Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
EIVA Kanta-asiakas
Liittynyt: 31 Maa 2013 Viestejä: 3349 Paikkakunta: Itä-Suomi
|
Lähetetty: 26.06.2019 22:02 Viestin aihe: |
|
|
Oman kotiseurani tilanne on tällä hetkellä erinomainen ja on sitä vielä pitkälle tulevaisuuteenkin. Perustelut: seuran rajat ovat vuosikymmeniä olleet jo samat ja kaikki alueen tilat kahta pikkutilaa lukuunottamatta vuokrattu pääosin kaikelle riistalle, kaikki vuokrasopimukset ovat toistaiseksi vuokrattuja myös firmojen (UPM ja TORNATOR). Kymmenkunta vuotta sitten kiinteistöllä tehtiin mittavat rakennus ja kunnostustyöt, EU:n ja Valtion ja Kunnan rahaa saatiin lähes 100 000 € + mittava talkootyö. Maja remontoitiin, lihankäsittelytilat uusittiin elintarvikehuoneisto tasoisiksi, hankittiin koneita ja kalusteita, piha-alue siistittiin ja rakennukset maalattiin. Useamman vuoden talkoourakka melko pienelle talkooporukalle oli valtaisa urakka. Vaikka seuran jäsenten keski-ikä on melko korkea keski-ikä ei kuitenkaan kovinpaljon nouse vuodessa, nuoria jäseniä tulee samaa tahtia kun vanhempia poistuu rivistä. 10 vuodessa seuran jäsenten keski-ikä on noussut yhdellä vuodella, samalla tahdilla eläkeikään 65 vuotta taitaisi vielä mennä lähemmäs 100 vuotta. Majakiinteistöä ei tarvitse lähivuosina kunnostella, velkaa ei ole, tuleva sukupolvi ei tarvitse juurikaan talkoilla, nykyään yhdet koko seuran talkoot ja kahdet hirviporukalla vuodessa, talkoisiin kutsu käy kaikille, ne tulee jotka ehtii, 10-20 henkilöä, kirjanpitoa talkoolaisista ei pidetä ja päivää sanotaan niilekin jotka eivät talkoisiin ole osallistuneet. Liittymismaksu, maanomistajat ei liittymismaksua maattomilta perittävä liittymismaksu kohtuullinen, olipa maanomistaja tai maaton seura päättä kenet kelpuuttaa jäseneksi, kaikki jäsenet halutessan pääsevät hirviporukkaan kunhan täyttävät hirvenmetsästäjän kriterit, näin meillä. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|