Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
gentilis
Liittynyt: 21 Maa 2015 Viestejä: 2
|
Lähetetty: 21.07.2016 22:55 Viestin aihe: Hovioikeuden kanta kissan ampumiseen |
|
|
Tällainen mielenkiintoinen tapaus osui silmiin nettiä selaillessa:
https://www.edilex.fi/uutiset/46752
En ota tapaukseen sinänsä kantaa, mutta silmiin pisti HO:n perusteluissa seuraava (lihavointi minun):
Metsästyslain 1 §:n 3 momentin mukaan sen lisäksi, mitä kyseisessä laissa on säädetty, on noudatettava myös eläinsuojelulakia. Eläinsuojelulain 2 §:n mukaan lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin. Näin ollen eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta asiassa ei ole merkitystä sillä, onko kyseessä ollut kissa ollut lemmikkieläin vai villiintynyt kissa. A on ampunut kissaa vajaan 30 metrin etäisyydeltä, joten eläin ei ole ollut eläinsuojeluasetuksen 30 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin kiinni tai hallinnassa eikä sitä ole yritetty lopettaa eläinsuojeluasetuksen 32 §:ssä tarkoitetuin tavoin eläinlääkärin toimesta tai ampumalla aivoihin taikka käyttämällä kaasua, ja tavalla, joka aiheuttaa välittömän tajunnan menetyksen ja kuoleman. A on menettelyllään syyllistynyt eläinsuojelurikokseen.
Tuon pohjalta sitten varisjahtiin... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Pudejovicky Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Elo 2011 Viestejä: 1433 Paikkakunta: Syrjäinen
|
Lähetetty: 21.07.2016 23:19 Viestin aihe: |
|
|
Tietääkseni varisjahdissa ei erityisesti ole vaadittuna lopettaminen aivoihin ampumalla?
Olen itse vahvasti kissaihmisiä, tai oikeastaan olen kyllä koiraihmisiäkin, eli olen kait vaan eläinrakas.
Kyllähän tuossa on näpäytetty lemmikkikissan tietoista ampujaa muutoin melko rankalla, sanoisinko metsästäjänä hieman kohtuuttomalla tavalla, koska käsittääkseni kissa on kusipään toimista huolimatta säilyttänyt henkensä?
Noh, ei se rangaistuskaan tappamisesta tullut, vaan nimenomaan kärsimyksen aiheuttamisesta... _________________
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
Ollari Kanta-asiakas
Liittynyt: 30 Hei 2006 Viestejä: 12340
|
Lähetetty: 22.07.2016 00:19 Viestin aihe: |
|
|
Pudejovicky kirjoitti: | Tietääkseni varisjahdissa ei erityisesti ole vaadittuna lopettaminen aivoihin ampumalla?
| Eihän kissajahdissakaan ole, kun puhutaan rauhoittamattomana eläimenä käsiteltävästä villiintyneestä kissasta. Vaikka tuomion perusteitten mukaan olisi. Perusteet on kirjoitettu huonosti ja tuolta osin virheellisesti.
Villiintyneelle kissalle säädetty vaatimuksiksi ns nollaluokka eli E0 100J tai vähintään cal 36 haulikko. Kun taas loukkuun tai kiinni pidettynä ei mitään erityisiä sääntöjä käytettävälle aseelle ole. Tuomion perusteitten kirjoittaja/ratkaisija ei ole tuntenut näitä pykäliä tai on muuten vaan ajatellut asian huolimattomasti. Tai sitten mun logiikka on kovin vajaata. Tai kaikki näistä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
valmet 412s Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Maa 2004 Viestejä: 16966 Paikkakunta: pohjois-stakunta
|
Lähetetty: 22.07.2016 06:24 Viestin aihe: |
|
|
Eli tässä lienee peruste
A. se ettei ampuja voi 30m päästä tunnistaa koti ja villikissaa.
B.lopetus pitää onnistua 100%
C.näin homma ei mennyt putkeen-@> sakkoo linnaa putkaa kuritushuonetta.
-positiivisten puolelle, laki ei erottele näköjään koti ja villikissaa loppupelissä mitenkään vaan nyt kestityttiin lopetuksen epäonnistumiseen mihin puuttui eläinsuojelulaki. ->eli jos kaikki yhdeksän olisi lähtenu kerralla, homma ok. _________________ Varisjahdin veteraani... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
NoVoeHelevetti Kanta-asiakas
Liittynyt: 17 Tam 2005 Viestejä: 6357 Paikkakunta: Akaan seurakuntanuoret
|
Lähetetty: 22.07.2016 06:28 Viestin aihe: |
|
|
Muistakkeehan hirviukot tämä kun humautatte niitä kantturoita niillä kolmenollakaseilla. Kyllä siinä otetaan tietoinen riski että vain haavoitetaan elukkaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Tvälläri Kanta-asiakas
Liittynyt: 10 Maa 2004 Viestejä: 3423 Paikkakunta: Mikämikämaa
|
Lähetetty: 22.07.2016 09:27 Viestin aihe: |
|
|
valmet 412s kirjoitti: | Eli tässä lienee peruste
A. se ettei ampuja voi 30m päästä tunnistaa koti ja villikissaa.
B.lopetus pitää onnistua 100%
C.näin homma ei mennyt putkeen-@> sakkoo linnaa putkaa kuritushuonetta.
-positiivisten puolelle, laki ei erottele näköjään koti ja villikissaa loppupelissä mitenkään vaan nyt kestityttiin lopetuksen epäonnistumiseen mihin puuttui eläinsuojelulaki. ->eli jos kaikki yhdeksän olisi lähtenu kerralla, homma ok. |
näin, toki tuo ingressi tuola edilexissä oli mielestäni vihertävä ja asian vierestä. Pointti lienee se, että tyyppi sohelsi piekkarilla naapurin killiä, haavotti sen eikä tehny mitään saliin talteenottamiseksi (ainakaan tuosta päätöksestä ei käy ilmi, että olisi yrittäny ettiä sitä kattia). Selittelyinä oli villikissan lopettamisyritykset, vaikka kyseessähän on vahinkoeläimen ampuminen. _________________ "Mies, ei koskaan kyllästy tuijottamaan välkehtivää tulta, virtaavaa vettä, tai tippuvaa pontikkaa" |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Peurariitti Kanta-asiakas
Liittynyt: 02 Mar 2014 Viestejä: 244
|
Lähetetty: 22.07.2016 11:30 Viestin aihe: |
|
|
Ottamatta kantaa siihen onko toisen kissaa suotavaa ampua, sanoisin useamman oman lopettaneena että piekkarilla ei kannata kissaa ampua ellei se ole häkissä. Siinä on erittäin suuri vaara että se juoksee piiloon reikä päässä ja sitten sen ettimisessä on iso urakka. Kannattaa ennemmin jättää ampumatta jos ei ole haulikkoa käytettävissä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Elan Kanta-asiakas
Liittynyt: 20 Jou 2004 Viestejä: 9052
|
Lähetetty: 27.07.2016 11:04 Viestin aihe: |
|
|
^ Samaa mieltä, jos omakotialueella ampuu kissaa pienoiskiväärillä 30 metrin päästä, niin seurauksista voi syyttää itseään. Pitäisi olla täysin varma omista ampujankyvyistään, kun tuollaiseen lähtee.
Tuossa hovioikeuden päätöksessä on aika "taitavasti" sekoitettu metsästyslaissa ja eläinsuojelulaissa mainittu "lopettaminen" ja metsästyslaissa mainittu "tappaminen". Tuo tulkinta on tehty niin kuin kyseessä olisi ollut lopettaminen, jolloin nuo pykälät sopivat.
Mielestäni normaali metsästylaukaus on tappamista ja siitä voi olla seurauksena ihan laillisesti haavakko. Jos sen haavakon lopettamiessa kanssa sitten tyritään, niin tulee kyseeseen eläinsuojelulaki. Tietysti normaalissa metsästyslaukauksessakin voi päästä tutkimaan eläinsuojelulakia, jos toimitaan törkeän huolimattomasti. Jos tuo kissanampuja olisi lähtenyt jäljittämään ja lopettamaan haavakkoa, niin tilanne oli voinut olla toinen. Siis yhteenvetona tuossa hovin päätöksessä tuomio oli oikea, mutta perustelut osittain väärät. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
BaikalIJ54 Kanta-asiakas
Liittynyt: 14 Kes 2005 Viestejä: 23921
|
Lähetetty: 27.07.2016 11:16 Viestin aihe: |
|
|
Peurariitti kirjoitti: | Ottamatta kantaa siihen onko toisen kissaa suotavaa ampua, sanoisin useamman oman lopettaneena että piekkarilla ei kannata kissaa ampua ellei se ole häkissä. Siinä on erittäin suuri vaara että se juoksee piiloon reikä päässä ja sitten sen ettimisessä on iso urakka. Kannattaa ennemmin jättää ampumatta jos ei ole haulikkoa käytettävissä. |
Olet muuten pahuksen hyvin oikeassa. Täälläpäin saavat kissat olla rauhassa, kun ne hoitavat kylän myyrä- ja rottakannat alemmalle tasolle. Niillä on siten tehtävää. Ilman kattipopulaatiota olisivat paikat täynnä rottia.
Kylämme eläinlääkäri on samaa mieltä sinun kanssasi. Haulikko hoitaa homman kerralla. Vieläpä kuulemma halvalla häneen taksaansa verrattuna.
Hän on joutunut antamaan kerran oikeudessa lausunnon vastaavanlaisessa tapauksessa. Hänen mielestään asia oli kertakaikkisen tarpeeton oikeudessa käsiteltäväksi.
Hänet käskettiin oikeuteen antamaan lausuntoa ja hänen olisi pitänyt hankkia limppua itselleen hoitamalla tuotantoeläimiä.
Oikeuteen on pakko mennä, ellei halua kovaa sakkoa tai kahdeksan kuukauden avovankilatuomiota oikeuden halventamisesta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Mc-manteli Kanta-asiakas
Liittynyt: 28 Lok 2007 Viestejä: 3606 Paikkakunta: Länsirannikko
|
Lähetetty: 27.07.2016 11:41 Viestin aihe: |
|
|
Peurariitti kirjoitti: | Ottamatta kantaa siihen onko toisen kissaa suotavaa ampua, sanoisin useamman oman lopettaneena että piekkarilla ei kannata kissaa ampua ellei se ole häkissä. Siinä on erittäin suuri vaara että se juoksee piiloon reikä päässä ja sitten sen ettimisessä on iso urakka. Kannattaa ennemmin jättää ampumatta jos ei ole haulikkoa käytettävissä. |
Niin yksityisten, kaupunkien kuin eläinsuojeluyhdistysten palkkaamana, joitain satoja kissoja lopettaneena sanoisin ihan päinvastaista.
Toki pitää tietää mihin se pyssy käy ja mitä ite on tekemässä.
Ja mitä omakotitalo alueeseen tulee niin semmoisilla alueilla ei pitäisi ampua minkäänlaisella pyssyllä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
tuhola Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Maa 2004 Viestejä: 21105 Paikkakunta: Etelä-pohjanmaa
|
Lähetetty: 27.07.2016 12:39 Viestin aihe: |
|
|
Ite olen kans joitaki satoja kissoja laittanut kylmäksi ihmisten ja viranomaisten pyynnöstä. Jos vapaana kulkevan kissan pitää ampua, ammun sen ehdottomasti haulikolla eikä todellakaan piekkarilla. Jos taas kissa on mahdollista saada häkkiin niin sitte lopetus 22:lla. Asutusalueella tehtiin 20 kissan poisto. Sellaisia puolivillejä. Soittorinki ihmisille ja kyselyä onko heillä kissoja ja minkälaisia. Sitten ilmotettuun aikaan isku ja ammuttiin haulikolla ne mitä saatiin. Loukut vireeseen. Ja aina koentareissulla ammuttiin haulikolla vapaana kulkevat jos paikkoja tuli. Parin reissun jälkeen kissit tosin hoksasivat homman juonen eikä vapaana kulkevista näkynyt kuin vaaleita viivoja ku painelivat metsään. Eli ne napsittiin loukulla sitten ja lopetus piekkarilla tai reukulla. Kerta kaksi päähän ja pari lavan takaa läpi. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
mart Kanta-asiakas
Liittynyt: 11 Tam 2005 Viestejä: 887
|
Lähetetty: 27.07.2016 15:15 Viestin aihe: |
|
|
Eipä se taida haulikkokaan olla mikään saletti. Elikko tietty eri, mutta oliko se vuoden päivät sitten mediassa, kun joku oli "lopettanut" tuttunsa koiran haulikolla, ja koira löydetty muutaman päivän päästä hengissä. _________________
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
late2 Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Elo 2004 Viestejä: 15641
|
Lähetetty: 27.07.2016 15:24 Viestin aihe: |
|
|
Kyllä minä luotiaseella mieluummin lopetan, aratkin kissat on yleensä uteliaita, vähän jotain virikettä niin tulee se mikrosekuntti että aika pysähtyy ja kuula laulaa. Tietysti pitää myös osata ampua. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Mc-manteli Kanta-asiakas
Liittynyt: 28 Lok 2007 Viestejä: 3606 Paikkakunta: Länsirannikko
|
Lähetetty: 27.07.2016 16:39 Viestin aihe: |
|
|
late2 kirjoitti: | Kyllä minä luotiaseella mieluummin lopetan, aratkin kissat on yleensä uteliaita, vähän jotain virikettä niin tulee se mikrosekuntti että aika pysähtyy ja kuula laulaa. Tietysti pitää myös osata ampua. |
+1.
Kissalle on tonnikalalautanen aika hyvä.
Ite en koskaan yritä liikkeeseen, paikallaan olevaan aina. Ja jokaisella keikalla on jokainen elukka puristamisen jälkeen myös paikalleen jäänyt.
Jos on vähänkin epävarma niin parempi odottaa parempaa tilaisuutta.. Noissa hommissa ku on yleensä tekemisissä semmoisen porukan kanssa joka on täysin pihalla kaikesta metsästykseen ja eläinten lopetukseen liittyyvistä asioista. Niin ei tee mieli vahvistaa mitää ennakkoluuloja, joita takuulla on...
Mahd. Äänettömästi, takuuvarmalla onnistumisella sekä ite toimien rauhallisesti niin myös nämä vähän vihreämpien lasien läpi katsovat kanssaeläjätkin (yleensä myös ne kissanomistajat) ovat tyytyväisiä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
late2 Kanta-asiakas
Liittynyt: 16 Elo 2004 Viestejä: 15641
|
Lähetetty: 27.07.2016 19:48 Viestin aihe: |
|
|
Vaimo on eläinlääkäri ja tuntuu että kissapopulaatioita on enempi mitä koskaan, riittää poksuteltavaa. Vaimolla on nyt käytössä omakin piekkari, virka-apuna olen sakolaisella noita takavuosina poksutellut. Ei mun mielestä kissan ampuminen ole kovin erilaista metsästyksestä, pitää nähdä paikka ja sopivasti koukistaa. Ihan sama kuin kyttää muuta riistaa. Haulikollakin olen ampunut kun on pitänyt vasiten tappaa, tulee vaan aika paljon siivottavaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|