onko hirvikoe mielestäsi vaikea?

[eljohnny]

Lahtinen: Hienoa tutkimustyötä! Tuollaiset lukemat varmaan ovat suurimmalla osalla meistä, kun sitä korttia käyvät ampumassa.

[Lahtinen]

Aitovuoren radalla oli hyvä käydä torstaina kokeessa, sillä järjestelyt olivat erittäin jämptit ja jamäkät, mutta kuitenkin leppoisat.

Siinä kopista poistuessani totesin, että näkyi syke olevan ammunna lopussa 156 kertaa minuutissa. Siinä yksi toimitsijoista naureskeli, että hänellä se taitaa nousta vastaavaan lukemaan vain kovimmilla hiihtolenkeillä .

Tuli sitten pohdittua, että kovissa lukemissa syke käy vaikka oikeastaan tietää pääsevänsä 100% varmuudella läpi kokeesta viimeistään toisella yrityksellä, jos ensimmäisessä sattuu lipsauttamaan jonkun ohi.

On melkoisen ymmärrettävää, että jos on taipumusta jännittämiseen ja harjoittelut jääneet vähiin, niin pulssi käy varmasti melkoisissa lukemissa. Jos tuollaisen hirvikoetta vastaavan ampumasuorituksen teko ei tahdo onnistua omassa rauhassa pienellä porukalla harjoituksissa, niin kokeessa on varmaan ”todella jännää”…



Tämäntyyppisiin ”kovan sykkeen alla” tapahtuviin ampumasuorituksiinkin kaiketi harjaantuu jo RHY/seura-tason kisoissa ja pystyy tekemään jonkinmoisia vähintään tyydyttäviä osumia sykkeestä huolimatta. Jos vastaavan tilanteen kokee vain kerran kolmessa vuodessa hirvikokeessa, niin en enää yhtään ihmettele noita sillon tällöin nähtäviä pakkoliikkeitä tai motoriikkaongelmia, esimerkiksi patruunoiden lipastamisvaiheessa.

[Metsnugis]

Sykehän se ongelma ammunnassa onkin. Tässä eräs keino sen välttämiseen:
Eräs seuran miehistä, joka aikaisempina vuosina oli väliin tahkonut kokeita useampaakin kertaan, oli tänä vuonna joutunut lääkitykselle. Beetta-salpa, jota ennen kaikki huiput käyttivät, oli tehnyt tehtävänsä ja syke kokeessa oli about 70. Kaveri oli kuin itse varmuus. Seisovat 10,10,9 ja liikkuvat kasin sisään

Jos ei viitti kuitenkaan doupinkia käyttää niin yks keino on hyväksi havaittu. Ennen ampumista vartin lenkki ja syke sinne kahteensataan ja suoraan koppiin. Varsinkin liikkuvia on ihan mukava präiskiä. Kuitenkin jo parin kerran jälkeen alkaa sykkeeseen tottua ja voi alkaa tavoitella jo ihan tulostakin.
Tällä harjotus metodilla merkki on taattu ja ajossa voi olla vaikka koko viikonlopun

[Lahtinen]

Tässä sykeasiassa on muuten ainakin omalla kohdalla yksi mielenkiintoinen pointti. Olen käyttänyt nimittäin sykemittaria myös kesän hirvenjuoksuissa ja noissahan on muutama kilsa juoksua alla kun ampumapaikalle tullaan. Ammunnan aikana oma sykkeet ovat olleet välillä 150…160 lyöntiä minuutissa.

Ammunta tuntuu kuitenkin huomattavasti helpommalta, jos syke on nostettu ”fyysisellä aktiviteetilla” eikä ”henkisellä”. Jos syke nousee samoihin lukemiin lepotilassa jännityksen tuomalla adrenaliinitason nousulla, ei ampumasuorituksen tekeminen olekaan ihan niin helppoa.

Eli mielestäni syketasolla ja syketasolla on eroa. Tyypillisesti varmaan pasityyppisessä jahdissa on kyseessä tuo adrenaliini-pulssinousu. Tyypillinen kommenttihan on;”Kuulin rapinaa ja pulssi hakkasi niin vimmatusti. Kun hirvet tulivat näkyviin, tuntui kuitenkin viilipyttymäisen rauhalliselta ja ammuin suoraan ratakymppiin”

Itsellänikin on jokusen kerran tuntunut tuolta. Uskoisin kuitenkin, että ammuntahetkellä pulssi ei kolkuttele seitsämääkymppiä vaan jotain aivan muuta. Kaipa tuolloin on jo niin rajuissa adrenaliineissa, että olo tuntuu todella kylmän rauhalliselta, löi pulssi vaikka kahtasataa? Seuraavaksi pitää koittaa mittaria oikeassa jahdissa.


Tuossa yllämainitussa Metsnugiksen kommentissa lienee sikäli perää, että jos pulssin nostaa ennen koetta fyysisellä aktiviteetilla ”normaalisti”, se kenties vähentää tuon jännityksen tuoman adrenaliinipiikin vaikutusta tai tehoa.

Tietysti on niitä, jotka eivät hirvikokeessa jännitä tipan vertaa. Ne ovat varmasti samoja kavereita, jotka kouluaikoinakaan eivät jännittäneet esimerkiksi luokan edessä esiintymistä. En kyllä muista omilta kouluajoilta ensimmäistäkään…

[Tapiok]

Lahtisen tekemä testi sykkeen noususta ampumasuorituksessa on kovin tuttua tarinaa. Aikoinaan aloitellessani kilpa-ammuntaa meni vuosia että syke ja jännitys pilasivat ennemmin tai myöhemmin kilpailusarjan. Pulssi alkoi nousta kun kuului komento "Kilpasarja, valmistautukaa". Pahimmillaan tuntui kuin kuulosuojaimet olisivat pomppineet sykkeen tahdissa päässä ja ristikko hakkasi melkoista liikettä taulussa. No se sarja olisi sitten käsitelty. Ensimmäisen huonon laukauksen jälkeen sitten pulssi laski romahdusmaisesti ja loppusarja saattoi mennä vallan hyvin. Samoihin lukemiin pulssi nousi kun sitä aikoinaan sykemittarilla kisoissa kokeiltiin.

Tähän ei auta kuin harjoittelu jossa luodaan samankaltaiset olosuhteet, pikku vedonlyönti tms. tai puhutaan kaverille valmiiksi paineet päälle ennen ammuntaa. Tässä leikissä saattaa mennä useampi kesäkin ennenkuin alkaa muuttua ulkoisille paineille immuuniksi, mutta se kannattaa. Oli hauskaa harjoituksissa seurata miten pienillä puheilla sai kaverin tuloksen romahtamaan. Hermoille käypää harjoitusta se oli, varsinkin kun kisoissa ruvettiin hyvin alkukilpailun ampunutta psyykkaamaan. Kaveruussuhteet oli välillä koetuksella, ei sentään tarvinnut painiksi panna.

Nykyään ei enää juuri jännitys tee tepposiaan, mutta arvatkaapa oliko pari vikkoa takaperin vaikea vetää hirvikokeessa viimeista laukausta kun 5 ensimmäistä olivat kympissä. Tieto siitä että nyt on mahdollisuus vetää täydet kokeessa nosti pulssia jonkin verran ja kummasti alkoi ristikko tehdä omia liikeitään viimeisen juoksu aikana. Ysi ei tässä tilanteessa kelvannut ja melkein takatolpalle asti piti kuljettaa ennekuin uskalsi laukaista melkoisesta liikkeestä, mutta kannatti odottaa, kymppihän siitä tuli. Harjoituksissa on tullut useamman kerran täydet ammuttua, muttei ikinä kokeessa eikä mettäpyssyllä. Ja kun sentään oli tullut kokonaista kaksi kertaa käytyä radalla ennen koetta tänä kesänä, oli aika helppo tuulettaa .

[Sjc]

Syystäkin..

[maku013]

Kirjootampa ittekin.

Ei ole koe mielestäni vaikea, ei. Olen kylä tietoinen, ettei kaikille se ole niin helppoa kuin itselleni, mutta jos ei hlö pysty hillitsemään/hallitsemaan itseän, saati halua opetella hallitsemaan itseään ko. tilanteissa, en usko, että hlö:lle voisi kuvitella antavansa lupaa metsästää, vaikakkin se on niiiiiin eri asia ampua metsällä äkkisessä tilantessa kuin raalla. On niitä metsässäkin tilanteita, joissa joutu odottamaan ja vartoon ja hillitseen itteensä...ja pulssi nousee..., esm. kun hirvet tulee aukean yli tahi si se sallittu riista onkin esm. emon takana piilossa... noissa tilanteissa usein si paukkuu väärään aikaan ja väärää riistaa, ikävä kyllä, liian usein. Vouti si joutuu noita selvitteleen.

Helpoin tapa hallita itseään on opetella hengittämään, siis tekemään tuo suorite oikein. Keskittyä siihen hengitys suoritukseen ja unohtaa sitäkautta nuo muut paineet. Tää sama on tuttua esm. stressin hallinnassa. Niille, joilla on ongelmia kokeissa, Suosittelen ihan vaikka ajankuluksi tutustumaan johonkin oman mielenhallinnan tahi si stressin hallinnan perusteeseen. Se auttaa usein noissa "koetilanteissa".

Mutta tuosta ampumakokeesta - Vuosittain olen pyrkiny kokeen ampumaan, aina erellisen vuoden "harjoittelun" perusteella - siis sen kortin ampumisen. Joskus on kuitenkin menny työkiireitten takia kortin uusinta väliin, niin anteeksiantamatonta kuin se onkin.

Kertaakaan ei ole tarvinu uusia, paitsi sillo ekakerralla junnuna ku sen ainoon kerran poltin radan etu-suojasta läpi - tauluun. eivät hyväksyny osumaa, niuhoja ku olivat. Mieleenpainuvin kerta oli se, kun ammuin 2 ohi, kympistä, seisovissa - tana. _hävisin_ tuolla sarjalla pikkuveljilleni ja isälleni.

Viime talvena tuli harjoiteltua enempi, yhe pauku verran, kun satuin saamaan elämäni ekan hirven noinniinkuin ammuttua, 20vuoden oottelun jälkeen. putos paikalleen, etu-ylä kymppi, liikkuva vasa. Aiemmin ku oli ollut lähinnä niitä ei-saa-ampua-ku-kiintiö-o-täännä tapauksia, jotka on juossu repun yli.

Jos joku sanoo, että vielä sieki vanhenet - totta, tulee se mullekin aika, jolloin ei enää riitä voimat kortin hankintaan. Katson tuolloin kyllä itseni si kynemättömäksi mettälleki. Voihan se aiheuttaa si pahojakin tärinöitä lokakussa, jopa useampanakin vuonna... mutta kestettävä se kait on, si aikanaa.
_________________
"Olisin mielummin pettynyt pessimisti kuin kuollut optimisti"
--maku013--

[vähy]

Kävin itse ampumassa merkin lauantaina ja itsellä ei syke juuri noussut mutta verenpaine nousi. Mielestäni siinä ettei saa merkkiä laakista ole muuta hävettävää kuin ettei ole harjoitellut tarpeeksi. Kuitenkin ampujien suusta kuulee selityksiä joista oltaisiin oltu kateellisia olympialaisten aikana. Eräskin mies sai merkin viimeisellä ja selvitti huonon ammunnan syyksi piipussa olevan öljyn.
"Joo´o, selevästi huomas että oli vielä öljyä piipussa vaikka ammuin kotona kymmenen rasvalaakia ja ei sen takia oikein kulkenut."
Tämän jälkeen mies aloittikin muiden yrittäjien mollaamisen ja itsensä kehumisen aivan !&%¤#.

Toinen mies sai merkin kolmella yrityksellä ja syynä oli se ettei hän ole ampunut koskaan ennen aseella jossa on kiikari, koska on vasta aloittamassa hirvenmetsästystä. Tämän jälkeen itsensä kehumista "blaah...oon ammunnu kymmeniä laittomia peuroja..blaah....270 metriä ja niskaan vapaalta kädeltä...blaah..."
Se yletön muiden haukkuminen ja itsensä kehuminen epäonnistumisen jälkeen tekee henkilön mielestäni naurettavaksi.

Tunnen muutamia miehiä jotka ovat todella itsevarmoja eivätkä jännitä missään, paitsi hirvikokeessa. Näitä kavereita on mielenkiintoista seurata kun he tärisevät ase kädessä suu kuivana silmien seisoessa päässä. Eli hirvikoe voi olla jollekin todella kova paikka, eikä siinä todellakaan auta jos jodu idiootti arvostelee ampujia vieressä kun itse odottelet vuoroasi.

[maku013]

Mistäs tälläsiä mestareita löytyy?

[kuudella läpi]

Suurin osa porukkaa "Helppo juttu", mutta mistä ne tumpelot tulee ampumaradalle. Onhan jonkun oltava tumpelokin kun ensimmäisellä kerralla lupalapun saa kuitenkin huomattavan pieni osa yrittäjistä. Kohtuullisella harjoittelulla kokeen suorittamiseen pitäisi riittää kuusi patia. Kuten metsästäjälehdessä oli lause ettei huonoja ampujia olekkaan vaan laiskoja harjoittelijoita.

[Vieras]

[Ruutiukko]

Asiallisia mietteitä yllä.



Siispä: Ärrkele!



Olin tuossa viikolla valvomassa porukkamme viimeisiä (kolmansia) rataharjoituksia RHY:n radalla.



KAKSI AMPUJAA!



Mitähän ihmettä täkynä oikein voisi käyttää? Porukassa on kuitenkin pitkälle toistakymmentä äijää. Nyt on taas muutama sellainen kokenut hirvimies joka ei ehkä ole koskenut aseeseen lainkaan koko vuoden aikana. Ei merkkiammuntaa, ei harjoituksia. Kun harjoitukset omassa porukassakin jännittävät niin paljon ettei tulla niin voi jehna...?


Alkaa olla turvallisuus kyseessä jo, ei tässä mitään pakkoja pitäisi tarvita mutta me muutamat aktiiviukot kyllä raavimme nuppejamme asian suhteen vuosi vuodelta enemmän. Ärtyy vaan sano entinen mies.

[Suhl bros]

kiväärillä ampumista, ainoastaan kohdistan sen sen ennen jahtia sekä käyn kokeessa, sen sijaan ilmakiväärillä, pienoiskiväärillä, haulikoilla sekä jousella tulee ammuttua vuoden mittaan siinä 5000-15000 laukausta riippuen vähän muista kiireistä, tämä vuosi on kyllä ollut lähempänä alarajaa. Kokeeseen otan aina optimistina mukaan vain kuusi patruunaa.

[tjl.]

Eihän siitä nyt ainakaan nuorella ikää voi ohi numeroista ampua. Kuitenkin seurassa on ampujia joille se merkki on melkeen ylitsepääsemätön este.
Eli itse seurassa ajattelin ehdottaa pakollista pistemäärää rajaa harjoitusammunnoista esim. 300 pistettä ennen jahtikautta, muuten ei jahtiin oo asiaa. Ei ainakaan tulis haavakkoja.

Itse ammun kohtalaisen paljon kesänaikana. Hirvimerkki: paikalle 9, 9, 10 ja liikkuviin 9, 10, 10.

[308]

hirvikoe on aivan liian helppo, mielestäni osuma alue pitäisi olla ilmakivääritaulun kokoinen. nopeus myöskin on huru ukoille sopiva sillä ei hirvi normaalisti kulje noin maleksimalla mitä koe hirvi menee eli nopeutta rutkasti lisää. monestikko hirvi myöskään on yhtä pitkään näkyvissä mitä koeammunnassa.