Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
late2 Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Elo 2004 Viestejä: 15900
|
Lähetetty: 14.09.2014 10:28 Viestin aihe: |
|
|
Huonosti lenteli linnut. Meillä ei ole nevan nevaa jahtimailla, aukeiden reunoissa tulee katseltua, jännästi tuntuu vielä ettei oikein pysyvää soidinpaikkaakaan missään, linnut lentelee yleensä vähän missä sattuu. Nyt ei kyllä lennellyt ainakaan näköpiirissä, yksi kolmen porukka ja muutama yksinäinen, pulputusta kuului kyllä useastakin paikasta, ja vähän suhistelua muttei yhtään tullut näytille vaikka yritin suhistella. Lankomiehen kanssa olin aamusella jutuissa, epäili että olis pesintä kuitenkin osittain epäonnistunut, että olis ollut liian kylmää vaikkei hallaa ollutkaan alkukesästä.
Täytyy vissiin jättää teeret rauhaan ja alkaa jahtaa metsoja, niitä tuntuu olevan enempi. Viiden metson porukka oli tiellä soraa syömässä kun ajelin aamuhämärissä, tai vissin neljän porukka ja ukko, näytti ainakin pari poikaselta vaikka oli isoja, ukko lensi auton edellä puun oksalle. Meillä ei vaan juuri tykkäyksiä kerää metso ruokalintuna, aika iso syödä yksin. Eilinen poika olis ollut sopiva, ei ollut niin isoikaan miltä tämän aamun linnut näytti. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Twist Kanta-asiakas
Liittynyt: 03 Tam 2005 Viestejä: 1419 Paikkakunta: Suomineidon navan alla
|
Lähetetty: 14.09.2014 10:42 Viestin aihe: |
|
|
Aamulta teeri ja sieniä. Aukon yli lensi kaikkiaan parikymmentä teertä, koppelo ja 22 metsähanhea. Pois ajellessa näkyi teeripoikuus 1+5 ja metsopoikuus 1+2. _________________ TRTT,!&%¤#"! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
leverman Kanta-asiakas
Liittynyt: 09 Syy 2005 Viestejä: 1363
|
Lähetetty: 14.09.2014 12:47 Viestin aihe: |
|
|
Lintuja on todella vähän, ehkä huonoimmin kuin koskaan 35-vuotisen metsästysuran aikana. Neljän metsästyspäivän jälkeen saaliina teerikukko ja 3 pyytä, kilometrejä takana paljon (arviosta 25-30 km käveltynä) ja ensimmäisen kerran eläessäni ei minkäänlaista näkö-tai kuulohavaintoa ukkometsosta, koppeloitakin näin vain 3...metsokato tuntuu olevan näillä kulmilla täydellinen, täysrauhoituskaan ei olisi ollut huono idea tänä syksynä (sen sijaan, kuten jo aiemmin kirjoitin, osalla metsästysmaista metsolla on täysi jahtiaika lokakuun loppuun...). Teeriä näkyy kohtalaisesti, mutta arkoja, pyitä myöskin selvästi tavallista vähemmän. Taitaa olla viisainta katsoa kanalinnustus päättyneeksi tältä syksyltä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
iiroS Kanta-asiakas
Liittynyt: 22 Hei 2005 Viestejä: 3864 Paikkakunta: E-Savo
|
Lähetetty: 14.09.2014 12:59 Viestin aihe: |
|
|
Hyvin häviää linnut taasen, alue jossa oli keväällä 25 mettokukkoa soimassa samana aamuna on ollut täysin tyhjä, ainoastaan yksi ylilento ja yksi haukussa ollut poikametto. On ne juonia pertana, suolla ja suoryteiköissä kykkivät karpalon perässä ja miljoonapäinen hirvikärpäskanta pitää huolen siitä, että metsämies etsiytyy muualle...
Marjaa on kankailla reippaasti ja kyllä se puolukanhimo kohta ajelee jöllit hieman avaremmille maisemille. Ykköstykille eli vanhemmalle pystärille tuli sitten tyttöjen juttuja ja tämä kuukausi on siltä osin käsitelty, nuorempi pystäri ja seisoja touhottaa kyllä ja jospa sieltä niilläkin tulosta tulisi _________________ Annan toisten mä talletella suuret setelit... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
waidmannsheil Kanta-asiakas
Liittynyt: 12 Elo 2008 Viestejä: 499 Paikkakunta: Ylöjärvi
|
Lähetetty: 14.09.2014 13:30 Viestin aihe: |
|
|
No onpas hirvikärpäsiä!
Sports Räkkerillä mittailin että 21km taivallusta viikonlopun aikana. Sopiva lukema toipilaalle..! Pyitä niin pärkeleesti ja pari pillin kautta pakkaseen. Isompia ei ollutkaan hirveesti. 2 teertä havaintona ja eilen haavasta klo 6.30 ukkometso. No, aamulla sitä pitikin sitten mennä katsomaan klo 4.45 alkaen, mutta eihän se tietenkään toista päivää peräkkäin tullut...
Ja niin, 7 kyyhkystä, ei tmthuke (pahoitteluni jos nicci hieman pielessä, ei muista) kaikkia saanut Parkanosta ammuttua! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
iiroS Kanta-asiakas
Liittynyt: 22 Hei 2005 Viestejä: 3864 Paikkakunta: E-Savo
|
Lähetetty: 14.09.2014 14:25 Viestin aihe: |
|
|
En ihan herkästi noista hirvikärpäsistä valita, mutta nyt niitä on eräällä talvehtimisalueella liikaa, ihan vitusti liikaa... _________________ Annan toisten mä talletella suuret setelit... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
late2 Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Elo 2004 Viestejä: 15900
|
Lähetetty: 14.09.2014 15:01 Viestin aihe: |
|
|
Pienen lenkin kävin päiväpöperöiden jälkeen, eilen jäi kanttarellienpuinti vähän kesken, menin sinne ensin. Melkein perillä tiellä kaksi mustaa teertä, sitkeästi vaan menin sienipaikalle, siellä kun siivosin sieniä koriin, hiljaa paikalla niin kuului kun teeret vaihtelivat vähän paikkaa (ei ollut samoja, ne kaarsi eri suuntaan). Hankalaa mettää jahdata, isoja kuusia muutaman kerran olen yrittänyt ja jäänyt aina ilman. Eilen ei tuolta mitään lintuhavaintoa. Sitä paitsi olin tiedustellut kartasta uuden alueen , ehtisin vielä sinne jos nuo jättäisi väliin. Lintuja oli useampia, välillä pari lintua lensi samaan aikaan. Pois lähteissä oli kaksi poikametsoa samassa paikassa tiellä mistä teeret lähti, pomppasivat umpikuusikkoon, painoin vaan kaasua.
Uusi paikka olikin mielenkiintoinen, kallioista mäkeä, mäen laella soisia kohtia ja taimikkoa. Vissiin neljä yksittäistä teertä nousi sieltä täältä edestä lentoon, taimikko oli vaan hankalan tiheetä, ei pystynyt ampumaan, linnutkin lensi laakana, oikein uskalla matalalle haulikollakaan ampua, joku marjamummo voi olla tuollakin. Hillittömästi puolukkaa, noita olivat varmaan popsimassa. Yhden kukon näin, yksi kotkotti lähteissään eli taisi olla akka, paria en edes nähnyt. Poislähteissä ajelin vähän tien haaroja läpi, kallion vaivaamaa läikittäistä taimikkoa laajalti, tuolla täytyy käydä jatkossakin. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tukkikaveri Kanta-asiakas
Liittynyt: 26 Maa 2014 Viestejä: 262
|
Lähetetty: 14.09.2014 16:23 Viestin aihe: |
|
|
Lauantaiaamuna n. klo 7.00 samettiteeren pettämänä, tuli hienosti haulikkohollille:
_________________ (jyvä) kasa-ampujat |
|
Takaisin alkuun |
|
|
össi Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Kes 2010 Viestejä: 1926 Paikkakunta: Etelä-Savo
|
Lähetetty: 14.09.2014 17:02 Viestin aihe: |
|
|
5km lenkki heitettiin pohjiksen kanssa ja nähtiin yksi teeri ja pyy. Pyyn matka jatkuikin meikäläisen pakkaseen. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Veevee Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 26 Mar 2012 Viestejä: 18 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Lähetetty: 14.09.2014 17:03 Viestin aihe: |
|
|
Tänään aamulla oli se kauan odotettu päivä, kun sain ensimmäisen metsoni ammuttua. Komealla ukolla oli painoa tasan 4kg...Komeudesta huolimatta metsolla oli kaulan yläosassa puolikkaan kananmunan kokoinen patti, vähän niinkuin valtava finni. Patissa ei myöskään ollut ollenkaan höyheniä, olisiko kenties soidin taisteluissa loukkaantunut noin pahasti, että olisi jotain arpikudosta tms. keränny ja muodostunut sitten tuollaiseksi. Muuten lintu vaikutti oikein terveeltä ja hyväkuntoiselta, eikä lihoissa tai sisäelimissä ollut mitään poikkeavaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
viisasverneri Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Syy 2008 Viestejä: 1364
|
Lähetetty: 14.09.2014 17:26 Viestin aihe: |
|
|
Nelisen päivää nyt kävelty. Koirille välillä lepoa, ja pitää varmaan itsekin käydä välillä työpaikalla haistelemassa. Ylä-Lapissa lintuja niin älyttömän niukasti. Olen kierrellyt märkiä jänkiä, tuntureiden kupeita, ylämailla käyskennellyt, kuusikoissakin tuuminut. Mutta ainoa havainto on metsokukosta, joka lähti kaukaa koiran edestä. Eipä tunnu muillakaan olevan havaintoja. Yhtään laukausta en ole reissuillani kuullut, vaikka muita kulkijoita metsästä olenkin tavannut. Se on kuitenkin siunaus, että hirvikärpäsiä ei ole ja ilmat on olleet vähintäänkin komeat. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
juse Kanta-asiakas
Liittynyt: 01 Jou 2004 Viestejä: 4742
|
Lähetetty: 14.09.2014 17:35 Viestin aihe: |
|
|
iiroS kirjoitti: | En ihan herkästi noista hirvikärpäsistä valita, mutta nyt niitä on eräällä talvehtimisalueella liikaa, ihan vitusti liikaa... |
Kermaperseitä me vaan ollaan. Eikö se tämä foorumin mouan "karhumies" näin todennut. _________________ Hatun noston kruunaa roston, suussa palaa sippiboston |
|
Takaisin alkuun |
|
|
NoVoeHelevetti Kanta-asiakas
Liittynyt: 17 Tam 2005 Viestejä: 6357 Paikkakunta: Akaan seurakuntanuoret
|
Lähetetty: 14.09.2014 18:27 Viestin aihe: |
|
|
Työ uottekin velliper$eitä.
Ei vaan. Pakko oli ajella joka helevetin karva piästä persereikään mitä vartalosta löytyi. Ja silti noita kompiaisia riittää pureskelemaan jaloa nahkaani... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Moosefoot Kanta-asiakas
Liittynyt: 23 Tou 2005 Viestejä: 1095 Paikkakunta: Perämeren Jatkari R.Y
|
Lähetetty: 14.09.2014 18:34 Viestin aihe: |
|
|
Minä yritän epätoivon vimmalla opetella sorsanmehtuuta ku metässä on suut ja silimät täynnä pörriäisiä. Emännän veljmies laitto jesseteipin pätkän niskaan ku oli jostaki lukenu että poimii hirvikärpäset niinku savolainen hanhipaistin. Arvatkaapa pelittikö. _________________ Analyysi pitää, vaikka saalistilastot heittävät paljonkin... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Fspitz Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 1298 Paikkakunta: Pirkanmaa
|
Lähetetty: 14.09.2014 18:47 Viestin aihe: |
|
|
Muilta kiireiltä ei ole vielä kerinnyt kuin kaksi kolmen tunnin reissua lintumaille. molemmilla reisuilla muutama isomman linnun havainto. mutta ei pysyneet haukussa. mutta tänä aamuna pää auki oli supi hyvässä pystykorvan haukussa 23m ovelta, saatiin eräksi. _________________ Minkä sanoin sen voin myös perua. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|