(Visa)koivutukin kuivuminen ja eläminen

[Tursas]

Olen harkitsemassa hirvikivääriin visakoivutukkia ja etsiskelemässä materiaalia siihen. Puulajissa minua viehättää sen kauneus, lujuus ja ennenkaikkea kotimaisuus. Valittu aihio tulee olemaan tyvestä ja sydänpuuta. Tukkiin tulisi pinnoitteeksi huolellinen öljyäminen ja vahaus. Käyttönä aseella normaali metsästyskäyttö, ts. ei liotusta suolammikoissa ja muita ääriolosuhteita.
Nyt on tullut eteen asiantuntijoita ja "asiantuntijoita".
Toiset väittävät, että vähintään 2 vuotta sahattuna olleesta, kunnolla kuivaneesta lankusta saa hyvän tukin, joka hyvin suojattuna (myös näkymättömiltä osiltaan) ei elä.
Toiset väittävät, että tukista tulee painava (ei haittaa tässä tapauksessa -pienentää järeän kaliiperin rekyylintuntemusta) ja se vääntyilee koko ajan.
Kumpi ryhmä nimetään asiantuntijoiksi ja kumpi "asiantuntijoiksi"
Kokemusperäisestä tiedosta olisi suurta hyötyä.
Kuvat visakoivutukkisista aseista olisivat mukava lisä vastauksiin.

[jetset]

Tosiasiassa puutukki elää aina. Vaikka miten haluaisi sen olevan ns jäykkä, niin kosteus- ja lämpövaihtelut vaikuttavat.

Jos rautojen sovituksen tekee sopivan väljäksi ja petimassalla hoitaa loppusilauksen, niin silloin homma toimii.

Tosin saat petauksen uusia vuosittain. Ei homma eikä mikään, kun itte tekee. Eikä kustannukset nouse päätä huimaaviksi.

Tottahan sen lankun pitää olla huolella kuivattua, muutoin kuivuminen vääntää sitä kohtuuttomasti.
_________________
Laavulla nukkuu parhaiten

[Vyys]

Asia on aivan, kuten jetset mainitsi, että täysin elämätöntä puutukkia ei ole, eikä tule. Puun harmillinen ominaisuus kun on, että se on kosteudelle altis. Käytäntö kun on osoittanut, että tukkia ei voi eristää täysin ulkomaailmasta esimerkiksi lakkaamalla se kauttaaltaan. Jokatapauksessa en kuitenkaan pitäisi ajatusta täysin mahdottomana, siis visatukin tekoa. Muutama asia kuitenkin kannattaa ottaa huomioon. Ensinnäkin asia on juuri niin kuin mainitsit, visakoivun täytyy kuivaa about 2 vuotta ja onpa sen valmistuksessa ja sahauksessa kuulemma yksi jos toinenkin niksi, jotka on syytä tietää. No joka tapauksessa tiedän, että ei se mikään helppo materiaali ole sitten työstövaiheessakaan. Siinä kun on todellakin kovia kohtia ja sitten semmoisia pehmeämpiäkin kohtia, lisäksi visat ovat helposti lohkeavia, sopiviin kohtiin jäätyään. Joka tapauksessa en heittäisi kirvestä kaivoon (ja en heittänyt). Eli jos tämä kuva nyt suostuu tänne ilmestymään, niin tässä on yksi tulos.

Siinä on tikkarihla, hiukan uusissa kuosissaan.
Sen verran käyttökokemuksia on kertynyt, että aseella on keretty nyt yksi syksy metsästää, eikä tukki ole ollut moksiskaan, vaikka on vesi, lumi ja räntäsadetta jo ehtinyt maistella. Hyvin on raudoissa istunut, eikä ole lähtenyt elämään. Tosin täytyy muistaa, että rihla ja kivääri eroavat toisistaan.

[igorrock]

Tokihan puu elää aina. Ja koivu on vielä aika herkkä puulaji elämään. Toisaalta taas punapyökki, jota keski-euroopassa on perinteisesti paljonkin käytetty rata-aseiden tukeissa, on vielä hankalampi tapaus.
On tärkeää että annat tukkiaihiosi kuivua kunnolla (tuo kaksi vuotta on minimi), mutta mieluusti ei asuinhuoneisto-lämpötiloissa vaan viileässä tasalämpöisessä, hyvin tuulettuvassa paikassa jossa on riittävän kuiva ilma). Toinen tärkeä seikka on se että aihio on sahattu tukista ns. säteissuuntaan eikä tangenttiaalisesti kuten normaalisti tehdään. Visaa työstäessäsi saat varustautua siihen että kunnon karhennuksia on erittäin hankalaa valmistaa koska puun kovuus vaihtelee alueittain kovastikin. Toinen ongelma on saada visan kolot ja reijät siten tukkoon että tukin sisälle ei pääse kosteutta. Tukkipuun kun pitäisi olla tasakovuista, kevyttä ja mieluusti kaunistakin. Perinteinen hyvä keino saada aikaiseksi kaunis koivutukki on käyttää visapuun sijasta aihiona ns. loimukoivua. Se on tasarakenteista ja -kovuista ja oikein pintakäsiteltynä vielä erittäin kaunistakin. Esim. Mannerheim-museossa on erittäin kaunis loimukoivutukkinen pystykorva joka lahjoitettiin Marskille sodan aikana.

Itselläni on 40 v. vanha koivutukkinen ase joka on joskus vuosien varrella viettänyt vuorokauden jopa joen pohjassa (aseen kantaja hiihti sulaan). Tästä huolimatta ase on aina ammuttaessa ollut erittäin tarkkakäyntinen eli tukin elämisestä ei ole ollut haittaa. Tosin minä ammun lähinnä vain riistaa enkä tarvitse aseelta kasa-ampujien tarkkuuksia päinvastoin kuin moni tällä palstalla kirjoittava

[Tursas]

Kiitoksia kommenteista, en ole heittämässä kirvestä kaivoon (ja jos heittäisinkin, Fiskarsin kirveen varsi ei ainakaan elä )
Asehan ei tulekaan kasa-ammuntaan ja olen tietoinen puutukin jonkinasteisesta elämisestä. Puutukkisilla aseilla ovat linnut tippuneet ja tauluunkin on tullut siedettävän kokoisia kasoja tähänkin asti, joten miksei edelleenkin.
Pisti vaan arveluttamaan erään "asiantuntijan" kommentti, ettei visakoivulla ole aseen tukissa mitään käyttöä. Nyt uskallan jo esittää tuota lainausmerkkien sisään merkittyä koulukuntaa.
Joka tapauksessa kaikki on tukin osalta vielä auki, aihiota etsiskellään.
Lisäkommentit tervetulleita!

PS. Tosi hieno rihla kuvassa

[JukkaI]

Hyviä kommentteja kiitos niistä. Olisi pari lisäkysymystä koskien koivua. Minulla on kuivumassa kaksi palikka joiden sopivuutta kiväärin tukiksi olen miettinyt. Toinen on maasta kaivettu koivun juuri. Eli juuressahan on niitä vuosirenkaita todella tiheässä ja aineskin tuntuu ainakin kotitarvepuusepän silmissä kelvolliselta. Toinen on valtava koivun pahka jolle en ole keksinyt mitään käyttöä. Siitähän saisi esim kivan kuksan (halkaisia 1m), mutta entäs jos siitä tekisi lankkuja joista veistelisi tukin kivääriin? Mielipiteitä
_________________
Jos väittelet idiootin kanssa, varmista ettei hän tee samoin!

[Tikka m17]

Visakoivutukin tekemisessä kannattaa huomioida, että materiaali saattaa muuttaa muotoaan vielä työstövaiheessa, vaikka se olisi kuivaakin.