Millainen on hyvä tukki

[kojamo]

Millainen on hyvä kiväärin tukki?
Millaisia säätöjä tukissa pitäisi olla?
Millainen pistoolikahva , peukalon reikä?
Karhennukset?
Pinta, puu / muovi, kova / joustava ?
Vinoperä vai suora?

Olisiko kuvia hyvistä tukki malleista.

Mielikuvitus lentämään.
_________________
Ongelmat on tehty ratkaistaviksi

[igorrock]

Ennen kuin aletaan määritellä mikä on hyvä tukkimalli, olisi kyllä syytä ensin miettiä millaiseen käyttöön ao. ase on ajateltu.

Noin yleispätevästi voisi sanoa että aseen tukki on silloin hyvä kun se sopii käyttäjälleen ja toimii hyvin siinä touhussa mihin asetta käytetään. Peukalon reijät ja pistoolikahvojen muodot ovat pitkälti henk.koht. mieltymyksiä eikä niihin ole ns. oikeaa yleispätevää ratkaisua olemassa.

[Pohjola]

Onko useampia käyttäjiä, sun muuta.
Peukalonreikää en ymmärrä alkuunkaan, ellei se ole lujuuden vuoksi.

[Gerberos]

Tietämättä tarkoitusta, niin sanoisin näin. Tukin pitäisi olla aika suoralinjainen, säädettävä poskipakka ja perälevy. Perälevy saa olla jonkun verran kallellaan(oikeekätinen vastapäivään). Tälläinen on mukava ampua niin makuulta kuin pystystäkin. Etutukin tulisi olla kohtalaisen leveä ja tsapohjainen jolloin repun päältä(tms) ampuminen onnistuu mukavammin. Peukalon reiällä ei tee mitään käytännössä, ja niinkuin pohjola sanoi, "ellei se ole lujuuden vuoksi". Voihan siinä jollekin olla ulkonäkökysymys (kuten mulle). Toisaalta ei sitä reikää tarvitse ujostella vaikkei siinä olekaan karvoja. Kahva saa olla kohtuu pystyssä. Karhennus saa olla, malli on oma mieltymys. Itellä ei ole mut ei olis haitakskaan. Käytössä mahdollisimman jäykkä muovi tai muu komposiitti tms. on paras, mutta itse en perusta tupperware peristä. Tunne kysymys. Nätti pähkinä tai laminaatti. Malleja ja kehumisia on monenmoisia omatukki osiossa.

Nämä perustuu omiin mieltymyksiin ja omaan kiväärinperään joka on tehty makuuammuntaa silmällä pitäen turhankin jykeväksi mutta siitä mallista keventämällä ja joiltain osin yksinkertaistamalla saisi loistavan yleis perän, vaikka mainio on nytkin. Kuvaa on siellä em. osiossa.

[EAn]

Itse olen ihmetellyt eurooppalaisen ja amerikkalaisen tukkimuotoilun eroja:

Perässä aikalailla pudotusta, jyrkempi pistoolikahva.


Perässä hyvin vähän pudotusta ja melko loiva kahva.


Aikaisemmin olisi ergonomia mennyt mielestäni Sauerille 10-0. Pystyammunnassa suoralla ameriikanklassikolla perälevy otti olkaan vain alanurkastaan ja poskelle ei löytynyt tukea, rannekin vääntyi. Ihan tässä viime vuosina olen ollut keksivinäni, että jekku ei ole uuden mantereen asukkien kummallisessa ruumiinmuodostuksessa, vaan ampuma-asennossa. Jos kuvitellaan jatkumo sieltä rata-ammunnan takakenoisesta ja pystypäisestä asennosta (perälevy alhaalla, poskipakka ylhäällä) ja päädytään miltei eteenpäin kumartuvaan, matalan haulikkomaiseen asentoon, Saueri on jatkumolla lähempänä pystympää ja Remari matalaa. Kun tähän ottaa mukaan vielä kanto- ja käsittelyergonomian sekä ammuttavuuden makuulta (perälevy saa olla ylempänä), Saueri ei enää vie kisaa samaan malliin.

Onkos tässä ampuma-asentoerossa mitään perää, asiantuntijat? Olettamaa tukisi ehkä myös kiikariasennusten tarkastelu, euroasennukset ovat usein melkoisen takana, jenkkiviritykset edessä. Jos ei kyse ole sitten vain Leupparien pitkistä silmänetäisyyksistä.

[ent.ap]

Näinhän se on, kuten igorikin jo mainitti?

Aluksi tulee tietenkin se, mihin käyttöön ase tulee... eihän formulaakaan maasturilla ajeta? Siis käyttötarkoitus merkkaapi hyvinpajon, minkämoinen tukin tulisi olla.
_________________
Jokanen eletty päivä, on lähenpänä kuolemaa.

[MikaS]

Mielestäni esim. saueri on juuri tarkoitettu pystyammuntaan ja jenkkivehkeet enemmän penkistä ammuttaviksi.

Itsellä löytyy esim. juuri Saueri ja Winsu, niin henkilökohtgaisesti pidän sakemannia parempana esim. hirvijahtiin.

[ioni]

Omaa ruppiani ja ampumistani mietittyäni päädyin valmistamaan takaosastaan hyvin paljon tuon Sauerin kaltaisen tukin tekeillä olevaan hirviaseeseen. Se on sopinut kaikista kokeilemista aseista ylivoimaisesti parhaiten ja nopeiten käteen. Jyrkkä ja läheltä liipaisinta alkava kämmenpahkallinen kahva on mieleeni kovasti. Peräharjan ja kiikarin väli on tietenkin jokaisella vähän eri. Toinen tykkää väljästä, toinen tiukasta. Itse haluan hyvän tuen poskiluusta. Siksi teen nytkin säädettävän peräharjan. Lukko ei nimittäin muuten tule pois pitkästä aktiosta minun haluamallani peräharjalla. Mitoitan peräharjan säätöpalan etureunan aivan taka-asentoon vedetyn pultin lähelle. Muutaman millin jätän väliä.

Perän pudotus on sitten oma lukunsa. Pystystähän sitä tietysti haluaa meikäläisellä rata-asennolla perälevyn alas. Kovarekyylisessä aseessa tämä vaan ilmeisesti saattaa tehdä rekyylituntumasta ikävän. Itse päädyin tuohon hirviväljään tekemään perän omaan ergonomiaani eri asennoissa suhteutettuna keskimääräisellä pudotuksella.

Todennäköistä on, että ammun tuolla hirviaseella myös tornin kaiteelta kohtuu pitkille matkoille. Siksi ase ei oikeastaan voi olla puhdasverisessä pystyammuntakonfiguraatiossa. Näin ajattelen kaikista metsästyksessä käytettävistä luotiaseista. Ampuma-asento saattaa vaihdella aikalailla. Makuulta en odota tuolla uudella ampuvani. Sen verran arvostan solisluutani.

[JokuUkko]

Itse olen käytössä huomannu seuraavia seikkoja:

-pehmeä perälevy, niin on ampuminen mukavampaa (itsellä ollu ongelmia rekyylin kanssa.

-isolle miehelle kunnolla pituutta ja myöskin paksuutta saa etutukissa olla kunnolla, että saa hyvän otteen. Pidän myös suht painavista aseista, koska ne vakauttaa ampumista, enkä harrasta jahtimuotoja, joissa joutuu kovin paljon kävelemään.

-poskituen korkeus niin, että kun silmä on keskitetty kiikarin linjaan, pää saa hyvän tuen tukista

-itsellä on pientä vammaa ranteissa eikä ne taivu kovin paljon Niinpä tukissa saisi olla melko jyrkkä, pistoolinkahvamainen käsiosa. Jos esim haluan ampua peuraa reppujakkaralla istuen kyynerpäät jalkoihin tukien, se ei onnistu tukilla, jonka kaula on sellainen suora, englantilaistyyppisen haulikonperän mallinen...

Tässä joitakin huomioita asioista, joita ei nykyisessä kiväärintukissani ole huomioitu, mut seuraavassa varmasti on

[igorrock]

Jos aseessa on kova rekyyli, on parempi jos aseen perässä pudotusta mahdollisimman vähän ja perän harja eteenpäin viisto. Tämän huomasi hyvin kun ampui pystystä samaa patruunaa vuorotellen 202 SAUERilla ja Mauser M03:lla.

Jälkimmäinen ehkä painoi myös hieman enemmän mutta oli ampumamukavuudeltaan selvästi parempi.

[Sarvikuono]

En ole Sauerilla kokeillut, mutta M03 ja .300 winmag oli mielestäni erittäin inhottava ampua, mielestäni juuri tuon tukin "suoruuden takia". Mutta ehkä se oli sitä enemmänkin siitä huolimati?
_________________
Video meliora proboque deteriora sequor.

[Peltsu]

No hyvä tukki on kai sellainen että kun asetat itsesi totuttuun ampuma-asentoon, mikä se nyt sitten onkaan, aseesi kanssa silmät kiinni, ja sitten silmät avatessa näet tähtäimet/kiväärin ristikon oikeassa paikassa.

Kun nuo asiat on saatu kohille, niin seuraavaksi katsotaan miten käden, jossa on kiinni se liipaisinta painava sormi, lihaksia joutuu jännittämään, että kädellä saadaan tukista ote ja että sormi saadaan liipasimelle.

Kaippa sen toisenkin käden juttuja vois miettiä...en tiedä.

[EAn]

Itse olen ymmärtänyt, että kun tarkastellaan perän pudotusta suhteessa rekyylituntumaan, vähäpudotuksinen perä ei nosta asetta niin paljon, mutta välittää potkun olkapäähän suoraan ja tehokkaasti. Suurempi pudotus taas hukkaa rekyylienergiaa enemmän piipun nousuun, mutta voi samalla peränharjan profiilista riippuen iskeä ikävästi kasvoihin. Kuten igorrock kirjoitti, tähän auttaa peränharjan laskeva profiili. Rekyylikäyttäytymiseen vaikuttaa myös perälevyn kulma, eli pyrkiikö perä liikkumaan olkapäällä ylös vai alas rekyylissä.

Weatherby Mark V:n tukki on suunniteltu voimakas rekyyli mielessä:



Kuten mainittu, hyvää tukkia pitää tietysti miettiä käyttötarkoituksen mukaan. Ominaisuuksia voi mietiskellä eri lähtökohdista, tässä jotain mitä on tullut mietittyä ja nyt nopeasti tuli mieleen:

1. Ampumaergonomia

a) Ampuma-asento
- pysty (rata/metsä)
- makuu
- muut tuetut asennot
- joustavuus yleiskäytössä

b) Aseen tuettavuus
- bipodi, reppu/mätäs tms., ampumakepit jne.

c) Rekyylikäyttäytyminen

2. Kuljetusergonomia
- mitat
- ulokkeet
- kantohihnan kiinnityskohdat

3. Käsittelyergonomia
- aseen kantaminen ja siirtely yhdellä kädellä
- aseen kantaminen ampumavalmiudessa
- nopea nostettavuus ampuma-asentoon

4. Mekaaniset ominaisuudet
- jäykkyys (etutukki...), kestävyys
- pinnan kulutuskestävyys/korjattavuus

5. Ulkonäkö

Säätöjä (vetopituus, perälevyn korkeus ym., poskipakan korkeus ym.) voi mettäpyssyssä tarvita esimerkiksi, jos käyttö vaihtelee vaikka kausittain, haluaa kompensoida talvivaatetusta tai vaihtelee tähtäimiä.

Tässä yksi oma näkemys. On säädöt, ampumaergonomia on muuten joustava, mutta ei toimi lyhyeltä kädeltä. Kantaminen ok, lähinnä hihnalenkkien sijoittelun ja pyöreiden muotojen takia. Käsiteltävyys on aika huono lippaan ja suhteellisen jyrkän kahvan takia. Lisäksi on ruma.

[Pohjola]

Minulla on ihmetyttänyt kun osa haluaa että etutukki on oltava leveä mm. repun päältä saa vakaan asennon ?
Olen metästelly melkopaljon Tikka Sportterilla, ja siinä on mielestäni leveä suora tukin alapinta. Joka on kaikkea muuta kuin hyvä esim. kun tueksi on tarjolla jokin viisto puu, juurakko yms.
Se että repun päältä pitäisi olla suora leveä pohja, ei mene minulla jakeluun.
Se ihan perus pyöreähkö normaalikokoinen tukki mielestäni metässä paras monikäytössä. Sitten aseen tukin varsinainen peräosa tietenki henkilökohtaisesti sopivaksi tai mieleinen.

Kuten kerrottu, piippuun suoralinjaisella tukilla saa eniten olkaan potkua, samoin herkemmästi kiikarin kulmaan.
Onko sitten tarkkuudestaan parempi, mene ja tiedä, ehkä.

[ioni]