Maanomistajat: Vuokrasopimuksiin sanktiopykälä h-vahingoille

[Panostaja]

[Mettäsusi]

[Tupella]

On niistä hirvivahingoista samoin kuin maa- ja meripetonisäkkäiden ja lintujen aiheuttamista vahingoista mäkätetty niin kauan kuin on ihmisiä ollut. Lajien välillä on maailmassa ollut aina kilpailua. Ilman sitä tuskin olisi ihmistä lajina ollenkaan; piti alkaa käyttää älliään ja käteviä käsiään noita karvakavereita vastaan. Ei tämä maailma ole siinä miksikään muuttunut. Ennen metsävahinkoja olivat viljelmävahingot, ennen sitä jotakin muuta. Kuten Hiien hirvi- runossa meille tehdään selväksi, hirvi potkaisi koasta korvon, kaatoi kattilan tulelta, liemet lietehen levitti, lihat tuhkahan tuhersi. Ja mäkätystähän siitä Kalevalankin mukaan tuli:nousi melkoinen meteli ... Lapin koirat haukkumahan, Lapin lapset itkemähän jne...
Lapin lasten paikan ovat nyt ottaneet sellupölliin sidotut maaorjat, nämä kansainvälisten metsäyhtiöiden ahneiden osakkeenomistajien nöyrät palvelijat, metsänomistajat ja heidän edusmiehensä ja juoksupoikansa.

[Nimrod]

[fw71]

Kyseinen provosoiva uutinen ja sitä edeltävä lausunto aiheuttavat jälleen enemmän vahinkoa kuin hirvet.

Meillä on paikallistasolla järjestelmä, jossa sidosryhmät kahvittelevat kaksi kertaa vuodessa. Rhy toimii järjestäjänä ja edustettuna ovat metsästysseurat, maa-ja metsätaloustuottajat sekä metsänhoitoyhdistys.
Seurojen yhteenlaskettu pinta-ala on n.50 000hehtaaria. Alueella on suoritettu hirvien laskenta lentäen kolmenkymmenen vuoden ajan, aina samana ajankohtana, jos kelit vain ovat olleet suotuisat. Kustannuksia laskennasta kertyy seuroille parituhatta euroa vuosittain.


Kymmenkunta vuotta palavereissa mukanaolleena voisin kertoa seuraavaa:
Jatkuva kokoontuminen kahdesti vuodessa, lupahakemusten jättövaiheesssa sekä pankkipäätöksiä tehtäessä metsästysaikana, ehkäisee tehokkaasti eripuraa. Kaikki osapuolet pyrkivät pitäytymään asialinjalla, niin lausunnoissaan julkisuuteen kuin arkipäiväisessä rutiinikeskustelussakin. Viimeistään palaverissa tulee palautetta, jos ei olla pysytty kuosisssa.
Lentolaskennan tulos on yksi luku, eikä siitä tarvitse vääntää, onko hirviä vähän vai helevetisti. Aikoinaan on sovittu tietty haarukka, missä lukemissa talvikannan tulisi olla. Tätä lukemaa pyritään kunnioittamaan puolin ja toisin. Laskentakartasta on havaittavissa selkeät talvehtimisalueet. Laskenta- ajankohta on pääsääntöisesti tammikuu. Tietyillä alueilla metsän uudistaminen nykymenetelmillä on haastavaa. Istutustaimikot saavat kyllä turpiinsa.
Mielipiteitä on äärilaidasta toiseen. Toisten mielestä hirvikanta on aivan liian pieni ja toisten mielestä taas suuri. Rakentaviin tuloksiin päästään, kun leikataan molemmat äärimielipiteet pois.

Aikanaan seuran hirvikokouksessa eräs henkilö vaati hirvikannan totaalista leikkaamista, ja eräs teräväkielinen maanomistajajäsen otti vastapuheenvuoron. ``Moon kyllä sitä miältä, jottei hirvi oo niin vaarallinen, se syää vain taimia. Hevooset ne vasta pahoja on, moon nähäny monen hevoosmiähen mettäs, jotta siältä on karonnu suurekki puut`` Keskustelu totaalileikkaamisesta päättyi siihen.

[Zepe]

[Visakoivu]

Vastakkainasettelu on keinotekoista ja turhaa. Hirvituhoja on ja niitä yritetään estää kohdennetulla metsästyksellä ja muilla toimilla.

Hirvituhoista voidaan myös puhua hyvässä hengessä kuten tuo edellä mainittu sidosryhmäkeskustelu osoittaa.

Tiedättekö muuten mikä merkittävä yhteinen tekijä on MTK:n, MHY:n, Metsäliiton, RHP:n, RHY:n ja SML:n hallituksilla sekä pienten metsävaltaisten kuntien valtuustoilla ja kunnanhallituksilla? Helppo vastaus: Kaikissa edellämainituissa elimissä ylintä päätösvaltaa käyttää samat henkilöt. Tarkemmin määriteltynä metsänomistajat ja yleensä vielä sellaiset metsänomistajat joille metsä on merkittävä tulonlähde eikä pelkästään suvulta peritty virkistysmetsä. Mistä ihmeestä siis kumpuaa vastakkainasettelu metsänomistajien ja metsästäjien välillä?

Avohakkuut ja niiden jälkeinen vesakko ovat edesauttaneet hirvikannan kasvua. Hirvituhojen estämiseksi tarjotaan usein vaihtoehtoisia metsänkasvatusmenetelmiä eli yleensä ns. jatkuvaa kasvatusta. Tapio meitä varjelkoon että sellainen hölmöily ei valtaisi suomalaista metsätaloutta. Olen itse nähnyt miten nykyisessä metsälaissa kielletyt poimintahakkuut ja yläharvennukset näkyvät vielä 100 vuoden päästä metsän vajaatuottoisuutena ja lahovikoina. Itse ainakin haluan maksimaalisen tuoton metsistäni ja samaa haluan myös lapsilleni ja lapsenlapsilleni. Ainoa vaihtoehto on ajallaan tehdyt harvennukset ja lopuksi avohakkuu ja nopea istutus. Hirvituhot ovat sukupolvien ketjussa aika pieni asia.

[Jorge]

[Nimrod]

[Visakoivu]

[dxman]

[Hannes]

Tämä "yhden ainoan oikean jokapaikan metsänhoitotavan" linja ei suinkaan ole niin kiistaton kuin annat ymmärtää Visakoivu. Eri paikkoihin sopii eri menetelmät, varsinkin kun huomioidaan ei vain metsän kasvu, vaan myös luontoarvot sekä muiden metsänkäyttömuotojen tarpeet. Paikoin on järkevämpää käyttää kevyempiä menetelmiä, jottei tuhottaisi esim matkailun toimintamahdollisuuksia seuraavaksi sadaksi vuodeksi.

Metsäsektorin sisälläkin on aiheesta muitakin mielipiteitä, mutteivät tahdo rievut uskaltaa avata suutaan valtavirtaa vasten. Suunsa avanneista osa on joutunut urallaan paitsioon, monet pelkäävät työpaikkojensa puolesta ja ovat hiljaa.

Mm Lapin kansaan kirjoittava Hannes Mäntyranta (muistaakseni Suomen metsänhoitoyhdistyksen tiedotuksen suunnittelija tms) kirjoitti metsäväen keskuudessa esiintyneestä "suorastaan valkohehkuisesta raivosta", joka kohdistui ministeri Anttilaan hänen puhuttuaan tulevasta sallivammasta linjasta metsänhoitomuotoja valittaessa. Tuota raivoa saa kyllä osakseen lähes aina, kun avohakkuut kyseenalaistaa jokapaikan patenttimenetelmänä.

On myös tutkijoita, jotka ovat sitä mieltä, että eri-ikäisrakenteinen metsä tuottaisi sekä enemmän, että parempilaatuista puuta, kuin aukkohakkuut. Ja taloudellisemmin. Tähän kun ynnää vielä muut metsänkäyttömuodot, joiden edellytyksiä ei tuhottaisi aukkohakkuilla, luulisi jo kyettävän muuhunkin, kuin ainoana menetelmänä luonnon monimuotoisuutta kiistatta vähentävään aukkohakkuuseen.

Yksipuolisella kulloisenkin hetken "ainoa oikea tapa" -ajatuksella on tehty paljon hallaa: koivikot tuhottiin laajoilta alueilta ihan vaan roskapuuna -myöhemmin niitä olisi tarvittu. Soita ja hakkuita on ojitettu niin tarmokkaasti, että nyt huudellaan tulvasuojelun perään, kun kevään sulamisvedet pääsevät luonnollista nopeammin jokiin ja ne tulvivat yli äyräitten. (Osasyy lankeaa tässä tietysti sille, että nykyään rakennetaan/on rakennettu tulva-alttiimmille paikoille, kuin ennen vanhaan.) Sama ojitusinto on liettänyt pilalle valtaosan taimenpuroista. Listaa voisi jatkaa...

Mutta näistä on turistu jo monella foorumilla, en jaksa alkaa tästä mitään ankarampaa väittelyä kehittelemään. Asialinjalla pysyminen kun tuntuu monelle olevan niin ylivoimaista. Enkä tarkoita tässä nyt esim sinua Visakoivu.

[Visakoivu]

[Lahtaaja]

[Hannes]