Loukkaantuneen/haavoittuneen hirvieläimen jäljittäminen

[tuhola]

Hyviä opettavaisia tarinoita. Meillä on velipoijan kanssa tuossa harmaa joka tuntuisi olevan kohtuullisen hyvä liinajäljittäjä. Ensimmäinen "haavakkosaalis" sillä saatiin jo. Homma meni niin että isäukko oli ollut kaurista kyttäämässä. No kauris oli tullut ja hän siihen ampui pellolle sitä. Kauris säntäsi pienen lenkin pellolla ja hävisi pusikkoon. Raatoa ei löytynyt mistään. Ukko sitten soitti minulle että hän hakee tutkaa minun luota ja vie vanhan seropin jäljelle. Tuo on ollut melko varma haavakkokoira mutta vain irti laskettuna. Ei osannut jäljittää liinassa. Nyt ikää kohta 15 vuotta niin koitin toppuutella ettei veisi sitä sinne vaan että velipoika nappais harmaan ja jälkiliinan ja tulisi katsomaan. Itse olin töissä. No ei se meinannut vanhalle äijälle käydä ku ei luottanut meidän reilu vuosikkaaseen harmaaseen. Mutta mikäs siinä auttoi ku velipoika haki harmin ja lähti kattelemaan kaurista.. Joskus se tulikaste sillekkin pitäisi saada. Olivat kävelleet polkua kohti kauriin jälkeä niin yhtäkkiä koira nappas jäljen ja lähti etenemään nenä maassa pois polulta. "ei se tästä ole mennyt" meinasi äijä mutta muutaman metrin päästä veli nappasi kädellä heinikosta verta aimo kourallisen ja kysyi että meinaaks?? Siitä 150m jälkeä nätisti koiran nenä maassa ja kuollut kauris löytyi. Vanha seropi haavakkokoirana oli löytänyt seuraajan. Hatin tehtävä talon haavakko ja liinakoirana oli avattu tositoimissa.

[Jalohaukka]

Kiitokset taas Blue Marlinille ja koiralle avusta. Hyvä oli saada eläin pois kitumasta. Pitää tulla video katsomaan minkälaista jälkeä tuli.

[BlueMarlin]

Ehtoolla tuli soitto naapuripitäjästä ja tilannekuva oli seuraavanlainen: ulkoilija oli törmännyt metsässä etujaloillaan eteenpäin raahautuvaan peuraan. Hän oli soittanut siitä HÄKE:en ja sieltä ilmoitus tuli poliisin kautta SRVA-yhdyshenkilölle. Ja mikä hienointa niin hätäkeskuspäivystäjä oli käskenyt ulkoilijan merkkaamaan tien sivuun sen kohdan missä peura oli metsässä kulkenut, loistavaa toimintaa!

Koska kuvauksen mukaan peuran eteneminen oli kovin vaivaloista niin kaveri oli suorittanut lähietsintää ilman koiraa mutta eläintä ei ollut löytynyt.

Paikalle päästyämme sain todeta, että tehtävä on jälleen todella liki asutusta, oikeammin sen keskellä. Merkki löytyi hienosti, Prisman muovipussi oli sidottu puuhun 1,5 metrin korkeuteen. Siitä lähdimme metsään ja koko lailla pian kävi selväksi, että jäljellä ollaan. Ja melko lähellä sillä koira nosteli päätään ja veti ilmasta vainua. Reilu 100 metriä kuljettuamme koira kiskaisi itsensä kuusipuskaan josta peura pyrki karkuun. Kaveri yritti tavoittaa peuraa lampullaan mutta tiheä puska esti täysin näkyvyyden. Jatkoimme puskan läpi ja samassa liina löystyi löytymisen merkiksi. Peura ei päässyt enään ojasta ylös, syynä oli jyrkkä reuna ja 35kg mustaa Labradorinnoutajaa joka roikkui kurkussa. Nyt koira irrotti melko helpolla ja kaveri järjesti peuralle tapaamisen luojan kanssa. Aikuinen naaras jolta oli toinen takajalka reisiluun päästä murskana ja todennäköisesti selkä- tai lannerangassakin oli sanomista. Tulipa taas hyvä mieli, kun saatiin yksi pois kitumasta. Ihmetyttää vain, millainen ihminen ei ilmoita, kun autolla eläimeen törmää? Pitää olla kännissä tai todella tyhmä.

[MikaS]

Kännissä, tai vähintään kuorma-autolla liikenteessä. Näitä ilmoittamattomia on aika paljon tässä vähän isomman tien syrjässä. Välillä löytyy kuolleena välillä hengissä, epäilys on aikapaljon ulkolaisissa rekoissa

Viime vuonna sattui tapaus että eräs iäkäs henkilö oli isolla jenkki picupilla tulossa vahvan peurakannan alueela kotiin. Autotalliin päästyään oli huomannut että peura oli laahautunut ositain karjapuskurissa/puskurissa /tiessä, noin 35-45km. Tuli mieleen, että onneksi ei ole ollut pikkulapsi polkupyöränsä kanssa.

Tänä kesänä hain yhden vasikan pois, jonka yliajoi isommalla tiellä eräs pappa. Arvioisin että ikä oli lähempänä sitä 90. Mettäkaverin vaimo näki tapauksen ja aikaa olisi reilusti ollut jarruttaa, tosin jarruvalo ei syttynyt palamaan kuin vasta törmäyksen jälkeen. En usko että ajoi mummelinsa kanssa tahallaan yli, apukuskikaan ei ollut ilmeisesti huomannut .

Btw. Jostain syystä nyt viimeisen kahden viikon aikana on kolissut vähän liiankin usein. Itseä enemmän ihmetyttää nuo vasikat, tuntuu ettei ne pelkäisi yhtään autoja. Eilen meinasin itsekkin saada srva tehtävään mennessä vasun nokkaan ja takaisin tullessa eräs tuli väkisin kymmenestä metristä mustalle tielle, vaikka olin tiellä jo topiksissa. Ajoin hiljaa kohti torvea soittaen, niin nousi se häntäkin sitten pystyyn. Alkaa tuntumaan jo kohta työnteolta ja akkuja saa ladata jatkuvana prosessina.

[BlueMarlin]

On taas ollut hieman askaretta kolaripeurojen kanssa. Autoilijoiden vauhdit ovat vissiin kohdallaan, kun melkein kaikki peurat ovat olleet raatoina pientareilla. Viime torstaina kävin neljällä kolaripaikalla, lauantaina yhdellä, eilen kahdella ja tänään yhdellä. Tänään meni jäljityksen puolelle. Soitin kolaripaikalta autoilijalle ja tämä oli niitä harvoja tapauksia jotka pystyvät kertomaan mitä oli tapahtunut ja missä. Nuori nainen kertoi mistä oli tulossa, kolaripaikan osasi määrittää tarkasti muuntajan ja tieliittymän väliin. Osasi kertoa eläimen poistumissuunnan ja epäili peuran vammautuneen jalkoihin. Lisäsi vielä, että loukkaantuneen perässä tuli kaksi tervettä peuraa. Harvoin saa näin hyvää kuvausta tapahtuneesta.

Lähtö tehtävälle viivästyi hieman, koska haulikko oli täysin osina pöydällä putsaamista varten. Mukaani lähti kaverini ja hän lykkäsi koiratutkansa taskuuni, että pystyisi seuraamaan missä kuljen ja tekemään peliliikkeitä sen mukaan. Lähdin kulkemaan koiran kanssa piennarta pitkin. Se tarkasti ensin yhden peurapolun mutta palasi takaisin tielle. Toisesta pistosta liina meni kireälle joten huikkasin kaverille, että jälki taisi löytyä. Kuljimme ensin raivatussa taimikossa, sitten ensiharvennetussa männikössä. Välillä mentiin peurapolkuja mutta eteneminen ei ollut sellaista miten yleensä. Jälki poukkoili mitä ihmeellisimmistä paikoista ja välillä mietin olimmeko jäljellä ensinkään?

Kun 1,2km tuli täyteen niin saavuimme pellon reunassa olevalle ajouralle ja siellähän kaverini oli vastassa. Hänen saapuessaan paikalle pellolla oli ollut toistakymmentä peuraa mutta kaikki olivat kulkeneet terveesti. Tässä vaiheessa koira veti melkoisesti ja käytös oli muutenkin sellaista tempovaa. Päätin laskea koiran irti ja jäimme paikallemme odottelemaan. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun kauempana alkoi haukku raikaamaan. Odottelimme hetkisen liikkuuko haukku, ei liikkunut. Kaverini otti suuntia läheiselle metsäautotielle ja minä lähdin hiljalleen etemään haukulle, matkaa sinne oli n. 200m. Ollessani 20 metrin päässä näin maassa makaavan naaras peuran joka välillä kompuroi pystyyn ja otti muutaman askeleen mennäkseen uudestaan makuulle. Koirahan ei tietenkään tullut huutamalla luokseni jotan jouduin liikkumaan sellaiseen kulmaan josta ampuminen oli mahdollista. Peura yritti päästä liikkeelle huomattuaan minut ja ammuin sitä kahdesti. Laukausten jälkeen peura yritti vielä kompuroida pystyyn ja nyt sain koiran käskyn alle ja istumaan taakseni. Vielä yksi laukaus ja peuran kärsimykset olivat päätöksessä. Sen molemmat takajalat olivat poikki kyynärpään alapuolelta ja silti se oli kulkenut 1,4km. Koiralla oli kamera kiinni valjaissa ja aloin miettimään minkälaista materiaalia sinne taltioitui? No sinnehän oli tullut juuri sitä mitä olimme tekemässä, jäljitystä sellaisena, kuin se on. Tämä video pitäisi näyttää kaikille lihanhimoisille nappaskenkämiehille jotka vain käyvät patsastelemassa teiden varsilla eivätkä hanki mistään toimivaa koiraa paikalle. Tämäkin olisi riutunut varmaan viikkotolkulla, jalkojen murtumat olivat ainoat vauriot. Rehellisesti voin tunnustaa, että oli hienoa lopettaa peuran kärsimykset oman Labradorinnoutajan seisontahaukkuun.

Tässä tapauksessa verta ei ollut kuin nimeksi, itse en nähnyt matkalla pisaraakaan. Koira todennäköisesti seurasi aluksi maanmurtumia ja niihin jäänyttä hajua. Loppu meni ilmavainulla ja videolla näkyy, kun koira pysähtyy välillä kuuntelemaan missä peura rymyää. Ja kaverini toiminta oli esimerkillistä. Ei soitellut vähän väliä vaan seurasi missä kuljemme ja vaihtoi paikkaa kulkumme mukaan. Minulla on muutama kaveri joiden kanssa jäljittäminen on mukavaa, kun kaverit tietävät mitä tehdään.

Viime lauantaina peurajahdissa kämmäsin oikein urakalla, ammuin kahdesti peurapukista ohi. Viereisessä passissa oli kaveri jonka käsi ei tärissyt ja peura sai osuman. Metsästä löytyi verta kohtalaisen paljon ja seurasimme miehissä verivanaa. Samassa peura nousi pystyyn kuusen takaa ja poistui näköpiiristämme. Tässä kohtaa otimme tuumaustauon: jatketaanko miehissä vai soitanko vaimolle, että tuo koiran? Koska verta oli runsaasti aloin pohtimaan voiskohan pennulla ottaa tästä ensimmäisen ns. kovan jäljen? Kysyin asiaa jahtipäälliköltä ja vastaus oli: tiedät mihin koirasi pystyy ja voit kokeilla jos pennun taitotaso on mielestäsi riittävä. Edellisenä viikonloppuna teimme pennulle jäljen jossa oli 2dl verta jäljen ollessa 18h vanha ja 275m pitkä. Lisäksi siinä oli kaksi 90°kulmaa. Tämän pentu veti niin mallikkaasti, että uskoin sen suoriutuvan myös tästä. Vaimo toi molemmat koirat ja lähdimme pennulla jäljelle. Ajoimme poikkijälkeen ja ensin haisteltiin pari metriä takajälkeen. Sitten kulkusuunta vaihtui oikeaksi ja alkoi rauhallinen eteneminen. Noin 70m kuljettuamme kaveri huusi näkevänsä peuran ja me pysähdyimme, koska hän tähtäsi etumaastoon. Samassa kuului huuto, että kuollut on ja me jatkoimme kaadolle. Pentu jysäytti heti kiinni lavan taakse ja alkoi raastamaan luodinreiästä itselleen makupaloja. Jos edellisen tarinan päätös tuntui hyvältä niin tuntui tämäkin. Pennulla on ikää 4,5kk ja muutamia harjoitusjälkiä takana ennen tätä. Tarkennuksena totean etten olisi pentua jäljelle laittanut mikäli olisimme vähänkin epäilleet, että peura jatkaisi matkaansa pitkälle. Tällainen jäljitys on melko riskitön mutta pennulle se saattaa kokemuksena olla melkoisen arvokas. Ja olisihan meillä ollut laittaa kokenut koira perään mikäli tilanne olisi niin vaatinut. Hienoa oli, että jahtipäällikkö antoi luvan toimintaan, vaikka se jahtia hieman viivästyttikin ja passimiehetkin malttoivat odottaa passeissaan. Tästä on hyvä jatkaa.

[MikaS]

On hienoa että seurassanne muutkin tajuavat hyvän koiran tärkeyden, eikä sitä pentua saa kotisohvalta koulutettua.

[kinttu]

Kertakaikkiaan hatun noston arvoista toimintaa! Kumpa näitä BlueMarliineja ja hänen labrojaan löytyisi joka porukasta. HIENOA!
_________________
jokaiselle tulee joskus NOUTAJA

[Larsen]

[Tikkamies]

Vielä ei keikkaa pukkaa. Metsästyskin on vasta aloiteltu monessa seurassa. Kellä kylmiö rikki ja kenellä ei ole ollenkaan. Ja usein avustamassani naapurissa lahtivaja keskentekoinen.
_________________
Eräelämä on oikeaa elämää.

[BlueMarlin]

Omat koirankoulutuskyvyt ovat niin rajalliset, että en ota kunniaa seisontahaukun opettamisesta vaan uskon sen olevan ns. sisäsyntyistä. Tämä koira tosiaan haukkuu haavakolle seisontahaukkua, samoin supille sen kiinni saadessaan. Lisäksi olen ampunut sille useita fasaaneja puuhun, kun koira on haukkunut puun alla. Pisin fasaanihaukku on tunnin haminoissa. Eli täältä ei löydy apuja opettamisasiaan. Mutta tältä foorumilta varmasti löytyy sellaisia"kaikkien alojen erikoisasiantuntioita"joilta tietoa varmasti löytyy.

[Larsen]

Ok. Pitääpä penkoa mahdollista koulutustietoa muualta. Joo, varmasti löytyy "asiantuntijoita"

[KaatoPera]

Labbis vainaa jonka kanssa metsästin, haukkui kun löysi elukan jota ei saanut kiinni/tappanut. Esimerkiksi haavakkosorsan kun löysi haukkui ennenkun sai kiinni. Supia haukkui myöskin.

Kaverin labukka taas äänetön, taitaa olla tuurissaan.

[BlueMarlin]

Illalla 19.30 aikaan seuran peurapäällikkö soitti ja kyseli apuja mahdollisen haavakon etsintään. Peurapäällikkö ei itse ollut metsästämässä vaan jahdin oli vetänyt varapäälikkö. Tilannekuvaus oli seuraavanlainen: seuralla oli ollut ulkomaalainen vieras joka oli ampunut ensin vasan,seuraavaksi tappisarvea joka oli laukauksesta nytkähtänyt ja poistunut pellolta metsään. Kysyin onko paikalla opastajia jos lähden koiran kanssa paikalle? Sitten tulikin se"hauskin"kohta. Paikalla ei ollut enään ketään, miehet olivat lahtivajalla nylkemässä ammuttua vasaa. Paikkaa ei myöskään ollut merkattu mitenkään, ei ampumapaikkaa eikä metsään poistumispaikkaa. Seuramme jahtisäännöissä on kohta, että mahdollisesta ohilaukauksesta tai haavoittamisesta on ilmoitettava peurapäällikölle. Tätäkään ei oltu tehty, tapaus tuli ilmi, kun päällikkö oli kysynyt päivän jahdin kulusta. Jos kirjoitan tähän sen mitä ajattelin niin palstan sensuurijärjestelmä lykkää pitkän rivin kaiken maailman koukeroita kiroilun merkiksi.

Mitäpä sitä ihminen sateisena lokakuisena iltana muutakaan tekisi, kuin lähtisi selvittelemään toisten perseilyjä. Lähestyin koiran kanssa ampumapaikkaa, kun huomasin 20 metrin päässä supin sängellä ja samassa sen huomasi koirakin. Supi juoksi metsään ja koira seisoi liinassa takajaloillaan ja ulvoi suoraa huutoa. Ensin meinasin etten päästä sitä supin perään mutta menohalut näyttivät olevan melkoiset niin päästin koiran irti. Metsän takana 300 metrin päässä oli lato ja sinne supi suuntasi. Päästessäni paikalle koira yritti ryömiä lattian alla peremmälle mutta labradorista ei ole luolakoiraksi. Huusin koiran pois ja jatkoimme matkaa alkuperäiselle tehtävälle, nyt oli otettu löysät pois.

Lähdimme kulkemaan pellon reunaa pitkin. Tämä oli mielestäni paras vaihtoehto, koska ampumapaikka ei ollut tiedossamme. Ja keskemmällä peltoa olisi ollut se vasan ampumapaikkakin. Naaras ja kaksi vasaa seurasivat touhujamme 10 metrin päässä metsän puolella ja jäivät makuulle ohi kulkiessamme. Koira kävi tarkastamassa kaksi peurapolkua palaten takaisin pellolle mutta kolmannelle lähdettiin pidemmälle. Verta ei näkynyt missään mutta koira veti jonkin verran. Työskentely oli hakevaa ja tarkentelua oli paljon mutta eteneminen oli määrätietoista. Välillä kuljimme peurapolkuja, kävimme suolla ja 90 asteen vinkkeleitä oli useita. Noin 2km kuljettuamme tulimme taimikosta kalliojyrkänteen alle ja tuolloin otsalampun reunavalo tavoitti jyrkänteen päällä kiiluvat peuransilmät, matkaa reilu 20 metriä. Sateesta johtuen en nähnyt yläviistossa makaavan peuran tuntomerkkejä. Koira veti kallion sivua pitkin suoraan poispäin joten ajattelin peuran olevan terve. Noin 70 metrin päässä koira teki 90 asteen vinkkelin oikealle ja 20 metrin päästä toisen samanlaisen ja käveli suoraan sen kuusen alle haistelemaan missä peura oli äsken maannut. Täällä jos jokaisen makoilevan peuran ampuisi jäljitysreissulla niin raatomäärä olisi melkoinen. Annoin koiralle luvan jatkaa jäljitystä ja se laskeutui jyrkänteeltä alas. Itse mietin mikähän on oma tyylini sillä rinne oli melkoisen jyrkkä. Alas pääsin omasta mielestäni ehjänä, vaikka vauhdilla tulinkin.

Jäljitys jatkui mutta nyt koiran veto kasvoi selkeästi. Pohdin koiran irtilaskua mutta hylkäsin idean, koska olin metsässä yksin ja melko lähellä oli vilkkaasti liikennöity tie. Saavuimme 100 metriä leveän aukon reunaan ja vastakkaisella reunalla kulki aikuinen peura hitaasti ja välillä seisoskellen poistuen metsään. Koiran kulkusuunta oli poispäin kunnes koira teki vinkkelin takaviistoon ja kohta olimme paikalla missä peura oli äsken seissyt. Ajattelin ettei ole todellista, kaksi mahdollista ampumapaikkaa joihin ei kuitenkaan voinut ampua. Jälki suuntasi asutusta kohti ja tiesin, että kohta peura joutuu menemään pelloille ellei muuta radikaalisti suuntaansa. Tulimme hakkuuaukeaan ja koira kulki traktorin uraa pitkin. Sitten näin kiiluvat silmät samassa urassa heinien seassa ja mielessäni kävi seuraavaa: peura makaa edessämme!

No ei maannut vaan supikoira jolkotteli samaa renkaanjälkeä kohti meitä ja koira huomasi supin vasta sitten, kun supin persaus oli sen kuonon kohdalla eli olivat jo ohittamassa toisiaan. Sitten alkoi ralli johon kaikki osallistuimme. Välillä rääkyi supi, sitten ulisi ja haukkui koira, saatoin minäkin jonkun karjaisun päästää, kun supi puri saappaani vartta. Lopputulemana supi menetti ainoansa, koira sai vekin suupieleensä ja minulta hajosi tarkulampun lasi. Koiralla kasetti sekosi täysin ja pelmuuttamisesta ei meinannut tulla loppua, taisi harmittaa saatu taisteluvamma. Päätin lopettaa tähän, olimme tehneet lähes täyden ympyrän. Jäljitysmatka oli 4,4km ja autolle oli matkaan 400 metriä. Saavuimme seuraavalle pellolle ja vasemmalla puolellani noin 150 metrin päässä oli neljä peuraa pellossa joista kolme meni metsään ja yksi jäi seisomaan metsän reunaan. Koira tuli hieman perässäni ja ohitti minut oikealta puolelta jatkaen matkaa kohti autoa. Sitten se teki äkkipysähdyksen, nosti päänsä pystyyn vetäen tuulesta vainua ja lähti niin kovaa kuin pystyi juoksemaan kohti pellolla seisovaa peuraa. Peura poistui metsäkaistaleeseen koira perässään. Mietin, että näinköhän haavakko oli seissyt pellossa ja tuuli oli tuonut koiran nenään tutun hajun mitä olimme aiemmin seuranneet. Koira kävi reilun 300 metrin päässä ja tuli sitten luokseni.

Tästä keikasta ei jäänyt muuta, kuin turvonnut polvi ja rikkinäinen lamppu. Tapahtumista jäljellä minulla on oma käsitykseni mutta kaikki on spekulointia, mitään faktaa peuran kunnosta en pysty sanomaan. Harmittaa tietysti ettemme tavoittaneet/ päässeet lopettamaan peuraa mutta saattaahan sillä olla elämisen edellytykset. Enemmän kuitenkin harmittaa metsästäjien toiminta, sille ei ymmärrystä heru. No positiivisenä asiana jäi mieleen koiran intensiivinen työskentely jäljellä. Ja supiin törmäämisestä johtunut hässäkkä oli ihan sulateltavissa, koska koiralle metsästetään supia pintapyynnissä.

[fr0z]

Kiitokset jälleen kerran Bluemarlinille jutusta! Sinulla on kyllä riistatilanteita kohtuullisen paljon! Teet hienoa työtä!

[9.3x622]

Nostan lierihattua Marlinille, arvostan.
_________________
Polku on kulkijaansa viisaampi. !&%¤# määrä on vakio.