Metsästysmahdollisuuksia maattomalle kaupunkilaiselle

[Metsastyskerho1]

[Vilperi]

Sen verran tarjokkaita tullut "koe-esiintymiseen" että nyt ei enää kannata ottaa yhteyttä! Kiitokset kaikille yhteydenottaneisiin ja teille on annettu tietoa nähdäkseni asian vaatimalla tavalla. Seura tekee päätöksen tämän yhteisen "miitingin" seurauksena ja uskoisin näin julkisenkin nk. "nettituttavuuden" tuottavan hyviä hedelmiä; itselläni ainakin erittäin hyviä kokemuksia netin käytöstä maattoman metsästäjän pääsystä jahtiin.
Kiitokset kaikille!!
_________________

[Woodsman]

Erityisesti kiinnostaa Etelä-suomen, kirkkonummi,siuntio,lohja ja jne länteenpäin olevien alueiden seuratilanne. Paikallisten piirien yhteyshenkilöt omat muitta mutkitta sanoneet että seuroja ei ole. Eli rivien välistä voi lukea että maanomistajat ja viljelijät ovat jakaneet tutuille ja sukulaisille oikeudet.

Mikäs siinä, riistarikasta aluetta mutta mitenkä on riistanhoidon laita?. Pedot, varsinkin kettukanta lisääntyy kaurispitoisilla alueilla räjähdysmäisesti. Peltoa riittää, joten riittää myös peltoriistaa ja peltoa hyväksikäyttäviä kuten hanhia, miksei myös tulevaisuudessa peltopyitä jos petokarsinta olisi maksimaalista. Tuttu näky alueella on satojen hanhien parvet, muttei ainoata metsästäjää.

Tilanne on tavallaan mielenkiintoinen. Kovasti näyttää siltä että alueelle on muodostumassa riistapankki joka on muutamien käden ulottuvilla.

Ihmettelen suuresti paikallisten piirien toimintaa jossa ei kehoiteta maanomistajia järjestämään seuratoimintaa joka varmasti keräisi isommaltakin alueelta innokkaita metsästäjiä sekä EHDOTTOMASTI myös riistanhoitajia etunenässä pienpetopyytäjiä.

Tässä en nyt yleistä (yleistin jo ) mutta pääpiirteittäin tilanne on tämä. Seuroja toki löytyy mutta ei suuria seuroja ja heidän välillä toimivaa kattavaa toimintaverkostoa.

[Aris60]

Yleensä riistarikkaalla maalla on toimiva riistanhoito. Ne nykyiset riistanhoitajat luovat itselleen riistapankkia. Alueella on varmasti toimiva metsästysseuratoiminta. Maanomistajat ja heidän sukulaisensa ja kaverinsa muodostavat seurat. Miksi paikalliset piirit sekaantuisivat jäsenseurojensa toimintaan kun ongelmia ei ole? Se että kaikki halukkaat eivät mahdu mukaan ei liene paikallisten seurojen ongelma. Vai onko mielestäsi Sinua kohdeltu jotenkin kylmästi ja kaltoin? Kattava seurojen välinen yhteistyökin pelaa riistanhoitopiireissä. Mikä on nyt se todellinen ongelma?

[Metsastyskerho1]

Tässä keskustelussa ei ole oikeastaan tarkoitus käsitellä kenenkään yksittäisen henkilön tilannetta vaan enemmänkin ilmiötä ja ratkaisuja yleisemmin. Yksittäisen henkilön kohdalla metsästysmahdollisuuksien puute voi aina johtua kaverin omasta persoonasta tai tulehtuneesta henkilökemiasta mutta jos ongelma esiintyy isommassa mittakaavassa, sen taustalla on yleensä jotain muutakin.

Niinhän se on että jokaisella on se oma napa lähinnä ja näissä metsästysmahdollisuuskeskusteluissa on usein on hyvin vaikea yrittää asettua sellaisen henkilön asemaan jonka elämäntilanne on tyystin toisenlainen kuin oma elämäntilanne. Erityisesti tämä pätee silloin jos kokee että tuo toinen henkilö on jollain muulla alueella etuoikeutettu tai jos kokee tuon toisen henkilön edustavan sellaista ryhmittymää jonka edut ovat kovin usein jyränneet oman eturyhmän tilanteen. Esimerkiksi pitkää päivää tekevän ja silti koko ajan yhä niukemman toimeentulon kuittaavan maanviljelijän voi olla kamalan vaikea nähdä suurta epäoikeudenmukaisuutta siinä että maataomistamattoman kaupunkilähiössä asuvan henkilön voi olla likimain mahdoton päästä jäseneksi metsästysseuraan. Inhimillisesti ottaen tämä kaikki on ihan ymmärrettävää mutta se ei silti tarkoita että tilanne olisi kovin tarkoituksenmukainen. Sinänsä tuon lähiöasukkaan metsästysmahdollisuus ei ole mitenkään pois keneltäkään eikä hänen metsästysmahdollisuuksien puute paranna maalla-asuvien asemaa sen enempää leivän leveyden kuin varmuuden suhteen. Jos metsästäjä on asiallisesti käyttäytyvä ja fiksu, harrastus ei kuluta metsästysaluetta juuri nimeksikään. Toki alueelta saatava saalis jakautuu tällöin hieman isomman porukan kesken mutta muuta tässä ei oikeastaan tapahdu. Itsekin omistan hieman metsää kesämökkikunnassa ja olen luonnollisesti vuokrannut metsästysoikeudet paikalliselle seuralle vaikken olekaan liittynyt siihen, eipä se metsä tuosta mihinkään kulu. Toisaalta tuosta jäsenyttömyydestä johtuen olen kyllä pidättänyt itsellenikin metsästysoikeuden tuolle alueelle eikä siitäkään ole vastaavasti haittaa tuolle paikalliselle seuralle.

Mietitäänpä asiaa hieman toisinkinpäin: Metsästys on useille meistä tärkeä henkireikä eikä tämä riipu harrastajan asuinpaikasta, siviilisäädystä, sukupuolesta tai poliittisesta näkemyksistä. Ja uskon että sekin on omiaan ylläpitämään yhteyksiä luontoon ja maaseutuun. Nämä yhteydet voivat kuulostaa sanahelinältä mutta käytännössä tämmöiset yhteydet ovat juuri niitä arvomaailmaamme vaikuttavia asioita jotka sitten realisoituvat mm jokapäiväisissä ostosvalinnoissa: Eli kun ostan pihvilihaa, ostanko kotimaista vai "sitä mitä halvimmalla saadaan"? Onko minulle tärkeää että ruoka on tuotettu lähellä vai merkkaako tämmöinen asia mitään? Haluanko juuston olevan kotimaista vai kelpuutanko tanskalaisen edamin? Tuleeko broilerin olla kotimaista vai kelpaako brasilialainen yhtä hyvin? Tai toisinpäin, kuinka paljon enemmän olen valmis maksamaan takuulla kotimaisesta ruuasta verrattuna ulkomaiseen? 0%, 10 %, 20 %, 50 %? Näiden arvovalintojen aikaansaamista pienistä puroista saattaa kertyä suuri virta sillä kotimainen elintarviketuotanto on vahvasti riippuvainen nimenomaan kotimaan markkinoista. Vertailukohdaksi voidaan ottaa vaikkapa Ranska, ranskalainen kuluttaja on hyvin ylpeä kotimaisesta ruuasta eikä kovin helposti haluaisi luopua siitä. Tämmöinen arvolatautuneisuus on erittäin arvokas asia kyseisen maan maanviljelijöille ja elintarviketeollisuudellekin, elintarviketuonnin kun on erittäin vaikea kilpailla sen kanssa eivätkä siihen oikein pure sen enempää EU:n kilpailunrajoituksen purut sen enempää kuin maailmankaupan Uruguain tai Dohan kierroksetkaan. Kysehän on kuitenkin lopulta siitä mitä kuluttajat haluavat ja jos kuluttajat haluavat kotimaassa tuotettua ruokaa, aika vaikea kaupan tai elintarviketeollisuuden on alkaa venkoilemaan sen tosiasian kanssa.

Jotta asiat näkee oikeissa mittasuhteissa, joskus kannattaa vilkaista hieman tilastojakin. Jo vuonna 2005 suomalaisista asui kaupungeissa n 70 % ja kun huomioidaan ikäjakaumat, niin vuosien edetessä tämä osuus ei takuulla ole ainakaan tippunut. Ja koko maan asukasluvusta mitaten jo yksinomaan kymmenen suurinta kaupunkia edustivat 35 %. Vaikka metsästäjien osuus vaihtelisikin hieman eri alueilla, niin jo yksinomaan tästä näkee ihan suoraan että sangen merkittävä osa metsästäjistä tai sellaiseksi haluavista asuu sangen urbaanissa ympäristössä eli tuo metsästysmahdollisuus ongelma ei ole missään nimessä marginaalinen ilmiö. Todellisuudessa ilmiö on vieläkin laajempi koska tuo metsästysmaiden puute "säteilee" usein isohkojen asutuskeskusten (Vaasan, Jyväskylän, yms) ympäryskuntiin vaikka nämä eivät olisi asukasluvultaan noiden tilastojen kärkipäässä mutta kun tätä on vaikea osoittaa numeroissa, niin en lähde arvuuttelemaan prosenttilukuja tämän tarkemmin. Joka tapauksessa sangen iso osa metsästäjistäkin asuu joko urbaanissa taajamaympäristössä tai sellaisella alueella joka on tuollaisen taajaman vaikutuspiirissä. Joissakin näistä asutuskeskuksissa ilmiö on tunnistettu ja sen vuoksi alueen metsästäjille, myös maattomille sellaisille on pyritty järjestämään edes jotain metsästysmahdollisuuksia joko kunnan omistamilla maa-alueilla (mm Kuopio) tai sitten merialueella (mm Espoo). Tästä suuri hatunnosto asiasta päättäneille tahoille.

Vaan on toki niitäkin maita joissa asukkaista iso osa ei omaa oikeastaan mitään yhteyksiä luontoon ja maaseutuun vaan kaupungistuminen on ollut suhteellisen tehokasta. Tämmöisiä maita ovat esimerkiksi Hollanti ja Iso-Britannia. Ensinmainitussa suhteellisen mitätön episodi johti melkein kaikkien riistalajien täysrauhoitukseen, jälkimmäisessä taas metsästys on tavallisen kansan keskuudessa yläluokkalaiseksi nähty, kohtalaisen vieroksuttu harrastus ja sen sijaan erilaiset ääriliikkeet mallia kriinpiis ja kaikenmaailman epämääräiset, rikollisuuden rajamailla liikkuvat "vapautusrintamat" ovat saaneet jalansijaa paremmin kuin useimmissa muissa maissa. Me pohjoismaalaiset olemme onneksi välttäneet moisen kehityksen ja tässä on epäilemättä ollut tärkeä osa sillä seikalla että Pohjoismaiden asukkaat tuntevat useammin metsästäjiä, pääsevät itsekin helpommin harrastuksen pariin ja tuntevat myös luontoa paremmin kuin vaikkapa keskiarvobritti.

Moni näkee mielellään metsästysmaapolitiikan taustalla erilaisia poliittisia suuntauksia suuntaan jos toiseenkin, olen aika varma että moni on jo luokittelemassa tätäkin kirjoitusta poliittiseksi vaikka itse en ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen eivätkä edes vanhempanikaan ole. Tässä kannattaa kuitenkin pitää pää kylmänä sillä puoluepolitiikalla ei ole näissä asioissa välttämättä samaa roolia kuin monessa muussa asiassa. Muistelkaapa kuka kansanedustaja ja mistä puolueesta antoi aikanaan sen ratkaisevan äänen maa- ja metsätalousvaliokunnassa viehekalastuslain viemiseksi lopulliseen käsittelyyn, lain jonka osa koki kovin vahvasti vesialueita sosialisoivaksi? Vihje, etunimi oli Minna eikä hän ollut minkään vasemmistopuolueen edustaja.

[Pikkuhannu]

[Kaarle Martel]

Mielenkiintoista keskustelua ja pohdintaa. Omalta osaltani olen toistaiseksi tarkoituksella pidättäytynyt metsästysseuran jäsenyydestä, vaikka muutaman kerran on suorastaan pyydetty jäseneksi. Tuossa seurassa on eräs tuttavani lähinnä hirvihommissa ja mukaan kuulemma mahtuisi hyvin, ovat ottaneet muitakin halukkaita. Niin, asun Pirkanmaalla lähiössä, enkä omista metsästysmaata.

Tuon hirviporukkajutun olen tarkoituksella, ainakin toistaiseksi jättänyt, koska en ole ollut halukas sitoutumaan toimintaan kokonaisuudessa ja nuo metsästysmaat sijaitsevat reilun parinsadan kilometrin päässä. Mitä olen vierestä seurannut, niin erilaisiin talkoisiin ja varsinaiseen metsästykseen menee syksyn lähes kaikki viikonloput ja kaupan päälle joutuu vielä osalliseksi moniin kiistoihin ja riitoihin, mitkä tuntuvat liittyvän erottamattomana osana tähän toimintaan myös muissakin seuroissa.

Tosiasia on, ettei itselläni metsästykseen jää mahdollisuutta vuodessa kuin ehkä viitenätoista päivänä. Toisaalta lasken perheen yhteiselle vapaa-ajalle ja matkustelulle paljon arvoa. Niinpä olen päätynyt ratkaisuun, jossa (esim. viimevuonna) olen käynyt kaksi kertaa (kesällä ja syksyllä) Virossa villisika- ja kaurisjahdissa. Lisäksi Villi-Pohjolan ja tuttujen mailla satunnaisesti lintuja ja rusakkoja jahtaamassa, sekä muutaman valkohännän ostokyttyynä.

On toki totta, että Vironreissulla menee helposti toimintatonni, jos toinenkin ja viimevuonna varsinaiseen metsästykseen meni kokonaisuudessaan (vähän eri tavoin laskettuna) kolmesta viiteen tonnia (toki vielä lisää varusteisiin ja muuhun oheistoimintaan). Tietysti se on iso raha tavalliselle palkansaajalle, mutta onneksi se on toistaiseksi onnistunut.

Jos nyt vertaa tätä siihen, että kävisin tuossa mainitussa hirviporukassa ns. ilmaiseksi metsällä, niin luulen ettei ero ole edes rahallisesti iso. Noin nopeasti laskien tulos on fifty-sixty; matkat ja oleminen (vaikkakin seuran majalla) kymmenenä viikonloppuna toisessa maakunnassa, aika mikä tuhraantuu seuratoiminnan kiemuroihin ja on perheeltä pois, sekä mahdolliset ristiriidat harrastustoiminnassa.

Nyt olen (Viron) reissuillani saanut täyden ylläpidon ja hyvälaatuisen metsästysopastuksen ja -palvelun. Olen itse voinut päättää, kenen kanssa, koska ja mitä metsästän. Riistavarmuus on ollut toistaiseksi erittäin hyvä. Samalla tavoin olen voinut tuoda saaliin kotipakastimeen, kuin jos olisin ollut hirviporukoissa. Ristiriidat kotonakin ovat järkevämmän ajankäytön vuoksi pienemmät, kuin että olisin jatkuvasti hirvimetsällä.

En väitä, että valintani sopii sellaisenaan kaikille, mutta väitä, ettei maattomankaan metsästäjän harrastustoiminta välttämättä kovinkaan hankalaa ole. Ehkä jopa parempaakin, kuin sillä maajussilla peräkylillä, joka on sitoutunut tai sidottu vain oman metsästysseuran tarjoamiin mahdollisuuksiin.

[Berham]

Kyllähän noita mahdollisuuksia on kun ottaa itseään niskasta kiinni. Minäkin päätin tällä viikolla ottaa itseäni niskasta kiinni soittelemaan tutuille ja tuntemattomille ja kappas, niin sitä on varmaan triplattu ensi syksyn mehtäpaikat näin pk-seutulaiselle.

Se että niitä tilaisuuksia ja seuroihin ottamisia ei tipu kun manulle illallista ei tarkoita etteikö niitä olisi. Viitseliäisyys palkitaan. Toki täällä uudellamaalla löytyy näitä seuroja jotka ei ole halukkaita edes keskustelemaan seuran toiminnasta tai ottamaan halukkaita edes katsomaan miltä touhu näyttää. Samat seurat sitteen vuokranneet kaupungilta maansa mutta minkäs teet.

Se on ikävä fakta tietenkin ettei täällä uudellamaalla joka jantterilla ole mahdollisuutta kävellä kotinsa ovesta ulos ja alkaa metsästämään vaan autolla saa liikkua pidempiä matkoja. Itse hyväksyn tämän ja pidän jopa ihan mukavana sitä että pääsee vkl vähän kotikulmilta pois ja reissaamaan rakkaan harrastuksen merkeissä.

Jos esim 3h ajomatka suuntaansa on jonkun mielestä liikaa niin nyt täytyy todeta että kaikkea ei voi saada, kaupunkilaisuutta ja maalaisuutta samaan aikaan. Bensa ei ole ilmaista ja kaikki maksaa mutta itse olen sitä mieltä että kaikelle ei voi laittaa hintaa .

Tietenkin jotkut muodot ovat hankalampia loukkupyynti yms jos välimatkat alueille ovat pitkät kuten sanottu kaikkea ei ovi saada. Ja tässäkin pätee se että nyt sitä puhelinta kouraan tai ihan ovelta ovelle kyselemään notta saisko tänne tulla vähän kyyhkyä ampumaan tai saisko tuolta mettästä käydä ton supikoiran poistamassa.

Kysymys on paljon valinnoista koska kaikkea ei voi saada. Itse olen valinnut työn ja perheen takia pk-seudun ja täten sen että pidemmät ajomatkat tulee yleensä metsästysmaille mutta se ei haittaa, sen 3h suuntaansa köröttelee vaikka seipään kärjessä, niin on pieni aika kyseessä. Yli 3h reissut yleensä sitten yövytään reissulla, sitä vartenha se viikonloppukin kestää kaksi päivää. Lauantai aamuna ku starttaa sen auton 4 aikaa aamusta, köröttelee vaikka sinne kuopioon mettään ni johan sitä ollaan 10 aikaa perillä, siitä sitten päivä mettällä, yö nukutaan ja vielä jää sunnuntaikin aikaa metsästää ja illalla kotio.

Tiivistettynä kaikkea ei voi saada, aikaa perhellee, kaupungin mukavuudet, maaseudun mukavuudet ja ilmaisen harrastuksen. Ainakaan suurin osa meistä ei voi joten kyse on sopeutumisesta.

[bscontti]

Vastaaan
Pitikö se sanoa metsästyskerholle? Voi !&%¤#"! kaikki. On elukota, jess???
Vai´n näin se menee.

[Metsastyskerho1]

Tämän otsikon aiheena oli keskustelu näistä metsästysmahdollisuuksista ja avasin keskustelun luettelemalla ne mahdollisuudet mitkä itselleni tulivat mieleen. Keskustelun edetessä on tullut vastaan koko joukko lisävaihtoehtoja metsästysmahdollisuuksien saamiseen. Mm tuo Berhamin kuvaus oli erinomainen koska se juuri tuo esille miten seurajäsenyyksiä ja metsästyslupia kannattaa kysellä sekä auttaa lukijaa asemoimaan sitä mikä on saavutettavissa. Tosiasia on sekin että elämässä pitää tehdä valintoja ja joskus yksi valinta haittaa jotain toista, silloin on vain priorisoitava jompikumpi valinta. Esimerkiksi omakotitalo kaupungissa, järvenrannalla ja vieläpä hyvin metsästysmahdollisuuksin taitaa olla aika mahdoton yhtälö. Omakotitalon kaupungissa, samanaikaisesti vieläpä jopa järvenrannallakin voi saada toteutumaan mutta se kolmas on sitten yleensä poissuljettu niin järjestyslain kuin metsästyslain toimesta.

Bscontille tiedoksi että tämä otsikko ja sen alla olevat kirjoitukset on tarkoitettu ensisijassa avuksi nimenomaan metsästysmahdollisuuksia haikaileville maattomille jotka ovat vieläpä hyvin usein samalla kaupunkilaisiakin. Itse en tällä otsikolla tavoittele itselleni lisää metsästysmahdollisuuksia tai –kokemuksia, niitä löytyy itselleni jo ennestään. Tilanne ei ehkä ole aina ollut tämä mutta nykyään jahtimahdollisuuksia löytyy omiin tarpeisiin. Jos nämä kirjoitukset auttavat jotain muuta metsästysasioissa niin hyvä niin vaikken itse siitä suoranaisesti hyötyisikään.

Mitä tulee itseeni niin olen kyllä kaupunkilainen mutta en ihan täysin maaton. Omistan vaimon kanssa pienen läntin metsää, joskin eri paikassa kuin missä omien seurojeni alueet ovat. Omaa metsästystäni rajoittaa nykyään eniten nimenomaan ajanpuute, ei niinkään metsästysmahdollisuuksien puute. On kaksi seurajäsenyyttä ja niiden lisäksi vieläpä voimassaolevia metsästyskutsuja moneenkin eri paikkaan ja jahtimuotoon.

[iivariiso]

Minä tein keväällä ratkaisun ja päätin ostaa maata. Kolme vuotta yritin päästä metsästysseuraan ja yritin myös saada pienriistan kausikorttia joka olisi ollut ihan riittävä minulle. Hirviporukkaan en ole edes ollut vailla.
Nyt kesällä tein maakaupat ja metsästysoikeudet laajenivat kertaheitolla. Oikein innolla odotan syksyä kun voin tehdä ihan päivän reissuja aina sen mukaan miten itse haluan. Ei tarvitse yrittää järjestellä kaverin kautta tai kirota villiä pohjolaa kun ei juuri sille päivälle lupia irtoa.