Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
Kirjoittaja |
Viesti |
niksa Kanta-asiakas
Liittynyt: 28 Tam 2005 Viestejä: 164 Paikkakunta: Etelä-Suomi
|
Lähetetty: 11.11.2006 20:12 Viestin aihe: Makuupaikka |
|
|
Millaisia vaihtoehtoja on jäniksen makuupaikaksi. Eli potenttiaalisemmat paikat?
Kuusen alunen, kiven vierus, kaatunut puu, vai millainen?
Kiitoksia etukäteen! |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Artsi Kanta-asiakas
Liittynyt: 26 Mar 2004 Viestejä: 292 Paikkakunta: Juuka
|
Lähetetty: 11.11.2006 21:33 Viestin aihe: |
|
|
Yleensä makuu on paikassa joka tarjoaa ilmasuojaa ja ympärillä aluskasvillisuutta jonka sekaan on hyvä livahtaa. Useimmat löytämäni lymöt ovat olleet pienehkön kuusen alla, harvemmin myös iso kelpaa. Joskus lymö on ollut ison kiven kupeessa jossa kasvaa myös katajaa, myös puun juurakko ajaa saman asian. Loka-marraskuussa ennen lumen tuloa saattaa makailla korkealla mättäällä josta erottuu kauas, samoihin aikoihin saattaa mennä aivan rantakiville lymöön. Näin alkutalvesta ennen kuin heinät ja varvut jäävät kokonaan lumen alle olen muutaman makuun löytänyt vatun/horsman varsien alta eli ovat jääneet aukeammalle kuin normaalisti. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
EmesR Kanta-asiakas
Liittynyt: 29 Hei 2006 Viestejä: 142 Paikkakunta: Savon-mua
|
Lähetetty: 12.11.2006 14:00 Viestin aihe: |
|
|
Rusakko aniakin näköjään voi makoilla ojassa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
NoVoeHelevetti Kanta-asiakas
Liittynyt: 17 Tam 2005 Viestejä: 6357 Paikkakunta: Akaan seurakuntanuoret
|
Lähetetty: 12.11.2006 16:00 Viestin aihe: |
|
|
Kyllä kait tuo rusakko voi maata melkein missä vaan, tänään keskellä metsää, mutta ei mitään suojaa ympärilla, eikä ilmaankaan. Erottu melko hyvin kun vielä vähän liikahti, ruskea pallukka hankea vasten. Metsäjänis löytyy useimmiten kuusen alta. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Elemo ***
Liittynyt: 16 Syy 2005 Viestejä: 858 Paikkakunta: Haapajärvi
|
Lähetetty: 12.11.2006 17:29 Viestin aihe: |
|
|
Joo rusakko tosiaan voi löytyä mistä vaan. Kerrankin lähti keskeltä metsää melko ison kiven päältä, ei kovin suojainen paikka päivämakuulle. Ja latojen alla, ojissa, tiheissä kuusipuskissa, pajukoissa ja millon missäkin. Eli aina kannattaa olla varuillaan. _________________
|
|
Takaisin alkuun |
|
|
niksa Kanta-asiakas
Liittynyt: 28 Tam 2005 Viestejä: 164 Paikkakunta: Etelä-Suomi
|
Lähetetty: 12.11.2006 20:29 Viestin aihe: Uusi lumi |
|
|
Miten jänis / rusakko liikkuu uudella lumella? (loikkien... )
Eli jos yöllä sataa lunta ja sade lakkaa aamuksi. Onko tällöin yleensä jälkiä aamusta?
Olen aprikoinut juuri tuota tuoreiden jälkien parasta ajankohtaa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Artsi Kanta-asiakas
Liittynyt: 26 Mar 2004 Viestejä: 292 Paikkakunta: Juuka
|
Lähetetty: 12.11.2006 21:02 Viestin aihe: |
|
|
Tänään sain taas kaksi jänöä ajettua makuulta, kumpikin lähti niin kaukaa ettei näkynyt. Pakkasella ovat vähän turhan arkoja ja lumisessa metsässä näkyvyys on liian lyhyt.
Toisaalla koetettiin ajoketjulla taimikkoa jossa oli paljon jälkiä, jänö kävikin näyttäytymässä passissa mutta kun paahtoi niin kovaa niin jäi ampumatta. Saisi tulla hieman lunta että vanhat jäljet peittyisi. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
veikka Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Maa 2004 Viestejä: 882 Paikkakunta: Joensuu
|
Lähetetty: 13.11.2006 08:26 Viestin aihe: Re: Uusi lumi |
|
|
niksa kirjoitti: | Olen aprikoinut juuri tuota tuoreiden jälkien parasta ajankohtaa. |
Kovan lumisateen jälkeen ei jälkiä heti ekana aamuna yleensä löydy,mutta jos löytyy niin sitte on rusakko lähellä.
Mutta kun sateesta kulunut se yksi päivä,niin jälkiä on sitte pirusti jokapaikassa.
Saalisvarmin konsti on katsella heti lumisateen jälkeen pomppujäljet(aina ei löydy),miehet passiin ja yksi äijä ajaa rusakon ylös. Jos hiukkaakaan on passit kohdallaan niin en menis rusakon puolesta lyömään vetoa. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
mehtä Kanta-asiakas
Liittynyt: 07 Maa 2004 Viestejä: 607 Paikkakunta: Helsinki/Karkkila
|
Lähetetty: 13.11.2006 11:24 Viestin aihe: |
|
|
WhiteTail™ kirjoitti: | Melko varmasti siitä, että pari vuotta sitten ja siitä muutamia vuosia taaksepäin alueella on ollut rutto, ja se on vienyt kannan pohjiin. Jänis on kuitenkin suotuisissa oloissa niin nopea lisääntymään, että kanta nousee myös nopeasti, kun rutto alueelta häviää |
Meinaatko että metsäjänis ei "kestä" länisruttoa kuin rusakko? Nimittäin rusakoita on ollut koko ajan runsaasti. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Juha-M Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 30 Lok 2006 Viestejä: 41
|
Lähetetty: 23.11.2006 19:27 Viestin aihe: |
|
|
Nyt jänis höynäytti. Seurasin jälkiä ja ne loppui kuin seinään. onko tämä siis paluuperä? Ja miten se mokoma tekee sen paluuperän? Hyppiikö se ensin eteen päin ja hyppää ison loikan sivulle jälkien päässä vai tekeekö se ensin jäljet ja palaa omia jälkiä pitkin pari metriä takaisin ja hyppää sieltä sivulle? |
|
Takaisin alkuun |
|
|
poropaimen Kanta-asiakas
Liittynyt: 23 Lok 2005 Viestejä: 181 Paikkakunta: Espoo
|
Lähetetty: 23.11.2006 19:53 Viestin aihe: |
|
|
Juha-M kirjoitti: | Nyt jänis höynäytti. Seurasin jälkiä ja ne loppui kuin seinään. onko tämä siis paluuperä? Ja miten se mokoma tekee sen paluuperän? Hyppiikö se ensin eteen päin ja hyppää ison loikan sivulle jälkien päässä vai tekeekö se ensin jäljet ja palaa omia jälkiä pitkin pari metriä takaisin ja hyppää sieltä sivulle? |
Näin, mutta mieluummin 20m ennen kuin hyppää sivulle.. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Juha-M Vakituinen kirjoittaja
Liittynyt: 30 Lok 2006 Viestejä: 41
|
Lähetetty: 24.11.2006 14:22 Viestin aihe: |
|
|
Hmm... Sitten kun tulee sama tilanne, siis jäljet päättyy --> ensimmäinen paluu perä, palataan jälkiä pitkin takaisin ja katsotaan kummalle puolelle se on hypännyt jäljistä ja seurataan niitä kunnes tulee seuraava paluu perä ja sieltä aloitetaan jäniksen kiertäminen... Näinkö se siis menee?
Alkaa padassa kohta porisemaan jäniksen jälkiä... |
|
Takaisin alkuun |
|
|
OliiN Kanta-asiakas
Liittynyt: 13 Mar 2006 Viestejä: 212 Paikkakunta: lahti
|
Lähetetty: 24.11.2006 15:18 Viestin aihe: |
|
|
Kannattaa mieluummin katsella siinä jälkiä seuratessa sivuille ja eteen,sen näkee kyllä kun on palannut takaisin ja hypännyt niin ei tule turhia eestaas-reissuja ja jänis pysyy paikoillaan paremmin. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
Punajalaka Kanta-asiakas
Liittynyt: 04 Tam 2006 Viestejä: 3187 Paikkakunta: :)
|
Lähetetty: 24.11.2006 15:59 Viestin aihe: Re: Makuupaikka |
|
|
niksa kirjoitti: | Millaisia vaihtoehtoja on jäniksen makuupaikaksi. Eli potenttiaalisemmat paikat?
Kuusen alunen, kiven vierus, kaatunut puu, vai millainen?
Kiitoksia etukäteen! |
Jos kävelee vähän harvemmassa metsässä jossa on hyvät ampumis olosuhteet, kannattaa olla varuillaan lähestyessä kuusia, puskia, turppaita, tuulenkaatoja ym. Monesti tekevät pahnan myös ranta kaislikkoon ja koska siellä ei ole ruokaa, niin yleensä pahna löytyy varsin pian jos huomaa kaislikkoon menevän jäljen. 2-4 miehen porukalla on monesti kierretty noita rytikköisiä rantoja niin, että joku on lähtenyt jäljelle rytikköön ja muut on katsonut aukean paikan läheltä ja jäänyt passiin ja tulosta on tullut. Kuusikkoja ja pusikkoja on myös menty, niin että on kierretty ensin alue ja jos jälkiä menee enemmän kuin lähtee, niin on tehty reunoille passit ja joku on lähtenyt jäljelle tai muuten ajamaan pupun liikkeelle. Monesti ampuma tilanteet tulevat juuri sivupasseille vaikka jäljestäjä pääsisi lähellekkin, koska maasto on suosituimmilla pahnapaikoilla yleensä aika peiteinen. _________________ No ehä minä, mutta muut. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
kari049 Kanta-asiakas
Liittynyt: 05 Jou 2005 Viestejä: 276 Paikkakunta: pohojanmaa
|
Lähetetty: 24.11.2006 21:19 Viestin aihe: |
|
|
no omia kokemuksia sen verran tosin vuosien takaa nykyään metsästän koiralla.rusakko hyppää lähes aina "suppuun" ennen makuusta elikkä 3-10 viimeistä jälkeä ennen makuusta kaikkien tassujen jäljet peittyvät jos laitat kämmenen päälle! jos saat jäniksen liikkeelle mutta se karkaa niin perään ei oo kiire seuraa jälkiä taaksepäin ja katso mitä se on tehnyt ennen makuulle menoa tästä on hyötyä tulevaisuudessa!aikanaan kaverin kans ammuttiin paljon rusakoita jälestämällä sovittiin että kun suppujäljet näkyy niin vislataan tietää kaveri olla varuillaan. |
|
Takaisin alkuun |
|
|
|