lentäjä totesi siirtävänsä koneensa seuraavaksi talvi säilytykseen.
Tuolla korkeudella säät vaihtuvat yllättäin syksyisin, eikä +21*c lämpötilan ollessa lähtiessä, oikein osaa varautua 11 *c pakkaseen. Mikäli olisimme pysyneet lennon osalta alkuperäisessä suunnitelmassa, olisimme viettäneet tunturissa todennäköisesti vielä ainakin 4 vkoa, ainakin lentorahtimme osalta.
Vaikka päätimme jahtimme vuorokautta aikaisemmin, sään vuoksi, olimme autoille päästyämme todella tyytyväisiä. Jälkeenpäin tuli mieleen, että tuonkaltaisessa kohteessa, vaikka jalan "meno" sijoiltaan, voisi olla kohtalokasta. Tai kuten eräs seurueesta sanoi:"mitäs tekisi, jos koiralta menisi jalka, kantaisiko pois, vai???".

Saalista saatiin kohtuudella ja loppujenlopuksi reissusta jäi todella hyvä maku.
Täytyy erikseen mainita, että Arvo Olli Villistä Pohjolasta teki reissun mahdolliseksi omalla henkilökohtaisella panoksellaan ja todellakin jäi sellainen tunne, että siellä on vielä henkilöitä, jotka tänä Eu-aikana vallitsevasta lupien myynti menettelystä huolimatta, saavat onnistumaan mahdottomasta mahdollisen. Ilman elvistelyä voi sanoa, että akut latautui, eikä tosiaan kännystä!!!!


Muuten, tämän lisäksi Pakanajoki oli myös omalukunsa, mutta se on sitten oma tarinansa. JT

[/u]