Rautojen liimaus valmiiseen petaukseen

[Sämpy]

Kun tuo linnustuskausi päättyi niin piti tätäkin kokeilla. Eli alkuviikosta irrottelin raudat, puhdistin ensin lakkabensiinilla ja sitten "hengenravinnolla". Aseessa on valmis "täyspetaus", jonka myös puhdistin ja hion pinnan hienolla hiomapaperilla. Petauspinnalle levitin lastalla hyvin ohuen kerroksen nopeaa Aralditea ja vedin pulteilla raudat kiinni. Löysäsin pultit vuorokauden kuluttua. Eilettään latailin panoksia ja tarkoitus oli lähteä viikonloppuna radalle testailemaan. Onneksi varmuuden vuoksi kokeilin ja kauhukseni raudat irtosivat vähän reilummalla nykäisyllä piipusta. Liima oli kyllä minusta täydellisesti levittynyttä mutta irtosi kuitenkin rautapuolelta. Eihän siinä auttanut muu kuin karkealla hiomapaperilla hioa petauspinta ja massata uudestaan. Meni puoli yötä prkl. Osaakohan kukaan sanoa mikä tässä hommassa kanitti, liima vai liimaaja vai mikä? Täytyy sanoa, että luottamus liimauksiin romahti, enkä välttämättä enää toista kertaa hommaa kokeile, kun itse petikin on niin hyvä kuin minä näistä asioista älyän, joten voipi olla etten enää hifistele, mutta jos ainakin joskus innostuu.... Eli voisko joku petiliimaaja selittää miten on menetellyt ja kuinka tiukassa ne raudat ovat sillä metodilla olleet? Meikällä vähän rupes kauhistuttamaan mitä ois voinu tapahtua maastossa, kun pakkasella piippu olisi yhtä'äkkiä törröttänyt kuntassa pystössä.
_________________
"Susi syö sunnuntaina ja mato pistää maanantaina"

[Vieras]

Käytä hidasta professionalia ja puhdista raudat asetonilla ja lämmittämällä, pääasia että kunnolla kuivaksi. Lakkabensiini ei hyvä. Myös reilusti karhea peti on hyvä, kyllä se Aral sen täyttää.

[Vieras]

Pahasti on mennyt liimaus pieleen jos pikku nykäisyllä irtoaa raudat Araldiitista.

Muistan vieläkin kuin eilisen päivän kun irrottelin hitaalla Araldiitilla ja alumiinijauheella pedatusta rautoja ja tukkia erilleen. Vaihdoin irroitusainetta, mutta se ei sitten jostain syystä toiminutkaan. Ei auttanut voima, ei pakastus, eikä käsien ristiin laitto.

Aseessa oli vielä saakelin hieno lakattu Deluxe tukki, piti varoa ettei siihen tule jälkeäkään. Saakelinmoisella väkivallalla se sitten irtosi pienellä moskalla lyömällä, puukalikka lipasaukossa johon iskuja suunnattiin. Koko ajan pelotti että kuinka paljon lähtee puuta mukaan.

Käytä hidasta Araldiittia, sotke liima kunnolla, tee huolellinen rasvanpoisto vaikkapa asetonilla, niin eipä lähde ihan helpolla irti.

[Koheltaja]

Sulla on ollut raudat rasvaiset tai liian pieni puristus, muuta syytä en keksi. Omissa liimauksissa ei ole kuin yhdet raudat irronneet mutta syykin täysin selvä kun kyse oli 300LM ja liimaukset oli muuttuneet ruskeiksi rekyylivastimeen asti...

Omat liimaukset olen tehnyt niin että raudat asetonilla pariin otteeseen puhtaaksi ja sama pätee petauspintaan, sen jälkeen todella ohut kerros epoksiliimaa molempiin pintoihin ja raudat paikalleen. Tukin alapinta pöytää vasten ja lukkokehyksen päälle 10 paksu rautalevy ja liimauspuristimilla kiinni niin että tuntuu. 10mm rautalevy siksi että lukkokehykseen ei tule jännityksiä liimauksen aikana vinkoista, myöskään tästä syystä ei rautojen liimauksessa ei saa käyttää aseen omia ruuveja.

Yhdestäkään aseesta ei ole raudat irronneet ilman lämmitystä vaikka mulla ei ole aseen omia ruuveja edes kiinni, ainoa poikkeus on 300LM/338LM kun niissä tämä lämpöongelma on ilmeinen ja raudat saa samalla melkoista rytkytystä.

Jotain tällaista mä sulle silloin YV:nä laitoin, jotain tosin saattoi unohtua kun oli hiukan kiirusta...

[Sämpy]

No minä kyllä pidin irtoamisen syynä itse liimaa, liimapinta-alaakin tulee melkoisesti. Irtoaminen tosin tapahtui rautapuolelta, mutta ajattelin lakkabensiinin poistavan rasvan ja lian ja pirtun sitten poistavan sen lakkabensiinin ja jättävän pinnan kuivaksi (asetonia oisin kyllä voinut jemmata töistä, mutta ajattelin sen tarpeettomaksi näillä metodeilla). Liimapakettia tarkemmin katsoen totesin, ettei ko. liimalle muuten luvata kuin +60 lämmönkestoa, joten sen soveltuvuus on muutenkin vähän niin ja näin.

Vedin kyllä pultit melko tiukkaan, takaruuvin jakarilla ja irtoruuvauspäällä ja eturuuvin isolla meisselillä sen mitä hauiksesta kohtuudella lähtee. En oikein Koheltaja ymmärrä mitä eroa on sillä puristaako omilla ruuveilla vai puristimilla, jos petaus on onnistunut (kuten se mielestäni tässä on), koska vääntöähän ei pitäisi syntyä. Jos petauspinta taas on killissä, niin joka tapauksessahan kaksi pintaa väännetään väkisellä vastakkain, jopa sen rautalevyn kanssa, koska jonkunhan siinä on periksi annettava. No anyway, taidan jättää kokeilut (taas seuraavaan hifistelypoltteeseen asti ) kun ei tuo uuden petauspinnan tekeminen nyt niin kivaa ole ja muutenkin meni vähän luottamus, kun joskus on metillä oltu yli 30 asteen pakkasella, että miten ois käyny... Toki pultit olisin pitänyt paikalleen laitettuna.
_________________
"Susi syö sunnuntaina ja mato pistää maanantaina"

[Koheltaja]

Vaikka petaus olisi miten hyvin tehty niin liimauksen idea on nimenoman se että sillä saadaan poistettua ruuvien aiheuttama jännitys lukokehyksestä. Kun sä vedät ruuveilla liimauksen kiinni niin silloin lukkokehykseen tulee taatusti jännityksiä, oli ne minkä suuruisia tahansa. Liimauspuristimien kanssa saadaan paljon tasaisempi puristus aikaiseksi eikä lukkokehykseen tule jännityksiä samalla tavalla. Ajatellaan vaikka tilannetta että vedät kiinnitysruuvit kiinni niin että soi, jos kyseessä on vaikkapa Jalosen aktio jossa etummainen ruuvi on rekyylivasteessa niin mitä kehykselle tapahtuu silloin kun rekyylivastinta vedetään ruuvin voimalla alaspäin?

[Sämpy]

No jos ihan ortodokseja ollaan, niin jännityksistähän ei täysin päästä niin kauan kuin rautojen painopiste on jossain muualla kuin petauksen alalla, aina vetää tai painaa... Lähinnä olen liimauksen vaikutuksen filosofoinut, niin, että riippumatta puristustavasta, joustava epoksiliima (ohut kerros tuppaa olemaan epokseilla elastinen) puristuksen poistuttua myötää senverran, että se tasaa kiinnitysjännitystä. Vetäähän se rekyylivastimen kohdalla oleva etupultti toki jännitystä kehykseen, mutta aivan varmasti puristimet vaikka rautalevylläkin varustettuna tekevät samaa (ehkä eri suuruusluokassa, en tiedä). Jos kehys onkin jäykkä, niin petaus/tukki myötää kyllä kun tarpeeksi puristetaan ja samahan se on kumpi puoli, raudat vai petauspinta siinä vetää kun voimasta ja vastavoimasta on kyse liimauksen tapauksessa. Eli lähinnä liiman elastisuutta olen tämän homman filosofiaksi aatellu.
_________________
"Susi syö sunnuntaina ja mato pistää maanantaina"

[Hemi]

Tässä on tapahtunut niin, että jos/kun liimaus on tehty aseen omilla ruuveilla ja vielä niin että ruuvit on vedetty ns.uhkatiukalle, on kehys ollut banaanilla. Eli puristus lukon keskiosassa on jäänyt selkeästi vajavaiseksi kun kehys on ylikiristämisellä päässyt taipumaan petauspinnasta jopa irti.
Eli tuo Koheltajan proseduuri on juuri se mikä liimaraudoille pitää tehdä. Eli vain tasainen vinkapuristus "tallojen" välissä ja jos ruuvit laitetaan niin, korkeintaan sormitiukkuuteen. Homma onnistuu nopeallakin epoksilla, mutta itse liimaan hitaalla siinä uskossa että liimaus on hieman lujempi.

[Sämpy]

No ei niitä urakantaruuveja kyllä uhkatiukalle saa eikä jäljelle jäänyt liimakerros kielinyt siitä, että lukonkehyksen keskiosa olisi noussut petauspinnasta ylös; liimakerros vaikutti kauttaaltaan ohuen tasaiselta. Ja onhan se lukonkehyksen petauspinnan "luontainen taipuminen" jokatapauksessa jäänyt jo kuvana siihen massaan, koska petaus on suoritettu aseen omilla ruuveilla ja piippu on saanut luonnollisesti "vääntää" lukonkehystä. Jännityksetön petaushan onnistuu vain tekemällä se rautojen painopisteeseen, ilman minkäänlaisia tuentoja, puristuksia tai ruuveja. Asia tietenkin pikkusen muuttuu kun massan kovottua pultit vedetään uudestaan kiinni ja piipunaluksen petaus pääsee tasaamaan vääntövoimaa, mutta edelleen painovoima painaa rautoja etupultin etupuolelta ja nostaa takapuolelta.


Eli en ole vielä valmis uskomaan, että puristuksen vuoksi tämä homma olisi mennyt ketuille (no ehkä puristusvoima on ollut liian vähäinen), kun ongelma numero yksi kuitenkin oli se, etteivät raudat tarttuneet, eli joko liima on väärää ja/tai rautojen puhdistus oli huono. Oli miten oli, mahdollinen osunnan paraneminen lienee sitä luokkaa, että riskit huomioonottaen taidan jatkossa luottaa pulttikiinnitykseen.
_________________
"Susi syö sunnuntaina ja mato pistää maanantaina"

[mattti]

Hidasta Araldiittiä ja 60-80 C-asteeseen kuivumaan (=saunaan (kuivaan)). Siinä salat.
_________________
Aina roiskuu kun räpätään.

[Koheltaja]

Tätä matin keinoa olen myös käyttänyt niin petauksissa kuin liimauksissa. Joskus joku kertoi että epoksin kanssa kun ollaan tekemisissä niin kun kuivumisen aikana kappaleet lämmittää oikeaan lämpötilaan niin líimauslujuus paranee selkeästi, näytti vielä jotain liimanvalmistajan käppyröitä missä oli lämpötilakertoimet/lujuudet.

En tiedä mikä on mennyt Sämpyllä pieleen liimauksessa mutta peri kertaa kun homman harjoittelee niin kyllä se siitä

[mattti]

Joo. Hidasta sen pitää olla siksi, että liima ehtii imeytyä liimattaviin pintoihin, jolloin saavutettava kestävyys on luotettava.
_________________
Aina roiskuu kun räpätään.

[Sämpy]

Vai pitää tässä vielä ruveta saunaa rakentamaan johonki kulumaan huoneistoa, että saa raudat tarttumaan, kalliiksi tulee liimakiinnitys. No tottapuhuen, olen kyllä itsekin käyttänyt lämpöä apuna massan kuivattamisessa, viimeksi ase oli lieden päällä ja pullapaistouuni oli lämpiämässä, ettei tarvinnut pikkutunneilla ruveta kopistelemaan rautoja irti. Tuo Vieraan kertomus ei nyt kuitenkaan ihan korreloi varsinaisen liimauksen kanssa: tarttuuhan ne raudat tavallisella massallakin, jos unohtaa irrotusaineen tai se ei toimi. Mutta silloin kun sitä yrität saada tapahtumaan, niin näköjään Murphy tulee avuksi.
_________________
"Susi syö sunnuntaina ja mato pistää maanantaina"

[Vieras]

En pidä araldiitista kun minusta Super epoxi on parempaa mut maku asioita.

[Vieras]

"Petauspinnalle levitin lastalla hyvin ohuen kerroksen nopeaa Aralditea ja vedin pulteilla raudat kiinni. Löysäsin pultit vuorokauden kuluttua. Eilettään latailin panoksia ja tarkoitus oli lähteä viikonloppuna radalle testailemaan. Onneksi varmuuden vuoksi kokeilin ja kauhukseni raudat irtosivat vähän reilummalla nykäisyllä piipusta."
Ei ihme kun irtosivat. Ruuvi on ruuvi - liima on liima. Sellaista liimaa ei ole keksitty mikä korvaisi ruuvit. Olisit antanut olla sen liiman ruuvien puristuksessa. Ei olisi raudat irronneet.
___________________
Hulluja nuo roomalaiset