Seurojen jäsenpolitiikka ja uusien harrastajien tilanne

[Shawn]

Ei varmaan ensimmäinen ketju foorumilla aiheesta, mutta asia on sen verran tärkeä että avaanpa silti uuden ketjun pirun pitkällä avausviestillä. Jos vaikka jotain keskustelua saisi taas aiheesta heräteltyä.

Olisin kiinnostunut kuulemaan eri puolilta Suomea ihmisten kokemuksia uusien metsästäjien määristä, mahdollisuuksista päästä mukaan toimintaan, seurojen asenteista uusia hakijoita kohtaan ynnä muusta asiaan liittyvästä. En tarkoita tässä pelkästään ihan teini-ikäisiä uusia harrastajia, vaan haluaisin herätellä yleisemmin metsästyksestä kiinnostuneiden mahdollisuuksista päästä mukaan metsästystoimintaan. Omien kokemuksien mukaan aika monella alkaa into metsälle herätä vasta aikuisiälläkin, mutta etenkin jos erehtyy asumaan vähänkään isommassa kaupungissa ja vähänkään kauempana maata omistavista sukulaisista, niin ihan helppoa ei ole. Eikä aina edes mahdollista.

Kaikilla on varmaan tiedossa, että metsästäjien keski-ikä on aika monessa seurassa melkoisen korkea. Ainakin yleisellä tasolla puhuttaessa aika lailla kaikkia metsästäjiä tuntuu painavan jonkinlainen huoli siitä, että kolmenkymmenen vuoden päästä voi olla passiketju aika harva jos ei uusia tulijoita ala näkyä. Onpa näitäkin tapauksia nähty kun seuran puheenjohtaja ilmoittaa suoraan että seura saattaa kuolla pois kun ei enää ole innostuneita tekijöitä tai metsälle lähtijöitä, mutta jäsenyyden edellytys on silti maanomistus seuran alueella ja siitä ei tingitä. Mitäpä tähän sanoisi. Jos niitä metsästyksestä innostuneita maanomistajia ei ole, niin sitten niitä ei ole, ja jotain johtopäätöksiä pitäisi ehkä seurassa tehdä. Tämäkin esimerkkitapaus sijaitsi sen verran lähellä suurempaa kaupunkia, että kiinnostuneita nuoria kuulemma olisi mutta kun ne eivät omista maata seuran alueella.

Aika selvä ja kiistämätön fakta taitaa olla se, että metsästysoikeus liittyy yleensä maanomistukseen tai vähintäänkin paikkakunnalla asumiseen. Kun tähän yhdistetään toinen kiistämätön fakta eli se, että ihmiset pakkautuvat nyt ja lähes varmasti tulevaisuudessakin suurten kaupunkien lähistölle ja haja-asutusalueet hiljenevät entisestään, saadaan aika mielenkiintoinen tilanne. Kun vaarin kuoltua perintöpalstat pilkotaan perillisille, saattaa maanomistajia olla sinänsä suurikin osa suomalaisista, mutta monesti käy niin että maanomistaja asuu rivitalossa Vantaalla tai Naantalissa ja omistaa jonkun perintöpalstan palasen Pohjois-Savossa tai muuta vastaavaa. Vaikka tämä maanomistaja nyt sitten kiinnostuisi metsästyksestä, niin kuinka realistiset mahdollisuudet harrastukselle on? Jos jahtimaille on viisi tuntia suuntaansa niin kyllähän sinne silloin tällöin viikonlopuksi ajaa, mutta riistanhoito ja seuratoiminta ovat ihan väkisinkin nollassa vaikka olisi kuinka ahkera ja innostunut metsämies. Toisaalta kuitenkin nämä olisivat minusta erittäin oleellisessa osassa hyvää harrastusta ja metsästyskulttuuria. Entäs jos ei omista edes sitä perintölänttiä toisella puolella Suomea? Suurten kaupunkien läheisyydessä seuroihin on tietenkin enemmän tunkua kuin syrjäkylillä, joten niihinkään ei yleensä maattomana pääse. Näitä tapauksia, joilla on varsin huonot harrastusmahdollisuudet mutta paljon intoa, ei ole ihan vähän tässä maassa.

Minulla ei ole tähän oikein mitään patenttiratkaisua olemassa. Entistä harvemmalla metsästyksestä kiinnostuneella kuitenkaan on asuinseutunsa lähellä isoja maanomistuksia, ja minusta tämä on ongelma harrastuksen jatkuvuuden kannalta kun seuratoiminnan historia on peräisin siltä ajalta kun ihmiset olivat jakaantuneet tasaisemmin ympäri Suomea ja hyvin suurella osalla perheistä oli maatilaa, metsää yms. Entistä harvempi nyt metsästyksestä kiinnostunut pääsee mukaan niin sanotusti oikeaan seuratoimintaan. Pahin tilanne on tietenkin pääkaupunkiseudulla, jossa on melkoinen määrä innokkaita metsästyksestä kiinnostuneita tai metsästyksen aloittaneita, joilla ei ole edes lähipiirissä yhtään maanomistajaa. Tietysti innostunut pääsee syksyllä rahalla vaikkapa kanalinnustamaan valtion maille, mutta sinne mennään sitten lähinnä ampumaan lintuja ja nauttimaan luonnosta. Ei siellä riistanhoitoa voi harrastaa eikä metsästysmaihin synny samanlaista suhdetta kuin "omiin" jahtimaihin. Ei tule supeja loukutettua, kosteikkoja kunnostettua tai teeriä ruokittua. Aika ohueksi jää harrastaminen, ja etenkin Tampereen tasalta etelään päin ne valtion maatkin ovat pieniä ja tehokkaasti riistasta tyhjennettyjä länttejä. Voisiko sitten hommaa hoitaa jotenkin niin, että seuroissa olisi eri tason jäsenyyksiä: himoituimmat peura- ja hirviluvat saisi vain seuralle maita, paljon aikaansa, paljon rahaa tms antanut jäsen, mutta pienriistajäsenyyden saisi helpommin että innokas aloitteleva metsästäjä voisi edes supeja kytätä? En minä tiedä.

Totta kai ymmärrän asiaa myös maanomistajien ja seuran jäsenten kannalta. Tuntemattomien, maata omistamattomien, muualla asuvien ottaminen tuttuun porukkaan on aika epäilyttävä ajatus. Isojen kaupunkien lähellä tulijoita riittää, ja seurakin haluaisi hyötyä tulijasta jotenkin. Miksi seuran pitäisi olla kiinnostunut ottamaan jäseneksi joku 150 kilometrin päässä asuva, jolla ei ole edes maita seuran alueella ja jota kukaan ei tunne? Tai vaikka asuisi 50 kilometrin päässä? Jos maattomia tuntemattomia aletaan seuraan huolimaan, niin eihän niistä tule loppua ollenkaan. Kenet hakijoista otetaan ja ketä ei? Pitääkö liittymismaksu vetää niin korkeaksi etteivät maanomistajatkaan koe enää maattomia tulijoita vapaamatkustajiksi? Onko sekää sitten hyvä, jos metsästys menee keskieurooppalaiseen tapaan eliitin harrastukseksi johon ei keskiluokkaisella ole varaa, vähävaraisista kaupunki-ihmisistä puhumattakaan?

Itsellä tilanne ei ole mitenkään toivoton, jos nyt ei järin hyväkään mutta monella on paljon, paljon hankalampikin tilanne jos ei suvusta tai tuttavapiiristä löydy metsästäjiä tai maanomistajia. Eikä tässä nyt muutenkaan ole tarkoitus puhua itsestäni, vaan yleisemmin koko ilmiöstä ja harrastuksen ja yhteiskuntarakenteen kehityksestä. Mietityttää, että miten tämän harrasteen käy muuttuvassa maailmassa, kun osalle päättäjistä ja äänestäjistä koko harrastus tuntuu olevan jo täysin vierasta. Tilannetta ei kyllä paranna se, jos niistä kiinnostuneistakin moni joutuu toteamaan ettei mihinkään seuroihin ole mitään mahdollisuutta päästä jäseneksi.

Vai olenko itse keksinyt koko ongelman tai kuvittelen tämän olevan yleisempi ongelma kuin mitä se oikeasti onkaan?

[dxman]

Ajatuksen kuljettamista helpottaa sen sisäistäminen ,että seurat on alkujaan metsästävien maanomistajien yhteenliittymä. Johon sitten houkuteltu metsästämättömiltä palstojen omistajia mukaan. Vuokralle/ jäseneksi. Yhteisöllisyyttä.

Sitten kun alkuperäinen ajatus eli metsästävien maanomistajien etu alkaa olemaan vaarassa, on syytä palata siihen, mikä on se peruste jolla pääsee seuraan jäseneksi. Ajatuksia saa esittää. Mitä lisäarvoa yksittäinen jäsen tuo seuralle?

Toki olematta ennustaja,niin nykyinen talkoilu ja kympin jäsenmaksu voi korvautua useiden tonnien liittymismaksuihin tai johonkin erityislahjaan esim. ammattimainen lihanleikkaaja on tiettyä etua jäsenanomusta laittaessaan.

[heiluri]

Täällä päin näyttää riitävän seuraan pääsylle kunhan asuu alueella,maanomistaja on aina vapaajäsen ja nuoria otetaan sen minkä kiinnostusta riittää,omassakin seurassa on tavoitteena kymmenen uuden jäsenen saaminen vuodessa,hiukan on jo toisinaan ruuhkaa jahtuumailla mutta toisaalta olisi typerää keksiä rajoituksia jäsenmäärille,pidetään mieluummin kiintiöt alhaalla kuin aletaan rajoittamaan nuorison jahtimahdollisuuksia.
Talkoita on kohtuudella ja osallistuminen vapaaehtoista.
_________________
Kertalaakiyhdistys

[Pussihousuelvis]

Maanomistajat, paikkakuntalaiset ja hyvät tyypit pääsevät seuraan. Mutta mihinkään ei ole tarkemmin priorisoitu, mikä on maanomistaja. Onko 2ha omistus valtatien pengertä riittävä omistus seuraan pääsyyn.
Sisältääkö prioriteetti paikkakuntalaisuus ko. kylällä asumista, vai pitäjässä asumista tai kesäasumista.
Prioriteetti "hyvä tyyppi", maanomistajan tai muun valtaapitävän hyvä kaveri synnyttää tilanteita, että joku samassa asemassa oleva pääsee ja toinen taas ei.

On selvää, että passiketju harvenee 10 vuoden kuluessa. On myös nähtävissä, että ne 60-80 vuotiaat jäsenet vähät välittää tästä tilanteesta, mikä on osin ymmärrettävääkin. Päästään omien oikeitten kaverien kanssa kaatamaan vielä kerran. Mikä tahansa kaato saattaa olla viimeinen ja sen jälkeen multaa suunpäälle.

Näkisin suurimmaksi ongelmaksi, ettei pienriistan metsästysmahdollisuuksia edistetä. Pienriistan metsästyksen haluaisivat aloittaa juuri nuoret ja naiset.
Olen läheltä nähnyt, että jos näissä asioissa tulee "isäntämäistä tylyttämistä" niin vauriot ovat katkeria.
Juuri naiset ja nuoret koulutettuina henkilöinä voivat olla jossain organisaatioissa riista ja luontopuolella. Silloin kosto on varmaa ja suloista.
Tämä oli nimenomaan nähtävissä EU:n maatalous-/ luontopäätöksissä. Haavoitettu akateeminen nainen on täysin kylmä ja kostonhimoinen.
_________________
http://youtu.be/otCpCn0l4Wo?t=18s

http://aijaa.com/CZV65q

[wata]

Meillä seuraan liitymisen kriteerinä ovat maanomistajuus ja seuran alueella asuminen jos ei-maanomistaja. Vuosittain taitaa tulla 1-2 jäsenhakemusta, seura on pieni jäsenmäärältään moneen ympärys seuraan nähden. Hirviporukka vaatisi uutta verta, kun taitaa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ukot olla 50 paremmalla puolella. Saattaa monen hirviporukan toiminta lakkaantua 10-20 vuoden sisällä, jos eivät ala saamaan nuoria innostumaan. Meillä ainakin suurinosa nuorista keskittynyt pienriistan metsästykseen.
_________________
”Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä - universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestä aivan varma."

[Shawn]

[Pussihousuelvis]

Lainaus:
On selvää, että passiketju harvenee 10 vuoden kuluessa. On myös nähtävissä, että ne 60-80 vuotiaat jäsenet vähät välittää tästä tilanteesta, mikä on osin ymmärrettävääkin. Päästään omien oikeitten kaverien kanssa kaatamaan vielä kerran.


Tämä on kyllä osuvasti sanottu ja todellakin ihan täysin ymmärrettävää. Jos on saman kylän äijen kanssa Kekkosen ajalta asti metsästetty tutussa porukassa joka syksy, niin omituistahan se olisi jos sinne huolittaisiin jotain tuntemattomia kaupunkilaisia mukaan. Miksi ihmeessä huolittaisiin, kun ilmankin pärjätään? En minä siitä ketään syytä, ymmärrän hyvin. Mutta mitä tapahtuu sitten kun rivit käyvät vuosi vuodelta harvemmiksi? Vai käykö näin ollenkaan, onko aina riittävästi uusia halukkaita? Tuleeko muutos vasta sitten kun ei enää saada elukoita nurin, vai tuleeko sittenkään?
------------------------------------------------------------------------------------
Kyllä meillä uusia on päässyt mukaan kohtuullisesti, mutta että on jäänyt lopullisesti aktiiviseen toimintaa mukaan, niin on hyvin harvinaista.
Tähän on syynä, juuri että sama porukan ydin on ollut mukana Kekkosen ajoista lähtien. Myös muutenkin olleet kyläläisinä samassa yhteisössä. Rippikoulut, häät, hautajaiset, ammatti jne. On ennemminkin kysymys heimosta, kuin seurasta. Tällöin, ilman toisen tai toisen osapuolen tahallista yrittämistä, uusi jäsen tuntee itsensä vahvasti ulkopuoliseksi.

Ensi alkuun uuta jäsentä "höösätään", kun ei osaa passipaikkoja ja metsästystapoja. Mainittakoon, että muualla saadut metsästystaidot tässä porukassa ei juurikaan auta, joskus haittaavatkin.
Jos uusijäsen kapinoi julkisesti em. asioita vastaan, niin "huolehtivaisuus" voi muuttua vihaksi.
Kun on kysymys harrastuksesta, niin tämä uusi jäsen siirtyy hiljalleen toisiin harrastuksiin tai esim. kaupallisen metsästyksen pariin.
Todettakoon, että em. ongelmiin ei ole yhtä ratkaisua, koska on kysymys enemmänkin kultuurista kuin seuratoiminnasta.
Muu mailma on glopalisoitunut, mutta tämä pieni hirviporukka on jäänyt entiselleen. Eli sama ilmiö, mikä on muutenkin käynyt kaikkialla maaseudun asioissa.
_________________
http://youtu.be/otCpCn0l4Wo?t=18s

http://aijaa.com/CZV65q

[Pohjola]

en vaivautunu lukeen koko postia, mutta senverran että alkurytinään voi heittää,,,valinta kysymyksiä mille panee painoa.

[PieniValkoinenMetsästäjä]

Ite oon onnistunut pääsemään kuulopuheiden mukaan Itä- ja Pohjois-Uudenmaan toiseksi vaikeimmin päästävimpään seuraa. En omista maata, eikä ketään metästävää sukulaista täällä. 2 vuotta pitäny tappaa pienpetoja, lämmittää notskia hirvimiehille, auttaa lihanleikkuus, yms. Ei ny mitään kauheeta homma omasta mielestä kuitenkaan, kun o kauhia polte metälle.

Seuroihin kyllä otettais jäseniä, vaikka ei omista maata kunhan asuu paikkakunnalla, mutta se työmäärä, velvoitteet, koejäsenyys, (raha joissain seuroissa)... Monelta loppuu into.

[Tapiok]

Kuinka monelle maattomalle on käynyt niin, että on kutsuttu metsästysseuraan? Tullut esim puhelinsoitto, että tervetuloa seuraamme.

[Pussihousuelvis]

[havu]

Meillä on pyydetty muutamaa kylällä asuvaa, mutta ei heillä ollut kiinnostusta. Ne joita kiinnostaa, ymmärtävät itse tulla kysymään.

Joskus aiemminkin juteltu täällä vastaavanlaisesta asiasta ja minut miltei nylettiin, kun vain kerroin kuinka täällä on asian laita ja ihan minusta riippumatta eli se kuuluisa elefantti posliinikaupassa. Tuomittiin jeesustelijaksi kun loppui oma ymmärrys.

Ymmärrän hyvin tuon noviisi-aseman tilanteessa kun seuraan on pyrkijöitä ja kun kukaan ei tunne. Tuolla parilla vuodella mitataan että mistä kaveri on oikeasti tehty. Tänä päivänä kun kokemukset on paketoitu sieviin rahalla ostettaviin paketteihin ja kaupunkiympäristössä totuttu ajatukseen että sen saan minkä maksan, voisi löyhemmällä käytännöllä homma lipsahtaa liian helposti silleen että ne samat papat koittaa suoritua siitä riistanhoidosta ja kaapunnilainen vain käy ampumassa. Noin karrikoidusti.

Esim. meillä evästetään peuroja useammalla ruokintapaikalla läpi talven ja siinä on sarkaa. Toisaalta intoakin löytyy jopa niin paljon että eräs puukenkä-psykologi meinaa kontrolloida koko touhua eli tunkua on riistanhoitoon ihan paikallisistakin riittämiin. Mutta löytyy niitä talkoita ja tekemistä muutenkin.

Jotenkin pitäisin tuota kahden vuoden noviisiutta paremapana kuin isolla rahalla ostettavaa osuutta. Rahaa kun voi olla kusipäilläkin. Tuo 2 vuotta välppää nekin.

Kaupallistuminen sinänsä - mihin isot rahat/tulot helposti johtavat - on minulle punainen vaate. Rhyn alueella eräs porukka jo ryhtyi siihen touhuun ja nyt lehti-ilmoituksella ilmoittavat vuokraavansa alueita ja avustavat vanhan vuokrasopimuksen irtisanomisessa. Menee Sorkka 2020 -rojekti reisille ison tien tuolla puolen. Ja ei siinä jää paikallisille muuta virkaa kuin hoitaa sitä riistaa.

[Pussihousuelvis]

Lähen kohta töihin kaupunkilaiseen työpaikkaan. Jos viitsin oikein tarkkaan kuunella, niin saatan kuulla sanoja: maitomoukka, punaniska, tukiaispelle, jotka loukkaavat tai ainakin suututtavat.
Toisaalta äskeisestä tekstistä on poimittavissa noviisi, puukenkä-psykologi, kusipää.
Miksi näin, miksi maaseutu ja kaupunki ovat kaksi eri mailmaa ja vihollisia keskenään.
_________________
http://youtu.be/otCpCn0l4Wo?t=18s

http://aijaa.com/CZV65q

[havu]

Noviisi = selitetty edellä eli ei varsinaisesti titteli saati hakkumanimi(tys)
Puukenkä = omaehtoinen ammatinvalinta (fakta mille ei voi mitään)
Psykologi = tässä yhteydessä itse tehnyt tiettäväksi että omaa keskimääräistä suuremman oppineisuuden tieteen lajista (eli titteli puukenkä-psykologi ei ole maaseutu vs kaupunki)
Kusipää = niitä on kaikkialla ja ei missään, riippuu näkijästä

[Shawn]

Vielä pieniä tilastoharjoituksia, koska tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.

Uudellamaalla asuu noin 1,6 miljoonaa ihmistä. Turun välittömässä läheisyydessä asuu sellaiset 250 000 ihmistä ja Tampereen välittömässä läheisyydessä reilut 300 000. Yhteensä siis pelkästään näillä alueilla sellaiset 2,15 miljoonaa ihmistä. Reilusti yli kolmasosa suomalaisista, ja jos mietitään niitä jotka saattaisivat vielä 20 vuoden päästä olla passiketjussa, niin vielä suurempi osuus. Voisin veikata että melkein puolet. Vaikka metsästysharrastus ei ihan yhtä suosittua kaupungeissa olekaan, niin veikkaan että parinkymmenen vuoden päästä aloittavista metsästäjistä suurin piirtein kolmasosa tulee asumaan pääkaupunkiseudulla, Turussa tai Tampereella. Ei vaadi kummoisia ennustajanlahjoja jos arvelen, että lähiseutujen seuroissa tulee olemaan hakijoita riittämiin.

Mutta entäs muuttotappiokunnissa? Onko sielläkään oikeasti jäsenistä pulaa, vai pääsevätkö kaikki halukkaat seuraan vai pääseekö seura valitsemaan parhaat hakijat päältä? Onko jossain päin Suomea oikeasti nykyisin sellainen tilanne, että seuraan ei kerta kaikkiaan ole halukkaita? Onko seuroissa yhtä paljon alle nelikymppisiä kuin oli kolmekymmentä vuotta sitten? Jos ei, onko kyse siitä ettei tulijoita ole vai etteivät tulijat täytä jäseneltä vaadittavia ehtoja?

Selvää on, että isoissa asutuskeskittymissä on paljon metsästäjiä jotka eivät löydä itselleen seuraa läheltä tai kaukaakaan, jos ei siteitä minnekään maaseutukuntiin ole. Mutta onko tilanne aina niin päin ettei aloitteleva metsästäjä löydä seuraa? Onko myös seuroja, jotka eivät löydä jäseniä?

Korostetaan nyt vielä että en puhu tässä itsestäni enkä ole etsimässä itselleni tai kenellekään muullekaan metsästysseuraa, vaan haluaisin vain saada aikaiseksi keskustelua. Ei siis tarvitse kertoa minkä nimisessä seurassa on tulijoita ja minkä nimisessä ei, tietysti asioiden hahmottamista auttaa jos vähän tietää mistä suunnalta Suomea mikäkin kommentti tulee. Tilanne on varmasti aivan erilainen Kirkkonummella ja Kemijärvellä.