Ase&Esittely: Kolmenollakasista isoreikäiseen!

[dxman]

[Jartsu]

Just ja oliskin siinä pisteessä missä moni idiootti.(no ku ei ollu hyvä osuma, risujakin ees)

Hankitaan hienot autot jopa komea juhla Sako tai muu ylevä sakemmanni sepän tekele, 308 ja luupiksi tasco tai jakti kiikari osoittamaan sitä idioottimasinta mitä vaan voi ja leveillään notskilla autoa ja asetta kuten kunnon pöljä vaan voi.

Ampuma taidosta ei tietoakaan.

Onneksi nuoremmat on oppineet laittaamaan rahaa hieman TÄHTÄINLAITTEESEEN.(on niitä kyllä vanhemmallakin porukalla)

Huonokin kiväärin saa luotettavaksi kunnon tähtäimellä.

Laskekaa miten paljon on rahaa palanut pimpsaan ja viinaan, sillä olis saanu vaikka mitä.

[Lahtinen]

Isoreikäinen ja rekyyli

Tämä on kaliiberin suurentamisen keskeisiä seikkoja, joka on huomioitava henkilökohtaisella tasolla.

Tämä on sellainen asia, mitä ei isoreikäisessä voi olankohautuksella ohittaa. Pääsääntöisesti aina kovempi rekyyli tekee tarkasta osumisesta haastavampaa. Tästa syystä itse en koskaan suosittele isompireikäistä kaverille, jolla on ongelmia tarkkojen laukausten ampumisessa jo normikaliibereilla. Jahdissa normikaliiberilla tarkkoja laukauksia ampuva hirvimies hakkaa epävarman isoreikäosujan 6-0.

Rekyylin vaikutus on täysin yksilöllinen asia ja se ei auta yhtään, vaikka naapurin Reino pystyisi ampumaan tykillä tarkkoja laukauksia. Täällä palstalla rekyylikeskustelu on saanut huvittavia piirteitä. Rekyylin vaikutuksia harvemmin myönnetään ja sen siedossa kyseessä tuntuu olevan jonkinlainen kilpailu tyyliin, kuka pystyy juomaan eniten viinaa…

Itse olen havainnut, että rekyylin siedossa on yksilöllisiä eroja. Harjoittelemalla ja aseen ergonomian ja lisävarusteet itselleen sovittamalla sen kanssa pääsee yleensä sinuiksi. On ilmeisesti myös niitä, joille rekyyli ei aiheuta mitään ongelmia harjoittelemattakaan. Koska kyseessä ovat kuitenkin kehon vaistomaiset suojareaktiot (rekyyli, suupamaus), itselleni on herännyt kysymys, että onko noilla kavereilla hermojärjestelmässä myös jotain muutakin "vikaa", joka taas saattaa hankaloittaa normaalia arkipäivän eloa.

Rekyyli haittaa nimenomaan tarkkaa ammuntaa. Jos perusampumataito on ”roiskimisen” tasolla, ei rekyylin haittoja pysty välttämättä edes huomaamaan.


Rekyyliasioihin liittyy mielestäni myös varsin kummallisia yleisiä totuuksia, joita olen pohtinut:


Monesti toitotellaan, ettei riistatilanteessa rekyyliä huomaa. Totta. Mutta mitä tämä sitten kertoo? Mielestäni tuo ei juurikaan auta ampujaa. Jos aseen rekyylin vuoksi harjoituksissa ei pysty tekemään hyviä ja puhtaita suorituksia, koko harjoittelu valmentaa kehoa ampumaan ns. huonon laukauksen. Kun keho on harjoitettu tähän, niin itse en usko pätkääkään, että riistatilanteessa lähtee vaistomaisesti täydellinen laukaus, jota ei muulloin pysty koskaan tekemään. Paitsi tietysti tuurilla.

Moni haluaa kokeilla jotain kaliiberia, ennen hankintaa, nimenomaan rekyylimielessä. Mitä tuo sitten kertoo, ei mielestäni juuri mitään. Rekyyliongelmat syntyvät harvoin ensimmäisellä ratakäynnillä näkyviksi, seuraava käynti saattaakin sitten olla jo erilainen…

Ja sitten nämä vertaukset magnumhaulikkoihin. Noilla ampumista ja tarkkoja kiväärilaukauksia voi mielestäni verrata yhtä hyvin kuin vessan kaakelien värin korrelaatiota saalisonneen.

Itse en ole saanut minkäänlaista jumalaista rekyyli-immuniteettia. Aikoinaan rippikouluikäisenä eräs olympiatason kivääriampuja tuunasi minulle hirvikaluston ja siihen latauksen. Koska kyseessä oli 300m ampuja, oli ladingit melkoisen kireitä. Tuolloin tuli kiikaria otsaan aika usein, eikä mistään vaimentimista oltu kuultukaan. Jouduin rekyylimielessä pitkälle ja kiviselle tielle.

Nuo kokemukset rata-ammunnasta ohjasivat melkoisesti isoreikäiseen siirtymistäni.

- En päätynyt magnumkaliiberiin
- Valitsin ergonomialtaan hyvin itselleni sopivan aseen
- Aseessa on ns. paksu piippu, jolloin kalusto ei ole mitään ultralightia
- Samoin pidättäydyn hyvin pitkälti isoreikäisellä ammutuista laukauksista kun suven ratakausi on meneillään ja ammun isoreikäisen treenit vasta aivan jahtikauden alla.


Nykypäivänä ”liian järeän” kaliiberein hommanneille on myös hyviäkin fiksausmahdollisuuksia. Suujarrua en itse suosittele sen negatiivisten terveysvaikutusten takia, mutta äänenvaimennin on esimerkiksi monessa mielessä erinomainen kapistus.


Rekyylin sietokyky on yksilöllinen asia. Kyseessä ei ole se, että minkämoisella tykillä pystyy ampumaan vaan minkämoisella aseella pystyy ampumaan toistuvasti tarkkoja laukauksia, niin harjoituksissa kuin jahdissakin. Tyhmin vaihtoehto on valita itselleen kalusto, jolla "näyttää paperilla" kovalta jätkältä, mutta jolla ei pysty osumaan siihen mihin haluaa...

[Jartsu]

"Ja sitten nämä vertaukset magnumhaulikkoihin. Noilla ampumista ja tarkkoja kiväärilaukauksia voi mielestäni verrata yhtä hyvin kuin vessan kaakelien värin korrelaatiota saalisonneen."

Jos ittensä pelottelee Kovilla täräyksillä heikkohermeiseksi niin se on aivan sama onko se jyty haulikko tai kivääri.(potku olkapäässä jää mieleen molemmista)

Mielestäni !&%¤# huussilla on vähän tekoa tässä asiassa kaakeleineen saalisonneen ellei ole hyyskä ja ovi mettäänpäin että kävis passipaikasta.

[nippon1]

ent.ap varmaan olet hirviä tarkkailleena havainnut alkusyksyn ilmiöistä...Hirvet syö mielellään pelloilla elikkä viljelyksillä. Eräänlaista nurmiahan se tavara on mitä ammuille siellä kasvaa. Niillä on myös eräänlaisia perverssioita kaivaa kuoppaa metsiin, sitten ne pissii sinne ja ympärille. Myös puita on kiva puskea, usein net sitten on enemmän tai vähemmän nurin käsittelyn jälkeen.

Jos haluat "totuttautua niitten elintapoihin?", niin it is the only way mie sanoisin. Vaikeaahan se on, mutta jos välttämättä haluaa...
_________________
Rauhasa hissun kissun

[ent.ap]

Nippon1:onko suomenkielessä samaa "samaistua elintapoihin", vaiko "totuttautua niitten elintapoihin"? V...ttu kun tuon vielä oppis. Samaistua on mielestäni eri homma?

Olen kylläki selittäny asiani, niinhyvin kuin se osaltani onnistuu, jos joku ei ymmärrä... niin minkäs sille.

En osaa kirjottaa kouluarvosanoin, mutta ikäni olen mettästäny...kirjanoppineille voi olla muutaki luettavaa, jos meikän lipsahukset on liikaa...
_________________
Jokanen eletty päivä, on lähenpänä kuolemaa.

[Lahtinen]

Isoreikäinen ja ”liipaisu”

Oman kokemukseni mukaan isoreikäisen, hieman rekyloivamman aseen valinnassa, korostuu erityisesti aseen ergonomian sopivuus käyttäjälleen.

Hyvin tärkeänä tekijänä onnistuneita laukauksia pohjustaa myös hyvä ja ampujan mieltymyksien mukaiseksi säädetty liipaisu. Jos rekyloivassa aseessa on huono liipaisu, monesti ongelmat vielä korostuvat normaalikaliibereihin verrattuna, erityisesti nopeissa tilanteissa.

Itseäni on ihmetyttänyt monen aseharrastaja välinpitämättömyys liipaisun suhteen. Aika monessa aseessa laukaisuvastuksen säätö on hyvinkin helppoa. Ja onko se loppuviimeksi kovin suuri vaiva, vaikka ase pitäisi ”irroittaa puistaan”. Tyypillisesti metsästysaseen liipaisun joutuu säätämään vain kerran ja se on siinä. Tuleepahan samalla varmistettua aseen ruuvien kireys. Pelkän laukaisuvastuksen säätö esimerkiksi kotimaisissa kivääreissä on monasti ihan kotikonstein tehtävä homma, kunhan pysyy reilun kilon liipaisuvastuksessa. Snellarihommat ovat sitten erikseen.




Omalla kohdalla lähestyin asiaa seuraavasti:

- Tiesin, että isoreikäisellä harjoittelu painottuu aivan jahtikauden alle.

- Koska kesän mittaan ratakaudella ammuin kuitenkin ”jonkin verran” hirvikaliiberin aseella, niin tuunasin metsäaseen liipaisun niin lähelle ratakaluston liipaisua kuin osasin, rapiaan kiloon.

- Koska molemmat aseet ovat kohtuu raskaita ja liipaisu samanlainen, ratakalustoharjoittelu edesauttaa jossain määrin myös metsästysaseeni kanssa ”osuvia laukauksia” ja sisäänajovaihe isoreikäisellä vuosittain syksyn jahtiin onnistuu vähäisemmällä asekohtaisella harjoittelulla.

[nippon1]

Elä ap ala savuttaa . Kyllä mieki tutustun elkoitten tapoihin. Totuttautumisesta tuli minulle mieleen lähinnä tilanne jossa joko totuttaudutaan heräämään aikaisin, kylmään etc. Siitä sitten vilkas mielikuvitukseni loi astetta erähenkisemmän version. Kyllähän se niin on, että ei se oo metsämies eikä mikään jos ei hirven kusikuoppaa piehtaroi ja kääntele taimikkoa lakoon
_________________
Rauhasa hissun kissun

[Jartsu]

Tosi tarkka erämieshä nuolasee kusesta ja maistaa palan pötikkää ja saa heti selville missä se makoilee ja osaa hiipiä tuulen suojassa ja hamaralla kolkata.

[Metsäarska]

Tuli joskus 80-luvun alkupuolella siirryttyä 30-06:sta .338:iin kun ole hetken mielessä käynti Afrikassa isomman riistan perässä. Vaan haaveeksipa tuo on vielä jäänyt ja nykyään sielläkin isommat elikot on jo niin vastustuskykyisiä osassa mannerta ettei .338 enää kaikille riitä. On tullut joskus aiemminkin näillä palstoilla kirjoiteltua näistä kaliiperi asioista omana mielipiteenä, että kaikki lailliset kyllä meilläkin hirvelle ja karhulle varmasti riittää. Isompi pyssy antaa pelivaraa jos sitä osaa käyttää, hätäapuna se vie vain huonompaan suuntaan. Jos nyt vaikka sitten tällä .308:lla osaa hirven varmasti ampua, ts osuu siihen kohtaan mihin aikookin niin miksei isompaakin voi harkita. Mitä on hyviä perusteluja:- ampumamatka reilusti yli 300 m, riittääkö ampumataito? - voi ampua hieman risukkoisemmassa paikassa, tosi huono peruste, eikä edes aina pidä paikkaansa. -huonompikin osuma tappaa, ei hyvä, huono osuma pienelläkin tappaa tai ei, ihan kuten isommallakin.

Enemmän se on mieltymys kysymys. Jos selviä perusteita ei ole, niin ei siitä isosta kaliiperista hirveästi etua ole, päinvastoin haitat, lähinnä kasvanut rekyyli, ellei sitä opettele hallitsemaan, voi huonontaa tulosta.

Ennenkuin alkaa miettiä kaliipein tehottomuutta, tulisi miettiä mikä luodissa on vikana, jos se ei tehoa ja sitten vasta on kaliiperin vuoro.

Ps. Ja tietysti voisi myös uhrata hetken ajatukselle, onko aseen käyttäjässä vikaa, mutta tämä vasta äärimmäisenä keinona...

[Joker]

Muutamia havaintoja ja pienoista avautumistakin 45-70...

Marlinin guidella ammuttaessa olen huomannut sen, että penkistä ammuttaessa esim. 3,50 gramman latauksella hornadyn 350 grainin luotia, niin potkaisu on jostakin syystä kirpaiseva...5 laakin jälkeen vois jo noituakin.

Onko kyse sitten huonosta ampuma-asennosta penkistä ammuttaessa, ruumiinrakenteesta vaiko mistä?

Aseella muuten on mukava seisaaltaan ampua, mutten kovin useasti ala asetta hieromaan penkissä...

Latauksia pudottaessa olen huomannut kasan leviävän, mutta ammuttavuuden paranevan. Metsästystilanteessa on piipussa juurikin yllä mainittu lataus tarkkuuden suhteen.

Mitä sitten laukaisuun tulee, niin taidan käyttää asetta sepän luona tulevana kesänä, koska saisi olla jonkun verran herkempi laukaisu. Tulee nopeasti erillinen nykäys laukaisun aikana sekoitettuna rekyyliin (henkisellä puolellako ongelmia?)lopputulos hirven perseessä. Intin ajoilta jokaisessa laukauksessa on mielessä: "nosto-tiukkaus-puristava laukaus-jälkipito"...vika se vasta tärkein onkin.

Sitten...joku mainitsi jo pienoiskiväärin ja sitä käytän mielellään harjoittelussa. Olkoon se sitten kolmantena aseena. Puhtaita laukauksia, niin seisoaltaan, makuultaan, polvelta, penkistä...samanlailla kuin muillakin, mutta laukaisuja tulee yllättävästi enemmän suhteutettuna 308 tai 45-70., voisin sanoa, että järkyttävästi enemmän.

Voi olla, että otin turhan ison harppauksen valittuani marlinin ensimmäiseksi viralliseksi metsästysaseeksi suhteutettuna aikaisempaan kokemukseen kivääriammunnasta, mutta nyt on vara valita ja vara alkaa panostamaan harjoitteluun. Sen verran v***tti olla metsällä vähäisen harjoittelumäärän takia viime syksynä. Epätietoisuus sen hetkisestä taidoista, jonka myötä yksi ohilaukaus syksyltä saldona.

Välittömästi, kun kevätaurinko alkaa lämmittää, niin pienoiskivääri esiin ja pilkkaan ampumaan (p.s ei ole ilmakivääriä, jolla harjoitella sisätiloissa talvipakkasilla).

[nippon1]

Kokele onko päässä vika kaveri lataa ja sinä ammut. Aina väliin pistetään tyhjää niin huomaat josko kovinki revit liipastessa.
_________________
Rauhasa hissun kissun

[Lahtinen]

Isoreikäinen ja tähtäinvalinta


Isoreikäinen vaatii monesti tähtäinasioihinkin hieman enemmän panostusta, mitä ihan peruskaliiberit. Keskityn itse lähinnä kiikaririntamaan, kun siitä on enemmän kokemusta. Kovempi rekyylihän rassaa myös kiikaria. Tyypillisesti kiikari on rakennettu nimenomaan rekyylirasitusta kestämään, mutta silti kannattaa pysytellä kohtuu laadukkaiksi tunnetuissa merkeissä. Samoin kiikarin jalkoihin kannattaa panostaa.


Seuraavat seikat olen itse hyväksi todennut omassa käytössäni:



- Kiikari pitää asentaa ”omille mitoille” sopivaan kohtaan aseen päälle. Tämä tarkoittaa sitä, että ase poskelle nostettaessa tarjoaa heti oikean tähtäinkuvan.

- Jos kiikarissa on ns. lyhyt silmäetäisyys, kannattaa kiikari asentaa ”optimipaikkansa etureunaan”. Kiikarin tämäntyyppisellä asennuksella pyritään välttämään kiikarin kontaktit ampujan naamaan tai silmälasin sankoihin. Jos näitä tulee, ne edesauttavat helposti rekyylipeikkoa, vaikka kyseessä olisivat ihan kevyetkin kosketukset. Joskus avattavissa okulaarinsuojissa on kohtuullisen teräviä kulmia, kun tuollainen tilttaa otsaan ampumatilanteessa, sen kyllä huomaa.

- Kiikariksi kannattaa valita sellainen, jossa on pitkähkö silmänetäisyys.

- Kiikarin jalkoihin kannattaa panostaa siinäkin mielessä, että valitsee sen korkuiset jalat, että aseen poskipakka tarjoaa vielä hyvän tuen. Tätä kannattaa pohtia aseen ostohetkillä, sillä varsinkin uutta asetta sovitellaan kaupassa monesti poskelle ilman lopullista tähtäintä aseen päällä.


Uutta asetta hankittaessa kannattaa miettiä mille tielle hyvän itselle sopivan isoreikäisen haluaa lähteä. Itse olen sitä mieltä, että perinteinen pulttilukko yleensä tarjoaa helpoimman tien. kivisin tie syntyy yleensä eksoottisista valinnoista tai esimerkkinä voi ottaa vaikka kohtuu suositun 45-70Gov 1895 Marlinin:

- Tehtaan jäljiltä tukin ergonomia melkoisen erikoinen, varsinkin perän mitta monelle liian lyhyt.

- Liipaisu monessa aseessa niin jäykkä, ettei se mahdollista tarkkaa osumista. Tämä on vielä yhdistetty kohtuu pitkään iskuriaikaan.

- Aseessa erittäin matala poskipakan harja ja se on suunniteltu matalalinjaiselle tähtäinkalustolle. Jos aseeseen laitetaan vähänkään korkealinjaisempi tähtäin, poskipakka ei tarjoa minkäänlaista tukea ja tarkka osuminen on vaikeaa.

Aseen valinta ratkaisee pitkälti isoreikämieheksi siirtymisen onnistumisen. Jos asiaan ei ole isommin halua panostaa, saattaa hommaan ryhtyminen olla järjen köyhyyttä tai ainakin kannattaa valita kalusto, joka ei vaadi tuunausta ja syvempää harrastuneisuutta.


Hirvenmetsästyksessä tulee joskus huonojakin laukauksia. Hyvälle ampujalle ja hänelle henkilökohtaisesti sovitetulla kalustolla ne ovat kuitenkin selkeästi harvinaisempia. Ongelmatilanteiden jatkoselvittelyissä voidaan kuitenkin joskus joutua ampumaan paikkaan, johon normaalisti tervettä hirveä ei ammuttaisi. Tässä omalla ”isoreikäisellä” kaadettu, kauempana passiketjussa tehty, haavakko. Haavakkohan on monesti niin shokissa, ettei reagoi uusiin osumiin ja tästä syystä tulee pommitetuksi siiviläksi. Tämä putosi isoreikäisellä paikalleen, vaikkei osuma ollutkaan rangassa. Tämäntyyppisissä haavakonlopetustilanteissa joutuu joskus tinkimään ampumalinjan esteettömyydessä, jolloin isomman kuulan mahdollisesta paremmasta risunkestosta on hyötyä.

[räyhä]

[Lahtinen]

Isoreikäinen ja aseen huolto

Isoreikäiseen siirtymisen jälkeen aseen huoltoon tuli yksi kommervenkki lisää. Muistaakseni Nimim. Hande varoitteli aikoinaan, että osasta Tikkoja on tukit kuivuneet tosi pahasti, jolloin niiden rekyylikesto saattaa heiketä. Tuohon mennessä tukin öljyäminen oli itselleni vierasta puuhaa. Nykyisellään tukki tulee aseesta öljyttyä kerran, kaksi vuodessa.

Samalle linjalle lähti kaverikin, vaikka käytössä hänellä on ihan ”normikaliibereita”.

Puhdistuspuikkokin tuli päivitettyä astetta järeämpään.


Tukin öljyäminen on muutaman minuutin homma, jonka teen yleensä jahtikauden ulkopuolella. Tukkiöljy ei meinaan haise mitenkään legendaarisen luonnolliselta.