Metsästyskoiran kunnon ylläpito lomalla!

[KHaivula]

[Valto.]

En tiedä mitä lihaksia missäkin aktivoituu, mutta miellän, että uidessa joutuu tekemään töitä huomattavasti kovemmin, eli lyhemmässä ajassa saman tehoinen treeni. Lisäksi uidessa ei ainakaan nivelet rasitu kuten kovalla alustalla juostessa. Ja isoin syy on puhtaasti noutojen treenaus missä sattuu tulemaan samalla hyvä liikunta ja vähän joutuu koira pääkoppaakin käyttämään, kun nostaa vaikeusastetta ja tekee yliuittoja, useamman esineen heitto kerralla ja vastaavaa.

[Ajokoiraman]

Pari ajatusta kun tämä on ajankohtainen aihe. Olen aina ollut kesäinen himojuoksuttaja, kun juoksen ja pyöräilen itsekin mielellään. Monenlaista systeemiä ja viritystä on kokeiltu. Taannoisen, jo jäähtymään päässeen maratonvillityksen ohessa huomasin, että koirat saa oikeastaan yhtä hyvään tai huonoon kuntoon, kun juoksee itsekin. Eli pyöräilyllä ei vaikuta olevan ratkaisevaa merkitystä alkusyksyn metsästyskuntoon koiralle. Se pitää joka tapauksessa alkukaudesta ajattaa tai laukottaa metsästyskuntoon, nousujohteisella treenillä. Kesäisen liikunnan ansiosta, luulen, mitään jalkavaivoja ei ole ollut juuri koskaan.

Minusta paras polkupyörä juoksutukseen on kolmivaihteinen, jalkajarrullinen pyörä, jossa jämerät renkaat. Mitään joustoja ei tarvi olla. Koirien äkkipysäyksien vuoksi on parempi, ettei etupää niiaa ja että jarrulle pääsee heti. Ainakin takajarru pitää vaihtaa vasemman käden kahvalle, jos ei ole jalkajarrua. Itsellä on kolmekin koiraa hihnoista kädessä kiinni. Springeri on, mutten enää käytä. Koirien menohaluissa on isoa eroa ja laiskin määrää vauhdin. Ei niitä viitsi erikseen käydä juoksuttamassa vaikka paras tieten olisi.

Se oli eri juttu, kun sai aloittaa ruotsissa riekonpyynnin 25.8. Silloin juoksutin seisojia valjailla ja maastopyörällä 2/3 lenkeistä. Tein niille samaa kuin itsellekin, eli peruslenkki, vauhtikestävyys ja pitkä lenkki. Pitkä lenkki on 20-30km. Siltikin koirat piiputti viikon riekkoreissulla ja piti pitää välipäiviä kalastuksen merkeissä.

Kesäliikunnan muita hyviä puolia on että koiran kuntoa tulee seurattua, se ei pääse huomaamatta lihomaan. Melkein paras on pyöräillä kaupungin tuntumassa pyöräteitä pitkin. On reittivaihtoehtoja ja tottelevaisuus säilyy, kun reitille sattuu ärsykkeitä riistan ja kissojen muodossa. Niiden perään ei ole lupa ryntäillä. Koirat on helppo opettaa juoksemaan pientareella, jolloin itse saa lipotella asvalttia. Jos on vähemmän liikennöityjä pätkiä, kasvillisuus voi nousta asvaltin reunaan, silloin voi joutua siirtymään autolla sorateiden ääreen, ainakin niille pitkille lenkeille. Kevyt koira voi juosta asvaltillakin jonkin verran, se vain pitemmän päälle hioo käpälien pinnan ohueksi.

[massimo85]

Ajokin annan huilia nyt kunnolla, oli kausi aika tiukka. Näkkyy viihtyvän sohvalla ihan hyvin. Ei oo muutenkaan mikään innokas pyöräilyyn. Tuon 2v seisojan kanssa aloiteltu pyöräilyä nyt ja meno on huljakkaa. Ihan eri into tällä on juoksemiseen ja vetämiseen, joutuu jarruilla himmailemaan. Jahka tämä saa varmuutta niin ruveta yhessä koittamaan miten menee, jakajalla springeriin tai toinen keulille flexiin. Johon nuo uimassakii tänää kävivät kun kotiranta aukes.

[Valto.]

Minä en kyllä ikinä vaihtaisi jalkajarrulliseen pyörään, enkä ymmärrä mitä siinä saavuttaa? Koiran/koirien narut pyörään kiinni, niin molemmat kädet on vapaana. Sormet koko ajan jarrukahvoilla, kuten nyt normaalissa maastopyöräilyssä kuuluu ja tehokkaat nestekäyttöiset levyjarrut. Jos ajatellaan vähän rajumpia vehkeitä, niin miten kaksipyöräinen pysäytetään? Tehokkaalla nestetoimisella levyjarrulla ja nimen omaan etujarrulla. Ovat muuten myös kaikki myös keulasta sekä perästä jousitettuja nuo rajummat kaksipyöräiset. En näe mitään syytä miksi jousitettu ja tehokkailla levyjarruilla varustettu pyörä häviäisi jalkajarrulliselle. Lähtökohtahan on, että etujarrulla jarrutetaan niin kovaa kuin mahdollista ilman renkaan lukittumista ja takajarrulla avustetaan. Pitävällä pinnalla etujarrulla jarrutetaan niin tehokkaasti, että takapyörä nousee hiukan ilmaan, siis silloin jos halutaan oikeasti pysäyttää tehokkaasti. Siinä tulee jo merkittävä ero, että kuinka nopeasti jarrutus alkaa siitä kun tarve pysähtyä havaitaan. Jalkajarrulla joutuu tekemään ison liikkeen ja vaihtamaan tehoa tuottavien lihasten suuntaa, eli tarvitaan nopea suunnan muutos ja silti poljinten matka on pitkä. Verrattuna todella lyyeen sormien liikkeeseen nykyaikaisilla jarrukahvoilla.

Oikeastaan ainoa miinus mitä näen noissa nykyaikaisissa maastopyörissä tulee siitä kohtalaisen etukumarasta asennosta. Omaani olen ainakin joutunut rakentelemaan sarvia ja muita vaihtelemalla pystymmäksi, jotta näkee luontevasti seurata tarpeeksi kauas koiran eteen etumaaston tapahtumia ja sieltä saa itselle lisää reagointiaikaa monessakin tilanteessa.

Toki minä puhun nyt kovavauhtisesta menosta. +30km/h kapeaa metsäpolkua puiden seassa riistaviettisen koiran perässä, joka saattaa tempaista täydestä vaihdista 90 vinkkelin rusakon perään ja pysähtymiseen on käytettävissä ehkä 4m jarrutusmatka. Tarkoittaa sitä, että pienelläkin asialla voi olla iso merkitys ja reaktioaika erityisesti jarrutuksessa on merkityksellinen. Minä en niinkään panosta niihin huippuvauhtien hiomiseen, kun ei kilpailu kiinnosta. Mutta jarrutusta ja mahdollisimman hyvää ennakointi ja koiranlukutaitoa pidän tärkeimpinä ominaisuuksina koiran kanssa pyöräilyssä.

Eri asia jos huristellaan verkkaisemmin ja selvemmillä sensseillä, niin ei tarvitse välttämättä aivan yhtä sähäkkää pysähtymistä. Monta hirvikoiran juoksuttajaa olen nähnyt ketkä pärjää aivan hyvin vaikka ilman jarruja. Laittaa vaan jalan maahan kun koira pysähtyy. Mutta jos mennään sille tasolle missä pitää jo oikeasti vähän miettiä miten sen pyörän saa pysähtymään, niin en kyllä ihan heti keksi voittajaa nykyaikaisille levyjarruille.

Mutta tuossa ollaan samaa mieltä, että joka tapauksessa se juoksukunto tehdään metsässä vapaana. Toki ymmärrän, että jos se hirvikoira on laitettu häkkiin marraskuun alussa ja seuraavan kerran päästetään sieltä pois seuraavan syys-lokakuun paikkeilla, niin ehkä siitä olisi aika paljon apua, kun olisi juoksuttanut vaikka pyörällä kesäaikaan jonkin verran. Mutta ei minulla ainakaan seisojan kuntoon ole mitään merkitystä juoksutanko kesällä enemmän vai vähemmän, vedätänkö vai juoksutanko pidempää lenkkiä. Pysyy kuitenkin koira rauhallisempana, koti ehjempänä ja isäntä tyytyväisempänä, kun kehittää koiralle puuhaa myös kiinnipitoaikana. Vetohommat tuo ehkä vähän monipuolisuutta, kun mennään kovaa ja kovalla lihasrasituksella kohtalaisen lyhyt pätkä. Muuten juoksee kuitenkin vapaana rauhallisempaa tahtia enempi vähempi epätasaisessa ja vaihtelevassa maastossa pitkiä päiviä, joten saa kyllä vuoden aikana aivan tarpeeksi sitä peruskuntolenkkiä. Loppuunsa se 20-30km peruskuntolenkkikään ei ole koiralle kuin sellaisen iltapäivä piston verran ja sekin tasamaata. Täysi jahtipäivä on äkkiä tuo x2 tai enemmän ja huomattavasti vaativammassa maastossa. Ne peruskuntolenkit pitäisi olla sellaisia 50-100km vähintään ja useamman kerran viikossa, että sillä päästäisiin edes lähelle jahtikuntoa. Kausi alkaa ja otetaan linkku auki, niin noitahan ne päivämatkat on. Eli eipä se mikään ihme ole, jos koira ei vedä suoraan kauden avauksesta täyttä viikkoa vielä lämpimillä keleillä tuollaisia matkoja. Jos jostain syystä olisi pakko saada koira aivan täyteen tikkiin heti kauden alkuun eikä vapaana juoksuttaminen olisi vaihtoehto, niin pakko kait se olisi huristella se 3-5 kertaa viikkoon noita reippaita 50km lenkkejä, niin olisi edes teoreettiset mahdollisuudet.

[Ajokoiraman]

Siksi jalkajarrullinen, kun toisessa kädessä on 3:n koiran narut ja toisella ohjataan. Kuten sanottu, omien kokemusten mukaan tuolla sunnuntaiajelulla tai itse juosten, saa koirat aivan tarpeeksi hyvään kuntoon. Olen myös käynyt lenkillä täysjousitetulla maastopyörällä jonkun sata tai tuhat kertaa ja tiedä sen edut. Se on ok jos reenattavia koiria on 1 tai 2 ja pyöräily tapahtuu poluilla tai soratiellä.

[jkvi]

Jämti ei pysähdy pelkällä takajarrulla.

[massimo85]

[Ajokoiraman]

En ole nopeuksia mitannut, mutta aika haipakkaa se on kun kaksikin reipasta seisojaa kiskoo valjailla pyörää tai potkuria. Ei tee mieli ilman kypärää harrastella. Ja siinä polkua päästellessä se pyöräkin saa olla perus Oivaa jämerämpää tekoa. Mutta kun aiheena on metsästyskoiran kunnon ylläpito, niin sillä laitoin omia havaintoja tuosta reenitapa/ saavutettu hyöty - näkökulmasta.

[viisasverneri]

Joitain kertoja olen itseäni harjoittanut pitkien matkojen varalle. Eihän idea ole, että juoksukerrat olisivat täysillä alusta loppuun ja aina tavoitteena olevan matkan mukaan.
Ajatushan on vähitellen rakentaa kestävyyttä, jotta H-hetkellä kroppa olisi iskussa. Eli treeniä pk-alueella, väliin intervalleja jne.
Pohdiskelin, että meneeköhän samalla mallilla koirillakin.
Itse en ole tähän päivään mennessä muuta keksinyt kuin talvisin vetohiihtänyt, kesäisin uinut ja lenkkellyt, pyörällä tai ilman, koirieni kanssa. Elokuun 20. päivä sitten metsää hissunkissun. Ja sitä sitten niin kauan kun keliä riittää koiran metsässä kulkea.
Tämä soveltamani malli on perustunut ajatukseen, että koira on kunnossa läpi vuoden. Ei ole tullut yllätyksiä syksyllä. Ja näkeepähän omatkin varpaat vuoden ympäri.

[Ajokoiraman]

Tuossa se tuli sama idea kuin itsellä, paremmin ilmaistuna. Kerran vanhempi jahtikaverini jutteli, että hänen ajokoiriensa alkukauden ajot ovat saman mittaisia, kuin loppukesän pyörälenkit. Siitä pikkuhiljaa pitentäen. Kaverilla oli sillä hetkellä 4 käyttövalioajokoiraa tarhassa, yhtäaikaa. Ei varmaan yllätys että saman miehen koiria ei tarvitse verkolla pyytää erien välissä. Tuota systeemiä olen itsekin yritellyt jo vuosia. Helpompaa se onkin nyt kun koiria on monta, ei tarvi samaa koiraa juoksuttaa joka päivä ja koko päivää.

[Valto.]

[Ajokoiraman]

Kun ne narut on käsissä, ne voi siitä tarvittaessa päästää irti. Jos käy se perinteinen että koirat kiertää jonku tolpan väärältä puolelta. Voi myös lyhentää naruja kun pyöräilee muiden liikkujien välistä ja vierestä. Risteykset sujuu helpommin ja koirat saa ohjattua kulkemaan pientareella jos ne pyrkii asvaltille.

Todella vaikea varmasti nähdä asioita tuolta kantilta, jos oma tapa on toinen.

Senkin olen huomannut, että oikein vetohaluinen koira on paljon väsyneempi sellaisen lenkin jälkeen, että sen pitääkin ravata koko matka eikä se saa vetää. Ei minulla yleensäkää kiinnosta kauheasti miten on totuttu tekemään, teen kuin itse parhaaksi koen. Syksyn koetuksissa sen sitten näkee, miten kukainenkin on kuntoilut ja tokot hoitanut.

[Valto.]

Joo sen ymmärrän hyvin, että narut kädessä on helpompi ohjata koiria. Paljon varmaan siitä kiinni, että millaiset paikat itse kenelläkin on lenkittää. Jos pääsee metsäpoluille, metsäteille ja vastaaville suoraan pihasta, niin ei tarvitse koko ajan ohjailla. Jos joka viidennellä lenkillä tulee yksi ohitustilanne, niin silloin voi vaikka pysähtyä kokonaan.

Minä olen ratkaissut vilkaammin liikennöidyillä pätkillä asian siten, että koira on kiinni normaalisti vetoliinassa ja fleksi menee myös sinne. Fleksi on sarvissa niitä tilanteita varten, kun tarvitsee ohjailla ja muuten sitä ei tarvitse pitää käsissä. Ne ohjausta vaativat tilanteet ei ainakaan itsellä tule koskaan täydessä vauhdissa ja ne pystyy ennakoimaan. Voi himmailla vauhtia valmiiksi ja ottaa fleksin käteen. Useamman koiran kanssa menisin samalla systeemillä, mutta koiran pään kiinnitys pitäisi vain hoitaa jollain jakajalla tai kiinnittää vetoliinaan.

Risteykset olen opettanut menemään käskyillä, niin ei tarvitse niissä erikseen narusta ohjailla. Reittivalinnat olen pitänyt sellaisina, että ei myöskään tarvitse ohjata koiraa pois asfaltilta. Tässä suurimpana syynä se, että tykkään itse eniten polkea rauhallisissa maastoissa luonnon ympäröimänä, enkä viihdy itse noilla pyöräteillä muiden seassa. Ehkä siksi noitakin käy todella harvoin, että koira menisi jonkun väärältä puolen, kun mennään polkua, talvitien pohjaa tai soratietä mikä on koiralle itselleenkin luontaisin reitti juosta. Oikeastaan ainoat tilanteet on niitä 90 vinkkeleitä jonkun hajun perään ja niitäkin tulee kohtalaisen vähän, eli ei läheskään joka lenkillä. Äkkipysäyksiä tarpeiden tekoon puolestaan tulee joka lenkillä alkumatkasta ja niiden kanssa saa olla tarkkana. Menohaluja on vaikka muille jakaa, jolloin vauhti herkästi nousee ja yks kaks täydestä vauhdista muistuu mieleen, että olisihan se kevyempi juosta suoli tyhjänä. Silloin yleensä saa laittaa jarrutehon todelliseen testiin. Toki asiaa voi ennakoida, eikä nosta vauhtia kovemmaksi mistä tietää, että ehtii pysäyttää ajoissa.

Itse en ole havainnut tuota samaa, että koira olisi väsyneempi hitaamman lenkin jälkeen. Itsellä aika hyvin koira säädellyt oman vauhtinsa minun vauhtiin ja lopettaa vetämisen melko äkkiä, jos huomaa että nyt mennään rauhallisemmin. Tulee varmaan siitä, että joka lenkillä on myös teknisempiä pätkiä, jolloin minä joudun pudottamaan vauhtia ja koira ymmärtää myös laskea raville. Olen mennyt pidempiä lenkkejä siten, että antaa koiran poltattaa minkä pääsee alkuun ja jatketaan vaan matkaa pidemmäksi. Kyllä ne kovimmat vetohalut alkaa olla 10km jälkeen vedetty ja seuraava 10-20km mennään rauhallisemmin. Väsynyt koira toki on, mutta en ole havainnut että olisi ollut yhtään väsyneempi, jos vauhti on pidetty alusta asti rauhallisena.

[Sawaho]

Juu-u, ajattelin minäkin koiran juoksutusta joskus -70-luvulla, kun alkoivat nämä haukkukokeisiin aikovat siitä puhella ja suositella. Että siitä vaan koiruus vaijeriin ja menoksi noin 20-30 km/h soratietä. Parin kilsan kohdalla oli hirvi mennyt aamuaikaisella yli tien ja koiruus, tietenkin, käänti menosuunnan 90 astetta oikealle, mutta ei himmannut vauhtia yhtään. Niinpä löysin itseni nokkospuskasta, ai helkuta, kun kärvästeli t-paidan paljaaksi jättämiä kyynärpäitä. Että se siitä koiran juoksuttamisesta. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta.

Täysin turhaa se olisi ollutkin, kun niihin aikoihin alkoi hirvikolareita pukata pahimmillaan päivittäin. Sitä hommaa riitti omille koirille 45 vuotta, 365 päivää per vuosi ja 24 tuntia per vuorokausi. Joskus lämmintä 35 astetta ja joskus pakkasta 30 astetta. Eikä työtä häirinnyt sarva eikä ärhooyy, iha ite piti se homma hoidella. Kun oikea hirvijahti alkoi, oli näillä koirilla kaatoja jo useita, enimmillään yli 20 ja kuntoa riitti, vaikka jahtia ja loukkaantuneiden hirvien hakua saattoi olla joka päivä enemmän kuin viikon ajan. Ei tarvinnut kynsiä leikata eivätkä ne hötkyilleet muutenkaan turhan päiten.

Se, joka on suolistanut hirveä yksin pimeässä tiheikössä ilman kunnollisia valoja (olisipa ollut nykyaikainen otsalamppu), arvostaa pientäkin apua. Nämä koirani olivat oikeasti avuksi ( kolmen vuoden nuoruuden kohelluksen jälkeen) avaamalla peräsuolen ja yksi ymmärsi vetää varovasti henkitorvestakin (pyynnöstä), joten pääsin kahdella kädellä kopeloimaan mahakiinnikkeitä irti. Yhtenä jouluaattoyönä kun kaivelin suolikaappia, tulin siihen tulokseen, että olen enemmän hullu kuin viisas, kun revin suolia ulos pakkasessa ja pimeässä yksin ja vapaaehtoisesti pientä rahallista korvausta vastaan. Aivan varmana koira luki ajatukseni ja heikon hetkeni, kun se tarttui varovasti henkilutkuun, vilkaisi minua (sopiiko auttaa) ja alkoi varovasti auttaa vetämällä sisukalupakettia ulos. Kyllä helpotti...
_________________
Etsi raittiin ilman rajaa, se on mennyt metsään..