Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
Sojakka Kanta-asiakas
Liittynyt: 07 Hei 2008 Viestejä: 275 Paikkakunta: Pohjois-Suomi
|
Lähetetty: 18.10.2010 23:50 Viestin aihe: Peittoa ja upotusta rautalangasta |
|
|
Kummisetäni osti 22 vuotta sitten minulle käytetyn Haenelin ilmakiväärin synttärilahjaksi. Tarkka ja tehokas räksien surma, olin otettu. Paras sukulaismies koskaan, muistan tuumineeni.
Mukava mies vieläkin, reilu vanhan liiton metsämies jolta ei tulilla muistelmat vuosien varrelta aivan vähässä kummassa ehdykään.
Tässä vuosien varrella on kuitenkin alkanut enenevissä määrin kivistämään kummisedän lempiteemat: täyssuppeat ja kunnon haulit. Juuri loppuneen jahdin tärppeinä muun muassa teeri oksalle 80 metriin, metsolta siipi poikki vajaaseen sataan metriin. Tuntuu että kaikki riista mikä pataan päätyy, aiheuttaa ensin suuretsinnät.
Vanha koira ei kuitenkaan uusia temppuja enää opi, joten puolestani ampukoot loppuelämänsä ylipitkille matkoille. Vaan kun oppi on jo kovaa vauhtia tarttumassa jahtiharrastuksen alkutaipaleella samoilevaan jälkikasvuunkin. Jahdin viimeisellä viikolla tulevaisuuden holli-expertti oli kajauttanut haulikolla (karkeilla toki) isäukon elättimetsoa 60 metrin päähän oksalle. 4h etsinnät eivät olleet tuottaneet tulosta.
Olenkin päättänyt yrittää ohjata nuorta miestä oikealle tielle vielä kerran, oikein kunnolla rautalangasta vääntäen. Koska puhe ei tunnu tepsivän, ajattelin viritellä opetusmetson hieman myytinmurtajien tyyliin. Oikeilla mittasuhteilla ja sellaisesta materiaalista, josta voi todeta miten upotus yltää vitaaleille osille. Sitten ammutaan 3-6mm hauleilla hollit 60m, 80m ja 100m. Toistetaan niin monesti, että voidaan arvioida suht´ luotettavasti, kuinka usein metso lähtee oksalta koirankin ulottumattomiin kuolemaan.
Vaikka nyt melkein joka syksy on se yksi kiintiömetso tullut ammuttuakin, ei aikuisen metson mitoista ole kovinkaan tarkkaa käsitystä. Josko tässä kohtaa saisi apua ja vaikkapa joltakulta täytetyn metson omistajalta tarkempia mittoja. Materiaalin kanssa on myös vähän niin ja näin. Uretaani olisi helppoa käsitellä, mutta taitaa olla hieman köykäistä, jotta upotuksia voisi nyt ihan metson kylkeen rinnastaa.
Ideoita ja mittoja tähän hieman hassulta kuulostavaan projektiin, kiitos. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
valmet 412s Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Maa 2004 Viestejä: 17154 Paikkakunta: pohjois-stakunta
|
Lähetetty: 19.10.2010 10:57 Viestin aihe: |
|
|
mielenkiintoinen projekti ei siinä mitään mutta jos pojalla korkeampaa ymmärrystä ja TTS hauleilla ladattuja partuunoita saatat itse olla se joka yllättyy...
mites vaikka kanoja hommaat ja raadot sinne matkoilla ja antaa soittaa?? nylette sitten porukalla ja väärässä ollut syö ne p..koineen??? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
RealExtreme Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Hel 2008 Viestejä: 3283 Paikkakunta: Häilyvä raja hyvän & pahan alueella
|
Lähetetty: 20.10.2010 15:03 Viestin aihe: |
|
|
Niin eihän sitä nykypyytäjä enää ilman TSS-hauleja lähde mihinkään. Siinähän saattaa joutua hiipimään ja v*tuttaahan se jos Niken uudet nappaskengät kastuu.
Vielä enemmän v*tuttaa se, että joutuu 60-70 metrin päästä hakemaan sen räähkän sieltä puun alta ja sotkemaan moisen otuksen tähden kädetkin verellä. Entäs sitten jos se kuitenkin fysiikan laesta huolimatta siipeää kahteensataan metriin, silloin on ehkä parempi pistää tussari takakonttiin ja etsiä uusi ja vähemmän juoksuttava räähkä.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Eraser Kanta-asiakas
Liittynyt: 19 Hel 2005 Viestejä: 392
|
Lähetetty: 20.10.2010 15:31 Viestin aihe: |
|
|
Pirun hyvin taas pysytään aiheessa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Sojakka Kanta-asiakas
Liittynyt: 07 Hei 2008 Viestejä: 275 Paikkakunta: Pohjois-Suomi
|
Lähetetty: 20.10.2010 17:26 Viestin aihe: |
|
|
Sen verran oikaistaan että normilatauksilla ja lyijyllä father&son co. tulittaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
pööpöö Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Maa 2013 Viestejä: 258
|
Lähetetty: 16.12.2013 16:31 Viestin aihe: |
|
|
Haulikolla ne fysiikan lait tulee äkkiä.vastaan, 5mm.ryyni tappaa 70m mutta kuvio on liian harva ja 2.9 nikkelillä olis kuviota 70m mutta upotusta ei yhtään. Perjaatteesa siis normiholleille haulikoolla ei ole väliä, pienempi parempi ja 4.5mm sudelle ja kauriille |
|
Takaisin alkuun |
|
|
psk123 Kanta-asiakas
Liittynyt: 19 Jou 2005 Viestejä: 810
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
valmet 412s Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Maa 2004 Viestejä: 17154 Paikkakunta: pohjois-stakunta
|
Lähetetty: 16.12.2013 17:42 Viestin aihe: |
|
|
höpöhöpö, 2.9mm tss pesee upotuksessa 70m 4.5mm lyijyn mennetullen... ja tiheys riittää. _________________ Varisjahdin veteraani... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
vasuri Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Jou 2004 Viestejä: 902
|
Lähetetty: 16.12.2013 22:25 Viestin aihe: |
|
|
Luuletteko te että tässä opetuksen kohteena olevat isä ja poika on koskaan TSS:stä kulleetkaan?! Ja parempi, etteivät kuulekaan.
Oma isä on samantyyppinen, minuakin opetti mutta onneksi en oppinut. Nyt se ei onneksi haulikkoa enää juuri käytä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
pööpöö Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Maa 2013 Viestejä: 258
|
Lähetetty: 17.12.2013 20:11 Viestin aihe: |
|
|
Kummassa paukussa on enemän haulia lukumäärällisesti, 2.9mm lyijy 36g vai tss 2.9mm 36g
35m päähän lyijyllä kuvio on siis tiheämpi vaikka tss antaakin halkaisijaltaan tiukemman kuvion.
Ja jos joku on niin tohlo että peurahaulilla mättää teeriä sinne 100m päähän niin osaako kys henkilö edes ottaa ennakkoa tuonne 70m sillä tss paukulla, raanaa raanan jälkeen |
|
Takaisin alkuun |
|
|
PorinMatti Kanta-asiakas
Liittynyt: 06 Hei 2009 Viestejä: 609 Paikkakunta: Pori
|
Lähetetty: 17.12.2013 21:01 Viestin aihe: |
|
|
Mites jos tuollaisen metsotaulun laittaisi vanerin päälle (vanerin paksuus ite määriteltävissä, esim. 4mm). Jos läpäisee, niin "tehoa" riittävästi? Peitto helppo kattoa taulusta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Ollari Kanta-asiakas
Liittynyt: 30 Hei 2006 Viestejä: 12426
|
Lähetetty: 23.12.2013 11:39 Viestin aihe: |
|
|
pööpöö kirjoitti: | Kummassa paukussa on enemän haulia lukumäärällisesti, 2.9mm lyijy 36g vai tss 2.9mm 36g
35m päähän lyijyllä kuvio on siis tiheämpi vaikka tss antaakin halkaisijaltaan tiukemman kuvion.
Ja jos joku on niin tohlo että peurahaulilla mättää teeriä sinne 100m päähän niin osaako kys henkilö edes ottaa ennakkoa tuonne 70m sillä tss paukulla, raanaa raanan jälkeen |
Niin, 2.9mm TSS alkaakin olla peurahauli. 2,9mm lyijyä taitaa vastata tehoiltaan paremmin joku 1.8-2.0mm TSS? Ja niitä sitten alkaakin mahtumaan jo aika tavalla enemmän. Jos saman verran haluaa laittaa hauleja, niin 2.4mm TSS pitäisi olla suunnilleen saman verran. Mutta joka on taas tappoteholtaan aivan eri luokkaa kuin 2.9mm lyijy. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Torgoth Kanta-asiakas
Liittynyt: 23 Elo 2004 Viestejä: 2668 Paikkakunta: P-Pohjanmaa
|
Lähetetty: 23.12.2013 12:21 Viestin aihe: Re: Peittoa ja upotusta rautalangasta |
|
|
Sojakka kirjoitti: | Olenkin päättänyt yrittää ohjata nuorta miestä oikealle tielle vielä kerran, oikein kunnolla rautalangasta vääntäen. Koska puhe ei tunnu tepsivän, ajattelin viritellä opetusmetson hieman myytinmurtajien tyyliin. Oikeilla mittasuhteilla ja sellaisesta materiaalista, josta voi todeta miten upotus yltää vitaaleille osille. Sitten ammutaan 3-6mm hauleilla hollit 60m, 80m ja 100m. Toistetaan niin monesti, että voidaan arvioida suht´ luotettavasti, kuinka usein metso lähtee oksalta koirankin ulottumattomiin kuolemaan.
|
Ensin kehut projektista, jonka pitäisi sisältyä jo metsästäjäntutkintoon, että tulisi väelle jonkinlainen käsitys kuvioista ja upotuksista matkan jatkuessa. Aina tuntuu kuuluvan; "ois pitäny olla karkeammat haulet", kun kaakana jatkaa matkaansa. Harva muistaa, että siinä karkeammassa on vähemmän hauleja, ainakin tuntuu siltä, kun noita jääriä kuuntelee.
Finnfoamia minä käyttäisin ja käytän itse upotustesteissä. 140 mm läpäisy luulisi metsolle riittävän. Metsotaulu hyvä päälle, mutta pitäisi osata vielä rajata ne vitaalit sieltä.
Onnea projektiin ja ilmoittelehan täälläkin tuloksia, matkat mielellään sitten ihan mitalla mitattuna, eikä arvioiden tai gepsillä, jättää liikaa tulkinnan varaa. _________________
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
napakymppi Kanta-asiakas
Liittynyt: 24 Mar 2007 Viestejä: 1399
|
Lähetetty: 23.12.2013 13:05 Viestin aihe: |
|
|
metsotaulu on varmaan hyvä lähtökohta kokeelle,mutta todellisuudessa ei taida niin"rintavaa"homenokkaa olla olemassakaan joka olisi lihoiltaan 240mm leveä niin kuin tuo kyseinen "vanhan"mallinen luodikkotaulu.
mutta sitähän voi itse määritellä että montako osumaa on esim.6 ringissä=150mm halkaisija tai 5 ringissä=180mm halkaisija. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Ollari Kanta-asiakas
Liittynyt: 30 Hei 2006 Viestejä: 12426
|
Lähetetty: 23.12.2013 14:29 Viestin aihe: |
|
|
Kellä metso pakkasessa, äkkiä mittaamaan. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|