Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Puuhapete Kanta-asiakas
Liittynyt: 08 Kes 2004 Viestejä: 4974 Paikkakunta: Salon emäseurakunta
|
Lähetetty: 11.09.2008 22:23 Viestin aihe: "Hyväsydämmisiä" koiraihmisiä? |
|
|
MistäKysymys: Katoavatko koirat metsistä hoitoloihin?
Tiivistelmä:
Metsästäjät ovat valittaneet, että ihmiset ottavat heidän koiriaan autojensa kyytiin ja vievät niitä löytöeläinhoitolaan. Nina Rissanen rovaniemeläisestä lemmikkieläinhoitola Kiepistä vahvistaa tiedon. Kieppiin on tuotu milloin mistäkin kyytiin otettuja koiria, hän kertoo. Ihmiset soittavat asiasta vasta päästyään kaupunkiin, ja kun koira käsketään viedä takaisin, sitä ei heidän mielestään voi jättää heitteille. Nyt tilanne on Rissasen mukaan hieman rauhoittunut verrattuna parin vuoden takaiseen. Ihmiset luulevat tekevänsä hyvin pelastaessaan hukkaan joutuneen koiran, eivätkä tajua, ettei se ole ollenkaan hukassa, Rissanen selittää. Pitäisi kuitenkin ymmärtää, ettei tutkapannallisia koiria saa ruveta keräämään mukaansa. Toisaalta metsästäjien tulee huolehtia siitä, että koiran pannassa on puhelinnumero ja se näkyy selvästi.
Media: Lapin Kansa (printed version)
Päivämäärä: 11.9.2008
Kirjoittaja: Merja Vehmas
Päälähde: Nina Rissanen / lemmikkieläinhoitola Kieppi, Rovaniemi _________________ Tänään on se huominen, josta olit huolissasi eilen. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|